Paikkoja joihin vanhempien ei kannata lähteä lasten kanssa

Paikkoja joihin vanhempien ei kannata mennä.Kuva: Stock.xchng, Michael Chambers.

Mieleni teki lähteä lasten kanssa jonnekin. Mutta sitten tulin ajatelleeksi, että lasten kanssa ei kannata lähteä ainakaan...

  • Kauppaan – sen lisäksi, että karkki- ja leluhyllyt vaanivat luonnollisesti aina liian lähellä, tulee pissahätä viimeistään lihatiskillä. Pudonneen hanskan etsiminen on mukavaa kärryruuhkassa, saati kiukuttelu siitä, istutaanko siinä ostoskärryssä vai roikutaanko kärryn reunasta kiinni pitäen. 
  • Kaupan vessaan – miksi siihen pöntön likareunaan ja lattialla olevaan paperiin on vain pakko koskea? 
  • Kauppakeskukseen – ’Kuusivuotiaan Samulin äiti, poikanne odottaa teitä info-pisteen luona.’
  • Pankkiautomaatille – käännäpä selkäsi edes hetkeksi… 
  • Urheilemaan – hien saa pintaan jo edellä mainitulla kauppareissulla. 
  • Kylään lapsiperheeseen – kotona hyvin käyttäytyvä lapsi riehaantuu kylässä monsteriksi. 
  • Kylään lapsettoman parikunnan luo – joko aiheutat heille pahan mielen sillä, että olette jo saaneet lapsia tai sitten sillä, että kakaranne työntää upouuden dvd-soittimen syvyyksiin pariskunnan hopealla kehystetyn hääkuvan. 
  • Kylään yleensä – kylästä lähteminen jonkun kanssa, joka vaatii eteisessä evästä kotimatkalle, on jotenkin vaan, no epämukavaa. 
  • Pitkälle automatkalle – tekemisen puute, jano, kuuma, oksennus ja pissahätä vaanivat jo heti ensimmäisen mutkan takana. 
  • Lyhyelle automatkalle – varmin keino nukuttaa lapsi, jonka ei haluta nukahtavan juuri nyt. 
  • Automatkalle yleensä – perillä ei olla koskaan liian aikaisin. 
  • Jonoihin – vanhempien vaatteet eivät ikävä kyllä ole tehty roikkumista kestävistä materiaaleista. 
  • Lähelle toisia ihmisiä – lapsen suusta kuulee totuuden silloinkin kun ei olisi sen aika. 
  • Pihalle – onko linnun kakassa jotain koskettamiseen yllyttävää vetovoimaa, jota me aikuiset emme vain näe? 
  • Ulkoilmatapahtumiin – jos laitoit lapsellesi sopivasti päälle, hänellä on kylmä, jos puit hänet lämpimästi, hänellä on joko kuuma tai pissahätä. 
  • Sisäliikuntapaikkoihin – varaudut apinamaiseen liikuntaan ahtaissa tiloissa, etkä silti pysy lapsesi perässä. 
  • Leikkipuistoihin – imetys-kantoliina-luomumammojen yliannostus on epäterveellistä henkiselle hyvinvoinnille - niin sinun kuin lapsesi. 
  • Mummolaan – mummoloissa on ihan omat kasvatussäännöt; useimmiten juuri päinvastaiset kuin teillä kotona. 
  • Lähelle kulmia – aina osuu, varoittelit tai olit varoittamatta. 
  • Lähelle nesteitä – kaatuvat päälle takuuvarmasti. 
  • Kotiin – kotona me vanhemmat olemme hetken aikaa sellaisia kun todella olemme. Silloin kenelläkään ei ole kivaa.

kommentit

Mikä tämän kirjoituksen tarkoitus oli? Kirjoittajan ei olisi kannattanut hankkia lapsia?

>nipsa Ma, 2013-12-16 14:46

No nyt menee jo ala-arvoiseksi nämä jutut. Kaikenlisäksi tälle kirjoittajalle maksaa yleisradio vielä palkaa. Kannattaisiko verorahat käyttää vaikka ko. kirjoittan psykiatriseen hoitoon?

>Buu Ti, 2013-12-17 17:41

Anni, unohdit lentomatkat! Ne voivat olla aivan kauheita - saanko kertoa toyssyisistä Atlantin ylityksistä korvatulehduksista karsivan lapsen kanssa ;)

Kirjoitit varmaan huumorimielessä, muuten on voi juttuasi ymmärtää.

>Kaapin alle vaan kasvamaan! Ti, 2013-12-17 21:49

Hih, kiitos tästä! Niin kauan kuin huumoria riittää, riittää rakkautta! : D

>Enni Ke, 2013-12-18 09:05

Ihanaa, hyvä että huumoria riittää (tosin kommentoijat tuntuvat enimmältään olevan tosikkoja )

>Inkeri To, 2013-12-19 11:36

Ei vaan kommentoijat kaipaavat korkeatasoisempaa huumoria verorahoillaan. Tuhanteen kertaan kuultu vitsi ei naurata ketään. Mitä journalismia edes ovat tyhjästä nyhjäistyt vitsit? Eiväthän nämä edes liity mihinkään ajankohtaiseen teemaan. Alan kyllästyä tähän yleisön aliarviointiin. Etusivulta ainakin voisi ottaa pois linkit tällaisiin juttuihin.

