Älykoti on sähköyliherkän painajainen

Ma, 2010-04-19 08:52

Sähköyliherkkyydestä käydään Suomessa kädenvääntöä. Ruotsissa sairaudelle on myönnetty vammaisstatus, mutta Suomessa sillä ei ole virallista sairausluokitusta. Langattomien verkkojen ja teknologian luvattu maa on yliherkille karu paikka elää.

Järvenpäässä asuva Suomen Sähköyliherkät ry:n puheenjohtaja Erja Tamminen sairastui Suomessa kiisteltyyn sähköyliherkkyyteen vuonna 1997. Sairastumisen myötä hän joutui jättämään tiedottajan työnsä ja elämä muuttui täysin.

- Huomasin reagoivani sähkölaitteisiin, kuten televisioon ja matkapuhelimeen. Elämä muuttui silloin aika lailla.

Tamminen kutsuu sähköyliherkkyyttä ympäristösairaudeksi.

- Oireet puhkeavat usein silloin kun kotiin tai työpaikalle hankitaan uusi elektroninen laite.

Ihon polttelua ja sydämen rytmihäiriöitä

Erja Tammisen mukaan jo 40-luvulla Kiinassa ja Neuvostoliitossa havaittiin voimalaitostyöntekijöillä sähköyliherkkyysoireita. Huimaus, päänsärky sekä erilaiset iho-oireet ovat yleisiä reaktioita.

Tamminen kertoo oireiden voimakkuuden vaihtelevan ihmisten välillä. Toiset sähköyliherkät pystyvät jatkamaan töissä sekä käymään toisinaan esimerkiksi elokuvissa tai teatterissa. Osalla oireet rajoittavat suuresti elämää.

- Eräs nainen sairastui viisi vuotta sitten ja on siitä lähin elänyt talviasuttavalla kesämökillä. Esimerkiksi pakollinen hammaslääkärikäynti aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä ja huimausta.

Langattomuus aiheuttaa ongelmia

Tammisen mukaan juuri hammaslääkärit ovat sähköyliherkille vaikeita paikkoja sillä työvälineissä käytetään korkeita taajuuksia.

- Mm. lankapuhelinverkkoa on viime vuosina karsittu ja tästä koituu ongelmia. Sähköyliherkät käyttävät mieluiten juuri lankapuhelinta ja siinä tulee nimenomaan olla johto, muuten puhelimen kantaosa säteilee voimakkaasti.

Älykodit ovat sähköyliherkkien painajaisia. Moni joutuu myös rajoittamaan tietokoneiden sekä television käyttöä. Kotona voi Tammisen mukaan tehdä paljon.

- Makuuhuone ei saisi koskaan olla sähkötaulun läheisyydessä. Lattia- ja kattolämmityksen pistän täysin pannaan, silloin ihminen on jatkuvassa grillissä.

Nokian maassa vaikea sairastaa?

Suomen Sähköyliherkät ry:n puheenjohtaja Erja Tamminen kertoo sähköyliherkkyydellä olevan Ruotsissa vammaisstatus.

- Uskon, että suomessakin sairaus saa virallisen luokituksen kymmenen vuoden sisällä. Ruotsissa voi oireiden perusteella saada sairauspäivärahaa sekä korvausta kodin sähköremonttiin.

Sairaus voi Tammisen mukaan pahimmillaan viedä ihmiseltä terveyden sekä taloudellisen toimeentulon.

- Suomessa ihminen voi menettää työnsä ja jää vaille asianmukaisia korvauksia. Myös ihmissuhteet voivat kärsiä, sillä on vaikea saada ymmärrystä asialle, mikä ei ole yleisesti hyväksytty.

Tammisen mukaan Suomessa varjellaan Nokian asemaa sähköyliherkkien kustannuksella. Hän kaipaa markkinoille sellaista teknologiaa, jota kaikki voivat turvallisesti käyttää.

- En vastusta teknologiaa, olen yrittäjä ja minäkin haluaisin käyttää matkapuhelinta.

Aiheesta keskustelua YLE Etelä-Karjalan sivulla

 

19.4.2010 YLE Etelä-Karjala/YLE Olotila
 

Kommentit

Ei kommentteja.