Raskaana oleville H1N1-rokotus ensimmäisten joukossa

To, 2009-09-17 14:40

Sosiaali- ja terveysministeriön ehdotus rokotusjärjestykseksi sikainfluenssaa varten on valmistunut. Ensimmäisenä rokotetaan terveydenhuollon henkilöstöä, joka työskentelee influenssapotilaiden parissa, sekä raskaana olevat.

 

Kolmantena rokotetaan riskiryhmään kuuluvat yli puolivuotiaista 64 vuoden ikäisiin eli henkilöt, joilla on jokin riskiä lisäävä perussairaus.

Neljäntenä vuorossa olisivat terveet yli kuusi kuukautta ja alle kolme vuotta vanhat lapset. Viidentenä rokotetaan terveet 3 - 24-vuotiaat sekä kuudentena riskiryhmään kuuluvat 65 vuotta täyttäneet.

Pandemiatilannetta arvioidaan uudelleen ennen koko väestön rokottamista. Suomessa ei ole vielä H1N1-epidemiaa. Peruspalveluministeri Paula Risikko toteaa, että koko väestö on mahdollista rokottaa syksyn ja talven aikana.

Lopullisesti rokotusjärjestyksestä päätetään 24. syyskuuta. Arvio on, että ensimmäiset rokotteet saapuvat Suomeen lokakuussa. Kunnat järjestävät rokotukset pääsääntöisesti terveyskeskuksissa.

Rokotusjärjestyksestä päätetään, koska rokotetta saadaan Suomeen pienissä erissä ja rokotukset vievät useita kuukausia. Ensimmäisten kahden viikon rokotteilla kyettäneen rokottamaan terveydenhuollon henkilöstöä sekä raskaana olevat.

Rokotusjärjestyksestä päätetään lääketieteellisin perustein. Infektio- ja päivystyspotilaita hoitavat altistuvat työssään virukselle moninkertaisesti muita enemmän, ja terveydenhuollon ammattilaisten rokottaminen suojaa myös niitä potilaita, joiden vastustuskyky on heikentynyt. Raskaana olevilla on puolestaan muita samanikäisiä suurempi riski vakavan taudinkuvan kehittymiseen. Yli 65-vuotiailla sairastumisriski taas on pienempi kuin muilla.

17.9.2009 YLE Uutiset/YLE Olotila 

 

Kommentit

Kanadassa on tilattu raskaana oleville turvallisuussyistä toista rokotetta, jossa ei ole niukasti testattua uutta apuainetta, skvaleenia sisältävää adjuvanttia. Myös pikkulapsille kaivattaisiin uutisten mukaan tuota turvallisempaa rokotetta. Suomeen ei ole tilattu eri rokotetta raskaana oleville, vaan adjuvanttia sisältävää on tarkoitus antaa myös odottaville.

Kts. http://www.cbc.ca/health/story/2009/09/17/h1n1-vaccine-babies.html