Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Palkkaa oma piiskuri!
 
Kategoriat:

Oman henkilökohtaisen kuntovalmentajan, personal trainerin, palkkaa useimmiten noin nelikymppinen nainen. Pienten lasten ehdoilla vietetyt vuodet keräävät monen vyötärölle renkaan, josta halutaan eroon. Lisäksi ajatellaan tulevien vuosien terveyttä.

PRIIMA seuraa kevään aikana Kirkkonummella asuvan nelikymppisen Dina Karin harjoittelua personal trainer Noora Karmen kanssa. Dina on ammattimaisen kuntoiluun kannustajan klassinen asiakas. Painonhallintaa on yritetty itsekseen jo useamman vuoden ajan. - Helpompi olisi luetella ne lajit, joita en ole kokeillut, Dina nauraa. - Lisäksi kotoa löytyy varmasti yli metrin levyinen hyllyllinen liikunta-aiheisia kirjoja, videoita ja lehtileikkeitä. Tosin keittokirjoja taitaa olla vielä enemmän!

Tärkein tavoite on terveys

copyright YLE/videokuvaa

Dinan tavoite on pudottaa painoa kymmenkunta kiloa puolen vuoden aikana. Yhtä tärkeänä tavoitteena hän pitää myös kunnon kohottamista. Personal trainer Noora Karmelle kunto ja terveelliset elämäntavat ovat aina etusijalla. - Tärkein tehtävä liikunnalla, ravinnolla ja riittävällä levolla on se, että pysytään terveenä niin pitkälle kun mahdollista. Hyvän kunnon voi saavuttaa vaikka ei olisi aiemmin liikunnallinen ollutkaan, eikä ikäkään ole este.

Nooran ja Dinan yhteistyö on jo tuottanut tulosta. Dina kokee jaksavansa yleisesti paremmin ja kohentuva lihaskunto näkyy harjoituksissa. - Kauan se kesti, piti tulla tähän ikään ennen kuin ymmärtää pitää kunnostaan huolta. Nyt uskon, että paremman kunnon avulla jaksan myös pudottaa kiloja.

Luottamuksellinen suhde

Dina ei löytänyt sopivaa personal traineria heti. Isot ja lihaksikkaat nuoret miehet eivät tuntuneet sopivilta treenikavereilta, mutta Nooran kanssa yhteistyö sujui heti. Suhteen valmentajaan pitääkin olla hyvä, tapaamisia on paljon ja valmentajalle kerrotaan varsin paljon omasta elämästä.

copyright YLE/videokuvaa

Onnistunut valmennus sopeutuu valmennettavan elämään, perhe, työ ja harrastukset otetaan huomioon. Kukaan ei jatka harjoitusohjelmaa, joka mullistaa koko elämän. Myös ruokavalio mietitään sellaiseksi, että se kelpaa koko perheelle.

Valmennettavan täytyy myös sitoutua noudattamaan annettuja ohjeita. Jos kuri lipsuu, siitä pitää pystyä kertomaan valmentajalle. Tuloksia ei synny huijaamalla. Tosin Noora Karmen mukaan personal trainer asiakkaat ovat niin motivoituneita, että yhteistyössä ei ole ongelmia.

Palautettakin on pystyttävä ottamaan vastaan. - Mä tykkään palautteesta, on se sitten positiivista tai negatiivista, Dina toteaa. - Pieni ”raipanisku” kannustaa välillä paremmin kuin kehut!

Tiina Klemettilä / PRIIMA

PRIIMA seurasi Dina Karin harjoittelua keväällä 2007