Ylipainoiset lihottavat päästäkseen laihdutusleikkaukseen

Ma, 2010-02-15 09:56

Lihavuusleikkauksen painoindeksiraja on aiheuttanut sen, että ylipainoiset lihottavat itseään päästäkseen leikkauspöydälle. Ilmiö on tuttu lihavuustutkijoille ja sairaaloille, kertoo Salon Seudun Sanomat.

Vatsalaukun ohitusleikkaukseen pääsee, jos painoindeksi on 40 tai sen yli. Toimenpide tehtiin viime vuonna 700 suomalaiselle.

Englantilaisen kirurgien ammattijärjestön mukaan jopa maan terveydenhoidon henkilökunta neuvoo lihottamaan, jotta painoindeksiraja ylittyisi ja lupa leikkaukseen liikenisi. Salon Seudun Sanomat haastatteli Suomen Lihavuustutkijoiden puheenjohtajaa Kirsi Pietiläistä sekä Peijaksen sairaalan osastonylilääkäri Marja Leivosta, jotka molemmat ovat törmänneet leikkausta varten lihottaviin suomalaispotilaisiin.

Suomessa hoitohenkilökunta tuskin neuvoo lihottamaan, mutta potilaat ryhtyvät siihen omatoimisesti, sanoo Kirsi Pietiläinen. Hän pitää lihottamista järjettömänä, koska äkillisestä painonnoususta voi tulla ennestään ylipainoiselle terveyshaittoja.

15.2.2010 YLE Uutiset/YLE Olotila
 

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

2 plus 8 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Ei kommentteja.