Aurinko ja sille herkistävät lääkkeet yhteydessä kaihin vaaraan

Ti, 2010-06-29 12:31

Kuorikaihi saattaa kehittyä tavallista helpommin henkilöille, jotka viihtyvät auringossa ja käyttävät auringonvalolle herkistäviä lääkkeitä.

Auringonvalo ja sen UVB-säteily on yhdistetty kaihiriskiin muutamassa tutkimuksessa, mutta lääkitysten ja auringon yhteisvaikutusta ei ole todettu aiemmin. Auringonvalolle herkistävät mm. jotkin masennus- ja kipulääkkeet sekä virtsan eritystä lisäävät lääkkeet.

Tiedot käyvät ilmi Wisconsinin yliopiston tutkimuksesta, jossa 4 900 iäkästä yhdysvaltalaista seurattiin viidentoista vuoden ajan. Heidät tutkittiin ensimmäisen kerran vuosina 1988 - 1990.

Auringolle herkistäviä lääkkeitä käytti seurannan alussa vajaa viidennes, mutta seurannan loppupuolella jo melkein puolet osallistujista. Lääkitykset yksistään eivät liittyneet kuorikaihiin, kuten ei pelkkä aurinkoaltistuskaan, mutta riski havaittiin, kun niitä tarkasteltiin yhdessä.

Silmän linssi kehittyy samasta kudoskerroksesta kuin iho, joten on mahdollista, että ihoa herkistävät lääkkeet herkentävät myös silmää, tutkijat kirjoittavat.

Vielä jäi avoimeksi vaikuttavatko lääkitysten annokset ja kesto yhteyteen ja kuinka paljon auringonvalolle pitää altistua, jotta kaihin vaara kasvaa. Muun muassa näiden selvittämiseksi aihetta on syytä tutkia lisää.

29.6.2010 Uutispalvelu Duodecim/YLE Olotila

Kommentit

Ei kommentteja.