Sadonkorjuun tuorekakku

Su, 2009-08-23 11:51
Sadonkorjuun tuorekakku. Kuva: Karolina Norman

Elävä ravinto eli tuore ravinto on paljon enemmän kuin pelkkää ruokaa. Se on oikeaa kehon superruokaa. Elävän ravinnon tuorekakku valmistuu ilman uunia. Aineksina on marjoja, pähkinöitä, kookosta, hunajaa ja sitruunaa.


Sadonkorjuukakku on ei ole kovin makea, mutta se on pirteä vadelmien ja sitruunan vuoksi. Se sopii hyvin lämpimään loppukesään. Tuorekakussa ei ole lisäaineita, mutta paljon hyödyllisiä ravinteita. Se on oikeaa superruokaa.

Sadonkorjuun aikaan sopivan tuorekakun ohjeen tarjosi ruotsalainen Karolina Norman, jonka bloggaa Västeråsista käsin. Hänen blogissaan Love raw on paljon ajatuksia elävästä ravinnosta ja sen vaikutuksesta kehoon.

Karolina Norman muistuttaa, että kakussa käytetty kookosrasva ei ole mitä tahansa kaupan kookosrasvaa, jota käytetään esimerkiksi jouluisen jääsuklaan valmistamiseen. Tähän tuorekakkuun tuleva kookosrasva on kylmäpuristettua, ekologista kookosrasvaa, jota voi tilata netin kautta tai ostaa terveyskaupoista. Se tekee hyvää sydämelle ja suonille. Sitä paitsi kookosrasvasta tulee entistä pirteämpi olo, vakuuttaa Karolina.

Sadonkorjuun tuorekakku on elävää ravintoa. Kuva: Karoliina NormanKehoa ravitseva kakku

Tuorekakun marjat ovat täynnä antioksidantteja. Mustikoiden sanotaan parantavan muistia ja ruuansulatusta. 

Karolina vinkkaa, että parasta olisi käyttää raakahunajaa, jota ei ole kuumennettu. Siinä on antioksidantteja ja luonnollisia maitohappobakteereja.

Kakkuun tulee myös pähkinöitä ja manteleita. Manteleissa on 20 % proteiinia, 52 % rasvaa ja paljon kalsiumia, kaliumia, E-vitamiinia ja magnesiumia. 

- Kyllä meidän kelpaa täällä pohjolassa. Meillä on marjoja ja esimerkiksi mineraalipitoista nokkosta, jotka ovat todellista superruokaa. Muun superruuan kuten raakakaakaon voi tilata internetin kautta.


 

Elävä ravinto (ruots. levande föda) -aiheesta on tulossa TV2:n Kotikokeissa joulukuussa 2009 tv-insertti, jossa valmistetaan elävän ravinnon ruokia. 
 
  • kasvisruokailun ääri-ilmiö, josta puuttuvat kaikki eläinkunnan tuotteet (kananmunat, liha, kala, maito, juusto)
  • raaka-aineita ei kuumenneta eikä paisteta, vaan liotetaan, idätetään, hapatetaan ja hienonnetaan
  • valmistusmenetelmiä ova myös idätys, kuivatus sekä maitohappomenetelmä
  • raaka-aineiden ravintoarvot jäävät korkeiksi, koska raaka-aineita ei kuumenneta
  • perusaineksia ovat mm. vehnänjyvät, joita käytetään puuroihin, juomiin jne.
  • liotetuista manteleista, siemenistä, ja pähkinöistä valmistetaan "maitoa" 


Tuorekakku vadelmista (ohjeeseen)

Love raw -blogin sivuille 

Sadonkorjuukakun blogisti kertoo

 

Muut Olotilan juhlakakut 

elokuussa 2009 YLE Olotila/Rita Trötschkes

Kommentit

Kiitos että kirjoitatte elävästä ravinnosta! Kaipaisin sellaisia juttuja enemmänkin, myös enemmän reseptejä, varsinkin sellaisia joissa käytetään Suomessa kasvattetua ruokaa.