Joka kolmas aikuinen suomalainen kärsii unettomuudesta. Eniten yöunia verottaa työstressi. Vähät unet vaarantavat terveyden ja vievät luovuuden mennessään. Myös ihmissuhteet kärsivät unettoman kiukkuisesta käytöksestä.
Suomessa ei ole luontaishoidoista mitään lainsäädäntöä. Ihmiset kuitenkin hakevat apua luontaishoidoista, etsivät hoitajan, olipa lainsäädäntöä tai ei.
Kaiken ikäiset miehet pelaavat Suomen kansallisurheilua jääkiekkoa. Alin veteraaniluokka ovat 35-vuotiaat, vanhimmat pelaajat Suomessa ovat 70-vuotiaita. Viehtymys jäällä liukuvaan kiekkoon ei kuole iän myötä!
Nelisen tuhatta koulutettua luontaishoitajaa antaa vyöhyke-, aroma-, tanssi- tai muuta terapiaa, reikihoitoa tai vaikka kalevalaista jäsenkorjausta. Hoitojen kirjo on valtava, samoin hoitajien.
Uutta ei löydä jos ei luovu vanhasta. Toiset asiat jäävät taakse luonnostaan, osa on kipeitä valintoja ja välillä karu kohtalo repii irti rakkaimmista asioista. Luopuminen on koko ajan läsnä.
Tutkimusten mukaan lihominen ja alkoholin liikakäyttö ovat suurimmat syyt korkeaan verenpaineen lisääntymiseen. Silti hoidoksi tarjotaan pillereitä.
Kaavilainen Rauno Rissanen on yksi 1.5 miljoonasta suomalaisesta, joka kärsii kohonneesta verenpaineesta. Hän ei tyytynyt pelkkiin lääkkeisiin. Alkoi suomalaisen miehen rasvasota.
Dina Kari aloitti kunnon kohottamisen ja painon pudottamisen personal trainerin avulla kolmisen kuukautta sitten. Alkuinnostuksen jälkeen kuntokuurin puoliväli on välillä yhtä tuskaa.
Varpu Tavi sanoo, että suurin osa naisten vaihdevuosioireista on heidän itsensä tietämättään aiheuttamia. Lisäksi hän väittää koululääketieteen epäonnistuneen naisten vaihdevuosioireiden hoidossa.
Tehy:n puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola tietää millaista kohtelua ylipainoinen voi saada. Hänen kykyään hoitaa ay-asioita on epäilty. Syyksi on sanottu ulkonäköä ja sitä kautta tulevaa uskottavuutta.