Michelle Obama käy kampanjaan lasten liikalihavuutta vastaan

Ti, 2010-02-09 12:59

Yhdysvaltain presidentin puoliso Michelle Obama käynnistää tiistaina 9.2. kampanjan lasten liikalihavuuden vähentämiseksi. Avainasemassa ovat terveellinen ruoka ja liikunta.

Michelle Obama kertoo USA Today -lehden haastattelussa, että kampanjan tarkoitus on kannustaa lapsia harjoittamaan enemmän liikuntaa, saada terveellisempää ruokaa kouluihin ja tarkempia tuotetietoja kaupassa myytäviin elintarvikkeisiin. Osa kampanjan aloitteista, kuten verohelpotukset huonosti kannattaville seuduille sijoittuville ruokakaupoille, vaatii kongressin hyväksynnän.

First Lady esitteli kampanjaa myös ABC News -televisiokanavalla. Hän korosti, ettei kysymys ole kaiken lapsille maistuvan kieltämisestä vaan syömätottumusten tasapainosta. Tavoitteena on, etteivät amerikkalaisia uhkaa hengenvaaralliset estettävissä olevat sairaudet.

Tuoreen tilaston mukaan kymmenen prosenttia pikkuvauvoista ja lapsista Yhdysvalloissa on liikalihavia. Aikuisten vastaava luku on 18 prosenttia.

9.2.2010 AP, AFP/YLE Uutiset/YLE Olotila
 

Tagit ylipaino

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

4 plus 0 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Ei kommentteja.