Kolmasosa suomalaisista hiihtää

Ti, 2010-01-26 10:31

Kiinnostus maastohiihtoon on säilyttänyt asemansa lähes ennallaan, Metsäntutkimuslaitos tiedottaa. Reilu kolmannes suomalaisista kertoi harrastaneensa maastohiihtoa edellisen hiihtokauden aikana, ja rinnelajeja harrasti noin 15 prosenttia suomalaisista.

Luonnon virkistyskäyttö -tutkimuksen ensimmäisiä tuloksia on laskettu. Vertailemalla niitä kymmenen vuotta sitten tehtyyn vastaavaan aineistoon nähdään, millaisia muutoksia suomalaisten talviulkoilun harrastuksessa on tapahtunut.

Laskettelun suosio on hieman laskenut, mutta muiden rinnelajien suosio on säilynyt ennallaan. Laskettelukertojen määrä on sen sijaan pysynyt harrastajiensa joukossa lähes ennallaan. Laskettelu, lumilautailu ja telemark-hiihto ovat erityisesti nuorten suosiossa, kun taas keski-ikäiset viihtyvät hiihtoladuilla.

Tutkimuksen aineistonkeruu on kaksivuotinen ja kyselyt toteutetaan kuudessa erässä vuosien 2009 ja 2010 aikana. Olosuhteet talviulkoilulajien harrastamiseen ovat vaihdelleet Etelä-Suomen lähes lumettomista talvista tämän talven lumirunsauteen.


26.1.2010 Metsäntutkimuslaitos/YLE Olotila

 

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

10 plus 5 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Ei kommentteja.