Luukatoon kehitelty uusi lääke

Su, 2009-08-16 21:47

Yhdysvalloissa on kehitelty uusi lääke osteoporoosia eli luukatoa vastaan. Uuden lääkkeen on todettu vähentävän huomattavasti luunmurtumien riskiä.

Asiantuntijat arvioivat, että Amgen Inc. -lääkeyhtiön uusi lääke vakiinnuttaa paikkansa muiden luukadon lääkehoitojen rinnalla. Luukato on sairaus, jossa luusto on haurastunut luukudoksen häviämisen vuoksi.

Osteoporoosissa luun mineraalimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut niin, että luun lujuus heikkenee. Silloin luu voi murtua vähäisestäkin vammasta.

Uuden lääkkeen vaikuttavaa ainetta (engl. denosumab) annetaan ruiskulla potilaalle ihon alle vain kaksi kertaa vuodessa. Sitä on tutkittu noin 8000:lla 60-90-vuotiaalla osteoporoosia sairastavalla naisella. Potilaiden selkärangan murtumat vähenivät 68 prosentilla ja lantion murtumat 40 prosentilla.

Tutkimus osoitti, että myös luukadosta kärsivät miehet hyötyivät uudesta lääkkeestä.

Haittavaikutuksia tutkitaan

Yhdysvaltain lääkeviranomaiset eivät ole vielä hyväksyneet uutta luukatolääkettä markkinoille. Osteoporoosia vastaan on käytössä tällä hetkellä kahdeksan eri lääkettä, joista osa on suun kautta, osa pistoksina ja osa nenäsuihkeina otettavia.

Suurin osa osteoporoosilääkkeistä on varsin kalliita. Uuden Amgen-yhtiön lääkkeen menestykseen tuleekin vahvasti vaikuttamaan sen hinnoittelu. Lääkeyhtiö on ilmoittanut pitävänsä hinnan asiakkaille kohtuullisena.

Asiantuntijat muistuttavat, että uudella lääkkeellä voi olla myös haittavaikutuksia. Professori Lenore Buckley Virginia Commonwealth -yliopistosta sanoo, että uuden lääkkeen yhteyttä esim. syöpäriskiin ei tiedetä. Tämä johtuu tutkijan mukaan siitä, että lääke vaikuttaa kehon immuunipuolustusjärjestelmään.

 


 

12.8.2009 AP/YLE Uutiset/YLE Olotila

Kommentit

Ei kommentteja.