Klikkaa toisen ja kolmannenkin kerran,
jos et näytä pääsevän takaisin!
PERINTEISIÄ RUOKAOHJEITA

PORONSELYKSET JA SIENIKASTIKETTA
4 annosta

Ainekset:
600g puhdistettua poron ulkofileetä (noin 800g puhdistamatonta fileetä)
2rkl voita
1tl suolaa
vähän valkopippuria
vähän poronsarvijauhetta

Kastike:
110-120g esikäsiteltyjä sieniä
(esim. korvasieniä, tatteja, rouskuja)
1 pieni sipuli
2rkl voita
1rkl vehnäjauhoja
1dl lihalientä
2dl kuohukermaa
vähän suolaa
vähän valkopippuria
vähän poronsarvijauhetta

Valmistus:
Hauduta hienonnettu sipuli voissa, lisää pilkotut sienet ja anna hautua hetken yhdessä. Lisää jauhot, anna niiden turvota ja lisää sitten lihaliemi ja kerma pienissä erissä. Hauduta noin 10-15 minuuttia. Mausta lopuksi suolalla, valkopippurilla ja poronsarvijauheella.

Paloittele puhdistettu filee siten, että annokseen tulee kaksi palaa. Nuiji viipaleet kevyesti ja muotoile soikeiksi selyksiksi. Paista selykset siten, että ne jäävät sisältä hiukan punertaviksi ja mausta suolalla, valkopippurilla ja poronsarvijauheella.

Tarjoiluehdotus:
Tarjoile poronselykset sienikastikkeen kanssa ja tarjoa muina lisäkkeinä keitettyjä puikulaperunoita ja kasviksia, lehtisalaattia ja marjahyytelöä.

YLE
RUOKAOHJEET
Ohjelmasarjaan liittyvät ruokaohjeet:
Pirteä possupata
Lammaskaalikeitto
Kainuulainen kalakukko
Lappilaisia ruokaohjeita
Perinteisiä ruokaohjeita
Pohjanmaa-patee

 

PORONKALOPSI
4 annosta

Ainekset:
600-700g luutonta poronpaistia
50g voita
2 sipulia
1tl suolaa
vähän valkopippuria
4dl poronlihalientä tai vettä
3-4rkl ruis- tai ohrajauhoja
2dl kuohukermaa

Valmistus:
Leikkaa poronliha noin 2cm:n kuutioiksi tai pieniksi viipaleiksi, jotka nuijit kevyesti. Ruskista lihat pannussa, lisää joukkoon mausteet ja hienonnetut sipulit ja anna hautua hetki yhdessä, jotta sipulil kypsyy.

Siirrä lihapalat pataan tai kattilaan, lisää nesteeksi paistoliemi, porolientä tai vettä sen verran, että lihat peittyvät. Kuumenna kiehumispisteeseen ja kuori pinnalle muodostuva vaahto pois.
Hauduta kalopsia hetken, saosta sitten kermaan sekoitetuilla ruis- tai ohrajauhoilla. Hauduta kypsäksi ja tarkista maku. Voit myös hauduttaa ensin lihat kypsäksi, nostaa ne liemestä, saostaa pelkän liemen ja lisätä lihapalat kypsään kastikkeeseen juuri ennen tarjolle panoa.

Tarjoiluehdotus:
Tarjoa lisänä puolukkasurvosta, keitettyjä kasviksia ja tuoresalaattia sekä perunasosetta, jonka voit maustaa voissa tai maidossa haudutetulla, hienonnetulla sipulilla.

LAPPALAINEN KALAKURNIEKKA
4 annosta

Ainekset:
Taikina 2 1/2 dl vettä
25g hiivaa
1/2rkl suolaa
1rkl sokeria
25g voita
2dl vehnänleseitä
6dl sämpyläjauhoja

Täyte:
700-800g lohen-, taimenen-, raudun-, harrin- tai siianfileitä
3tl suolaa
100g voita
1 nippu, noin 20g tilliä

Valmistus:
Valmista sämpylätaikina ja laita se kohoamaan. Muotoile jauhotetuin käsin taikinasta soikea levy ja aseta sille suolalla maustetut kalanfileet. Levitä voi ja ripottele hienonnettu tilli fileiden väliin ja pinnalle. Nosta taikinaliepeet ylös ja tiivistä sauma vedellä ja rypytä kiinni. Jauhota kurniekan pinta ja anna sen kohota noin puoli tuntia.

Paista ensin 200°C:n uuninlämmössä, mutta värin tultua pintaan pudota lämpötila 150°C:seen. Hauduta kypsäksi noin 1-11/2 tuntia.

Hauduta pyyhkeen sisällä pehmeäksi ennen tarjolle panoa. Leikkaa sitten varovasti noin 3cm paksuisia viipaleita. Voit myös jäähdyttää kurniekan ja paloitella sen kylmänä, jolloin leikkaaminen on helpompaa ja viipaleet säilyvät ehjinä. Lämmitä palat juuri ennen tarjolle panoa mikroaalto-uunissa tai kuumassa uunissa kostealla voipaperilla tai foliolla suojattuna.

Tarjoiluehdotus:
Tarjoa kurniekan lisäkkeeksi voilla ja hienonnetulla tillillä maustettua kalalientä.