Ihmiskunta alkoi syödä kalaa yllättävän aikaisin

Pe, 2009-07-10 14:15

Järvien ja jokien kaloista tuli ihmisten perusruokaa paljon aikaisemmin kuin on oletettu. Kansainvälinen tutkijaryhmä selvitti kiinalaisen luurankolöydän perusteella, että kalaa popsittiin säännöllisesti jo 40 000 vuotta sitten.

Ajoitus perustuu varhaisen esivanhempamme luiden kemialliseen analyysiin. Nykyisen Pekingin lähellä eläneen ihmisen leukaluusta selvitettiin kollageeniproteiinin pitoisuuksia. Ne osoittivat, etteivät kalat olleet hänelle vain satunnaista herkkua.

Kalansyöjä oli yksi varhaisimmista nykyihmisistä Aasiassa. Hänen eläessään ihmisen ei tiedetä vielä valmistaneen varsinaisia kalastusvälineitä, joten kalastamisen on täytynyt olla heille melkoinen ponnistus.

Tutkijat arvelevatkin, että kalaa oli pakko pyydystää vaikka käsin, koska nykyihmiset olivat juuri alkaneet levittäytyä Aasiaan ja Eurooppaan ja ruoan tarve oli suuri.

- Analyysimme tulokset ovat ensimmäiset suorat todisteet siitä, että vesistä saatu ravinto oli merkityksellistä varhaisten nykyihmisen selviämiselle ja asutuksen laajenemiselle, sanoo tutkija Michael Richards saksalaisesta Max Planck -instituutista.

Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä ilmestyneen tutkimuksen tekemiseen ovat osallistuneet myös muun muassa Kiinan tiedeakatemia ja yhdysvaltalainen Washingtonin yliopisto.

 


 

8.7.2009 YLE Uutiset/YLE Olotila
Tagit kala, tiede

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

1 plus 1 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Ei kommentteja.