Pähkinät eivät lihota

Ti, 2009-06-16 07:47

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan pähkinöiden syöminen ei kiihdytä kilojen kertymistä, vaikka pähkinät sisältävät runsaasti rasvoja ja energiaa.

Pähkinöihin liitetyt terveyshyödyt eivät kumoutuneet yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan. Pähkinät ja niiden terveelliset rasvat saattavat sen sijaan jopa ehkäistä mm. diabetesta ja sydäntauteja.

Kahdeksanvuotisen seurannan aikana mitä tahansa pähkinöitä vähintään kahtena päivänä viikossa syövät lihoivat keskimäärin viisi kiloa eli noin puoli kiloa vähemmän kuin pähkinöitä vieroksuvat. Pähkinät saattoivat näin ollen jopa hieman auttaa painonhallinnassa. Yhteys todettiin yhtä lailla normaali- kuin ylipainoisilla.

Pähkinöiden proteiini ja kuidut voivat lisätä kylläisyyttä ja hillitä nälkää, mikä saattaa selittää nyt saadut tulokset. Samansuuntaisia havaintoja on tehty myös muissa tutkimuksissa.

Tutkimukseen osallistui yli 51 000 tervettä 20–45-vuotiasta yhdysvaltalaisnaista

 

16.6.2009 Uutispalvelu Duodecim/YLE Olotila

 

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

3 plus 8 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Ei kommentteja.