Mustaherukkaöljyä ja minttuteetä

Mustaherukkaöljyä ja minttuteetä. Kuva: Yle Olotila, Ulla Vuorela

Mustaherukanlehdet ovat parhaimmillaan alkukesästä. Vielä kesäkuussa kasvi pukkaa nuoria tuoreita lehtiä, joiden tuoksu on huumaava. Puristelin tässä yksi päivä lehtiä käsissäni ja pyörtyilin ihan rauhassa, kun kuin taivaan lahjana käsiini osui uusi villiyrttikirja, Jouni Toivasen Viettelevät villiyrtit.

Mustaherukanlehdistä keittiömestari Toivanen kehottaa hauduttamaan teetä samalla tavalla kuin vaikkapa tuoreesta mintusta: Kupilliseen kiehautettua vettä lisätään vajaa kourallinen mustaherukanlehtiä tai tuoretta minttua (varsineen). Annetaan hautua kannen alla 5 - 10 minuuttia. Minttuteehen sopii makeuttajaksi hunaja, mustaherukkaan myös sokeri.Mustaherukkaöljyä ja minttuteetä. Kuva: Yle Olotila, Ulla Vuorela
Toivasen kirjasta on tämäkin vinkki: mustaherukanlehtiä laitetaan rypsiöljyn kanssa tiiviiseen astiaan viikoksi jääkaappiin, sitten siivilöidään. Mausteöljy käy salaatinkastikkeeksi tai vaikka jäätelön päälle. Oma öljypurkkini on jääkaapissa vielä pari päivää!

Entäpä tämä: kakkupohja paistetaan mustaherukanlehdillä vuoratussa vuoassa – tuloksena luvataan huumaava tuoksu ja mahtava maku.

PS Kuulin kulinaristin, munkki Hariton Tuukkasen sanovan radiossa, että ”saahan sitä valittaa ettei rahat riitä, kun kaupasta ostetaan valmiita salaattisekoituksia”. Luonto tarjoaisi nyt muun muassa suolaheinää, joka on periaatteessa ihan samaa tavaraa kuin rucola.

Suomen yli pyyhkivään villiyrttiboomiin voi osallistua tai olla osallistumatta, mutta ei kannata ainakaan ihan kokonaan sulkea korvia tai silmiä: nyt on helposti saatavilla arkista, ei-hifistelevää tietoa luonnon villiruoista ja pihan herkuista - niin kuin nyt tämä mustaherukanlehti.

Lisätietoa:

Jouni Toivanen, Tuukka Koski, Iina Thieulon: Viettelevät villiyrtit. Teos 2013.

Sami Tallberg: Villiyrttikeittokirja. Readme.fi 2011.

Hortoilu-ryhmä Facebookissa 

Villiruoka-ryhmä Facebookissa

kommentit

Kenellä on aikaa mennä jonnekin, missä on puhdasta? Siihen tarvitaan auto. Tämä on kaipailua sinne maaseudulle, joka on köyhtynyt ja tylsistynyt. Nyt halutaan asua kaupungeissa ja haikaillaan luontoon, vaikka sinne ei kukaan enää halua mennä asumaan. Maalla kun ei ole enää palveluja.

>ihan tosi La, 2013-06-29 22:40

Olen ryöpännyt mustaherukanlehtiä ja täyttänyt riisillä. Kun vielä annoin niiden marinoitua oliiviöljyssä, sain kotimaisia, käsintehtyjä lähi-dolmadeksia.

Nimimerkille Ihan tosi toteaisin, että "puhdasta" ei ole edes Etelämantereella, joten eiköhän ihan omakotitalon pihassa kasvavien puskien tai siirtolapuutarhan lehtiä voi käyttää, jos kerran itse hengittää sitä samaa ilmaa, jossa kasvit kasvavat ja myös syö puskien marjoja. Bensasta poistettiin lyijy vuosikaudet sitten, joten ainakaan lyijypäästöjä ei enää häiritsevästi ole.

Lehtien riipiminen ihmisten puskista ei ole jokamiehenoikeus, joten lupa on pyydettävä nätisti, elleivät kyseessä ole omat pensaat.

>Anne Ke, 2013-07-03 18:53

Alku-keskikesän aikaan kannattaa kerätä koivunlehtiä ja jauhaa niitä morttelissa tahnaksi. Lisää mausteita maun mukaan ja saat makeahkoa pestoa! Itse inhoan pestoa yli kaiken mutta tämä koivumalli toimi hyvin :)

>Syväläinen La, 2013-07-06 15:13

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä