Perhe ja koti

Tuoreimmat

  • Siementen kylmäkäsittely. Kuva: Stock.xchng

    Siementen kylmäkäsittelyn ABC

    Kylmäkäsittely hoituu luonnostaan silloin, kun kasvi pudottaa siemenensä maahan. Jos kylvät esimerkiksi itse keräämiäsi perennojen siemeniä, voi kylmäkäsittelyn tehdä myös itse.

  • Taimien karaisu ulkoilmaan. Kuva: Stock.xchng

    Taimien karaisun ABC

    Ennen ulosistuttamista taimet vaativat karaisua. Taimet totutetaan lämpötilojen vaihteluun pikkuhiljaa, noin viikon kuluessa. Starttilannoitus voi myös olla tarpeen.

  • Taimien koulinta. Kuva: Stock.xchng

    Taimien koulinnan ABC

    Taimet koulitaan eli siirretään omiin ruukkuihinsa tai harvempaan istutukseen silloin, kun ensimmäinen varsinainen lehtipari on ilmestynyt. Koulinta tuottaa vahvoja ja tasakokoisia kasveja.

  • Siementen kylväminen, taimien esikasvatus. Kuva: Stock.xchng

    Siementen kylvämisen ABC

    Sisällä esikasvatettavat kasvit tuottavat nopeasti silmäniloa ja kesän tullen myös satoa. Ennen kuin kesään asti päästään, taimet täytyy saada hyvään kasvun alkuun.

  • Siementen istuttaminen, taimien esikasvatus, kouliminen. Tomaatin kylvö. Aamu-tv:n vieraana Hyötykasviyhdistyksen Anu Ranta. Kuva: YLE

    Kasvata tomaattia ja paprikaa siemenistä

    Maaliskuun puoliväli on hyvä aika alkaa valmistella kasvien esikasvatusta ja taimikasvatusta. Jotta taimet ehtivät vahvistua kesään mennessä, tomaatinsiemenet, paprika ja chili kylvetään nyt.

  • Anne Teir-Siltanen on Strömsön uusin juontaja ja ruutukasvo. Kuva: YLE

    Strömsön uusin ruutukasvo on seikkailunhaluinen entinen poliisi

    Strömsön uusin ruutukasvo on Anne Teir-Siltanen. Sekä poliisin että toimittajan työtä tehnyt Anne on kotoisin Korshlomista.

  • Rakkauden tähden, Maria ja Matti. Kuva: YLE

    Mistä maasta meille tullaan eniten - rakkauden tähden?

    Suurin osa ulkomaalaisista muuttaa Suomeen nimenomaan rakkauden vuoksi, väitetään. Onko näin - ja mistä päin maailmaa Suomeen oikein tullaan?

  • Pelargoniparatiisi. Kuva: Raili Siltala

    Pelargonien kylväminen siemenestä

    Pelargonien siemenet kylvetään viimeistään helmi-maaliskuussa, jotta kasvit ehtivät tarpeeksi suuriksi samana vuonna. Lisävalo on tässä vaiheessa vuotta vielä tarpeen.

  • Pelargonien keväthoito. Uudelleenistutus. Kuva: Raili Siltala

    Pelargonien kevät alkaa helmikuussa

    Pelargonien kevät alkaa helmi-maaliskuussa, jolloin talvehtineet pelargonit istutetaan uudelleen tai uudet pelargonit kylvetään siemenestä.

  • Käsinukke. Kuva: Strömsö

    Käsinukke saa muotonsa paperista ja kankaanpaloista

    Käsinukkejen tekeminen on kiva projekti koko perheelle. Vartaloiksi ja hiuksiksi valitaan saatavilla olevia materiaaleja ja tapettiliisteri helpottaa sanomalehdestä tehtävän pään muotoilua.

Kommentoiduimmat

Suosituimmat

  • Sormustinkukan siirtäminen uuteen kasvupaikkaan. Kuva: Puutarhaunelmia

    Sormustinkukan siirtäminen

    Puutarhaunelmissa siirretään sormustinkukka uuteen kasvupaikkaan.

  • Kuva: Marimekko

    Rakenna lapselle oma pesä

    Millaisesta majasta tai leikkimökistä sinun lapsesi haaveilee? Meillä unelmana on oma paloasema, jonne kutsua kaverit leikkimään.

  • nostokuva_480x270.jpg

    Puutarhan kaunein hetki -valokuvakilpailun satoa

    Puutarhan kaunein hetki -valokuvakilpailu ratkeaa 26.8.2010. Katso kuvagalleriassa kauneimpia hetkiä ja tunnelmia puutarhoista, pihoilta ja parvekkeilta.

  • Puutarhaunelmia vastaa: mökkipihan hoito. Kuva: Yle

    Puutarhaunelmia vastaa: mökkipihan hoito

    Kaivonkansien naamiointi, pionien hoito ja lehtokotiloiden torjunta puhuttavat Puutarhaunelmien katsojia. Puutarhuri Leena Nurmi vastaa.

  • ahomansikka.jpg

    Ahomansikan siirtäminen

    Ahomansikka on loistava maanpeitekasvi. Puutarhuri Leena Nurmi näyttää, kuinka irrotetaan ahomansikan taimia siirrettäväksi uuteen paikkaan.

  • Lehtikotiloiden hävittäminen. Kuva: YLE

    Lehtokotiloiden hävittäminen

    Lehtokotilot ovat puutarhojen ikiriesa. Vaikka kotiloista ei pääse kokonaan eroon, voi kantaa kuitenkin harventaa. Kuolleita lehtokoteloita voi myös kompostoida.

  • Pistokkaan ottaminen ruususta, ohjeet. Ruusun lisääminen. Kuva: Filmiteollisuus

    Pistokkaan ottaminen ruususta

    Ruusuasiantuntija näyttää, kuinka pensasruususta otetaan kesäpistokas. Juurtumista nopeutetaan poistamalla osa lehdistä ja huputtamalla pistokas muovipussilla.

  • Taimen pakkaaminen postiin. Kuva: Puutarhaunelmia

    Taimen lähettäminen postissa

    Perennaviljelijä näyttää, kuinka taimi pakataan postimatkaa varten. Ennen postitusta taimi pestään, jotta mahdolliset tuholaiset ja rikkaruohot eivät siirry mukana.

  • Kanit söivät kurkuntaimet - mikä avuksi? Kuva: Puutarhaunelmia

    Kasvien suojelu kaneilta

    Kaneja vastaan voi suojautua hallaverkoin ja verkkoaidoin. Kanintuhojen korjaamiseen voi käyttää kompostimultaa.

  • Bunny Wabbit, Mila´s Daydreams -blogi, milasdaydreams.blogspot.com

    Äiti kuvittaa vauvan päiväunia satumaisemiksi

    Äiti Adele Enersen pukee vauvansa päiväunia satumaisiksi mielikuvitusmaisemiksi. Valokuvista huokuu tuore ja herkkä vauva-arki sekä luovuus ja keksimisen ilo.

Ohjelmat