Sitä paitsi onko tässä tenavien kurittomuudessa jotakin hauskaa? Olen kurkkuani myöten täynnä sitä asennetta, ettei lasten pahatapaisuudelle muka voi mitään. Eivät he kylässä hajota isäntäväen laitteita, jos heidän ei anneta tehdä sitä. Keskiverto lapsi ymmärtää kyllä pelisäännöt, jos niitä on. Ja luuletteko oikeasti, että kaikki lapsettomat pariskunnat ahdistuvat toisten lapsista? Moni on omasta halustaan lapseton, eivätkä kaikki tahattomasti lapsettomaatkaan ryve kriisissä.

>Hehehee To, 2013-12-19 23:00

Eivät nuo ensimmäiset kommentoijat mitään tosikoita ole. He vaan eivät näe mitään hauskaa tai humoristista huonosti kasvatetuissa lapsissa. Meidän perheessä on aina käyty ja matkustettu lapsi mukana. On se vaan jännää miten nuorena lapsi oppii käyttäytymään, jos vaan opastetaan. Ei hän mikään aikuinen käytökseltään ole, mutta ei tarvitse todellakaan hävetä, eikä hän häiritse muita. Mikään ei ärsytä minua äitinä enempää kuin toisten kurittomien kakaroiden kiljuminen ja vanhemmat vaan istuu vierässä kun se on NIIIIIIN SÖPÖÄ. Sitä se ei todellakaan ole, ei kenekään ulkopuolisen mielestä.

>SL Pe, 2014-02-28 16:49

Hauskasti kiteytetty. Toivottavasti tosikotkin muistavat, että tosiasioiden tuominen esille, vaikkakin sitten satiirin avulla, ei tarkoita etteikö rakastaisi lapsiaan enemmän kuin mitään koko maailmassa.

Äitiys ei ole pyhää ja pyhänä itseään pitävä äiti on huono äiti! Rakkauteen kuuluu tarve joskus saada purkaa tunteitaan, jotta jaksaa taas sadannen kerran kärsivällisesti etsiä sitä kadonnutta lapasta kylmätiskistä.

>Mamma To, 2013-12-19 12:40

Ei tosikkojen kritiikki suinkaan kohdistu siihen, että äitiys näytetään rasittavassa valossa. Äidit saavat ihan vapaasti kertoa millaista äitiys on, mutta onko tämä se paikka? Onko näillä kuluneilla vitsellä jotakin journalistista arvoa? Tänne oli etusivulta linkki, joten ajattelin että täällä on jotain kiinnostavaa - tämähän on sitä kuuluisaa iltapäivälehtien klikkijournalismia.

Ja se mikä itse jutussa ärsyttää on tuo premissi, että lasten huono käytös on muka joku "tosiasia". Eikö kannattaisi joskus kyseenalaistaa se, että lapset automaattisesti ovat tuollaisia? Mitä jotkut vanhemmat tekevät eri lailla, kun heidän lapsensa eivät hypi julkisissa paikoissa seinille? Tuskin se on pelkkä geneettinen onnenpotku. Kannattaisi ajatella niin, että ennen kaikkea lapset itse hyötyvät siitä, että he oppivat jo pieninä, miten erilaisissa julkisissa tiloissa käyttäydytään. Silloin on ehkä odotettavissa, että kymmenen vuoden kuluttua kouluissakin on taas opiskelurauha eikä siellä ole kolmeatoista huomionkipeää ja levotonta sielua tusinassa niin kuin nyt.

>Tosikko To, 2013-12-19 23:34

No, lähes joka paikkaan olen lapsieni kanssa mennyt ja kaiken ylläkirjoitetun kokenut. Huh, hiki tulee ajatuksestakin, että pitäisi aloittaa uusiksi. KUitenkin ihaninta aikaa elämässä ja odotan innolla tuota mummola vaihetta, milloin saan omat pienet passattaviksi ja omille säännöille:D. Älkää ihmiset olko noin tosikkoja tai teillä ei todellakaan ole lapsia ja noita kokemuksia, joille nauraa näin vanhempana ihmisenä.

>Vanhamamma To, 2013-12-19 14:55

Olen käynyt lapseni kanssa noissa kaikissa paikoissa ja sadassa muussakin, eikä mitään ihmeellistä ole koskaan tapahtunut. Nykyään on tapana luetella äitiyden vaikeuksia. Kannattaa kohdella lastaan kuin ihmistä, puhua hänelle ja pitää kädestä kiinni. Väsyneenä tai nälkäisenä ei kannata lähteä mihinkään.

Huumorinaisille kiitos kommenteista. Taidan olla tosikko.

>Lisa To, 2013-12-19 15:19

Tuliko nyt varmasti ihan kaikki mukaan? Mihinkä sinä aikuisena enää uskallat yksinkään lähteä kun olet noin varovaiseksi tullut...Tiedän paikan, jossa ei (enää) ole riskin riskiä. En kuitenkaan suosittele enkä toivo sitä

>pessimistille To, 2013-12-19 20:40

Täysin sopimaton teksti jos kirjottajalla on itse lapsia. Tai oliko huumoria? Jos on sitten ihmettelen aihetta. Yli kolmekymppisen ei kannata lähte baarin koska on joka tapauksessa noloa. Ja yli viisikymppisen ei kannata mennä risteilylle, se vasta on noloa.

>saku To, 2013-12-19 22:27

Todella hyvä artikkeli.

Pitäkää kakaranne kotona.

>Lapset häkkiin To, 2013-12-19 23:10

nuohan väitteet pitivät aivan paikkansa :D huoh, jotkut tosikot taas vauhdissa...

>jeps Pe, 2013-12-20 00:43

kyllä tasan pitää paikkansa - nythän on siis puhe muiden 'kakaroista', eikö. ;)

>aivan Pe, 2013-12-20 06:53

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä