Pihvin syönti altistaa silmäsairaudelle?

Pe, 2009-03-27 13:32

Punaista lihaa yli kymmenen kertaa viikossa syövät voivat australialaistutkijoiden mukaan altistua silmänpohjan ikärappeumalle. Verrattuna pihvejä ja muuta punaista lihaa korkeintaan viitenä päivänä viikossa syöviin heidän sairastumisriskinsä on noin puolet suurempi, tutkijat kirjoittavat American Journal of Epidemiology -lehdessä.

Kanaruokien syöminen sen sijaan liittyi pienempään sairastumisriskiin. Kanaa ainakin kolmena päivänä viikossa syövät sairastuivat noin puolet harvemmin kuin 1–2 päivänä syövät.

Ikärappeumat ovat yleisempiä epäterveellistä ruokavaliota noudattavilla, ja todennäköisesti runsas punaisen lihan syöminen onkin merkki tästä. Kanaruokia suosivat syövät yleensä muutenkin terveellisesti.

Silmänpohjan ikärappeuma on yleisin yli 65-vuotiaiden näkövammaisuuden aiheuttaja kaikkialla teollistuneissa länsimaissa. Jonkinasteinen rappeuma todetaan yhdellä yli 60-vuotiaalla kymmenestä, paha rappeuma noin yhdellä sadasta. Ikärappeuman riskitekijöitä ovat tupakointi, korkea verenpaine ja kolesteroli, valtimonkovettumistauti, lihavuus ja epäterveellinen ruoka. Osa riskistä selittyy myös perimällä.

Tutkimusta varten tutkittiin 6 700 australialaisen 58–69-vuotiaan silmät. Silmät kuvattiin vuosina 2003–2006. Ruokavaliota oli selvitetty vuosina 1990–1994.

 

 

26.3.2009 Uutispalvelu Duodecim/YLE Uutiset/YLE Olotila