• Geokätköillen aarteenetsintään

    Geokätköjen etsintä tekee tavallisesta ulkoilusta kiehtovaa aarteenetsintää.

    9

  • Vaara vaanii pientä lasta?

    Entisaikaan, tai vielä 80-luvullakin, lapset saivat melko vapaasti ja huolettomasti tutkia uusia asioita, peuhata ja likaantua leikeissään.

    7

  • Äidilläkin on oikeus nukkua!

    Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa.

    56 3

  • Käytiin koulua ennenkin

    Syksyisessä koulunaloituksessa on voimakas tunnelatauksensa. Vaikka koululaisia, varsinkin ekaluokkalaisia, voi jännittää kovin, on vanhempien jännitys vielä suurempaa ja tunteikasta. Pärjääkö minun lapseni? Osaako hän liikkua yksin? Tunnistaako hän vaaranpaikat?

    17

  • Tukholman Junibacken on sielukas satutalo

    Junibackenin satutalo Tukholman keskustassa Djurgårdenissa on ihastuttava matkakohde: satujen maailma on rakennettu niin taiten, että paikan tunnelmasta nauttii myös aikuinen.

    43

  • Suojaa lapsen korvat oikein festareilla

    Lapsen kuuloaisti vaurioituu herkästi. Koska vaurioitunutta kuuloa ei voi palauttaa, on korvia suojeltava ennalta. Pienet korvat eivät ole vielä samassa määrin herkistyneet melulle kuin aikuisen korvat.

    1 2

  • Lapsi haluaa rennon loman

    Lapsi tarvitsee aikataulutonta lomaa pitkän talven jälkeen. Lapselle hyvä loma on sitä, että vanhemmat ovat läsnä.

    122

  • Miten lapsilla menee?

    Suomalaisten arvoissa perhe ja lapset ovat kärkisijoilla. Kuitenkin työelämä vie ja kovaa erityisesti pikkulasten vanhempia. Perheen yhteinen aika on kortilla ja lapset joutuvat viettämään liikaa aikaa yksin.

    67 2

  • Häätyttöleikkiä kotipihalla

    Viisivuotiaat Venla ja Emilia ovat keksineet monia hauskoja leikkejä. Heillä on tarjota myös hyvät vinkit, jos on tosi vihainen. Venlan ja Emilian opastuksella kesä omalla pihalla on riemukasta. 

    44

  • Lapset ja vesi – valokuvauksellinen yhdistelmä

    Lasten mieluisin elementti kesähelteillä on vesi. Eikä se hellekään ole ihan pakollinen. Hilpeät vesileikit ovat antoisaa kuvattavaa vuosikymmenestä toiseen.

    0

  • Mökkielämää siirtolapuutarhassa

    Moni lapsiperhe haaveilee omasta viljelypalstasta, jossa voi nähdä luonnon ja kasvun ihmeitä. Kaupunkien viljelypalstat menevät kuumille kiville ja siirtolapuutarhamökistä voi joutua pulittamaan suuriakin summia. Mistä oikein on kyse?

    29 4

  • Kun sisarus on erilainen

    "On kova työ yksinään yrittää päästä sinuiksi erilaisen sisaruksen kanssa ja samalla hyväksyä itsensä." Väestöliiton uusi keskustelupalsta haluaa kuulla ja nähdä terveiden sisarusten tarpeet, kun perheessä on vammainen tai pitkäaikaissairas lapsi.

    21

  • Puhu lapsen kanssa seksuaalisuudesta

    Miten vanhempi voi - aiheen arkuudesta huolimatta - tukea lapsensa tasapainoista seksuaalista kehittymistä ja opettaa oman sekä toisen ihmisen kehon arvostamista?

    67 8

  • Äitiyden suorittaminen on rankkaa työtä

    Äidiksi tuleminen on yksi naisen elämän käännekohtia. Syntyvä vauva mullistaa naisen arkea ja identiteettiä monin eri tavoin. Miten nykynainen suhtautuu synnyttämiseen, sen mukanaan tuomiin kehon muutoksiin ja uuteen arkeen?

    13 5

  • Kuinka syntyvät rajat ja rakkaus?

    Vanhemmuus on muuttunut, yhteiskunta on muuttunut ja arvot ovat muuttuneet. Esikoisäidit ovat pulassa sieltä täältä tulevien ristiriitaisten kasvatusohjeiden kanssa. Olisinko kuten äitini vai tarvitsenko lapsenkasvatukseen mallia muualta?

    243 24

  • Miten syntyy Tatu ja Patu?

    Tatu ja Patu -kirjojen tekijät Aino Havukainen ja Sami Toivonen työskentelevät yhdessä lastenkirjailijoina, kuvittajina ja graafisina suunnittelijoina.

    1

  • Millaista on olla isoäiti?

    Isoäitien mielestä parasta on oleilla, touhuta ja hullutella lapsen kanssa sekä opetella asioita lapsen avulla. Lapsenlapset saavat isoäidin helposti onnelliseksi. Ja isoäideille yhdessä vietetty aika on sitä tärkeintä. Silloin lapsi on ykkönen.

    109

  • Kalle Kultala: Äidit mustavalkokuvissa

    Valokuvaaja, lehtikuvaaja Kalle Kultala tallensi työtehtävissään myös äitejä. Lehtikuvaajana hänen täytyi usein myös lavastaa kuvaustilanteita. Nyt nähtävät kuvat ovat vuosilta 1950-80.

    158

  • Lapsen tottelemattomuus ja kiukkukohtaukset

    Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa.

    426 4

  • Saimilla ja Hilmalla on kaksi äitiä

    Sateenkaariperheessä eletään tavallista lapsiperheen arkea - ollaan yhdessä, pötkötellään sohvalla, katsotaan telkkaria ja ulkoillaan. Vanhempien sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen vaikuttavat hyvin vähän perhearkeen.

    0

kommentoiduimmat

Muualla Yle.fi:ssä