Lutikoita yhä enemmän

Pe, 2009-04-03 20:11

Lutikat ovat taas alkaneet yleistyä Suomessa. Verenhimoiset hyönteiset liki katosivat maastamme toisen maailmansodan jälkeen, mutta nyt niitä taas löytyy muun muassa lisääntyneen matkailun myötä.

Lutikka eli seinälude on vuoteissa viihtyvä verta imevä pieni siivetön hyönteinen. Ne imevät verta puremalla ihmistä. Useimmille puremasta ei tule oireita, mutta osalle puremista tulee punoitusta. Lisäksi iho saattaa turvota.Tiettävästi luteet eivät levitä tauteja.

Aikuinen lutikka on enimmillään hieman alle sentin mittainen.

Lutikoiden puremia hoidetaan antibiooteilla, kortisonilla ja antihistamiinilla. Hoitojen tehokkuudesta ei kuitenkaan ole juuri lainkaan tutkimusnäyttöä, selviää yhdysvaltalaistutkijoiden selvityksestä.

Kaikkiaan tutkijat kävivät läpi 53 lääketieteellistä lutikkatutkimusta. Suurin osa niistä oli vain muutaman potilaan tapaukseen perustuvia selostuksia, joten niiden perusteella hoitoja ei juurikaan voida arvioida, kertoo Uutispalvelu Duodecim.


 

 

1.4.2009 Uutispalvelu Duodecim/YLE Uutiset/YLE Olotila

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

5 plus 5 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Ei kommentteja.