Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
22.03.2007
 

Kari Kyrönseppä - Vauhdin hurmaa

Formulakausi alkoi, Räkkönen voitti. Jos unohdetaan kahdeksi minuutiksi kysymys kilpa-autoilun järkevyydestä tai kilojen ja tonnien siirtelyn mielekkyydestä paikasta toiseen ylipäätään, niin askarruttamaan jää vauhdin hurman viehätys.

 

Lapset vanhempiensa hoitajina

Vanhenevat vanhemmat vaativat yhä enemmän tukea ja apua selvitäkseen arjessa. Useimmiten raskaimman taakan kantavat työikäiset lapset, usein satojen kilometrienkin takaa. Huoli vanhempien pärjäämisestä kalvaa jatkuvasti.

 

Silvian, Paavin ja Äiti Teresan ikuistaja

Fritz Jakobsson on vaasalainen kuvataiteilija. Tähän mennessä hän on maalannut n. 200 julkista muotokuvaa, muun muassa kuningatar Silvian, Paavi Johannes Paavali II:n ja Äiti Teresan.

 

Haaremin helmet - hyvän mielen vuoksi

Tamperelainen tanssiryhmä Haaremin helmet kokoontuu viikottain itämaisen tanssin harjoituksiin. Tampereen seudun työkyvyttömyyseläkeläisistä koostuva ryhmä perustettiin vuonna 1996, eli ryhmä on ollut kasassa jo yli kymmenen vuotta.

 

Isä, poika ja Itämeri

Jukka Nurminen on nuori kauppatieteiden opiskelija ja valokuvaaja. Hän on perinyt isältään, Juha Nurmiselta, intohimon sukeltamiseen ja merenalaisten maisemien kuvaamiseen.

 

Tarttuuko haukotus?

Tuore aivotutkimus todistaa vanhan sanonnan todeksi. Haukotus tosiaankin tarttuu – jopa silloin, kun lukee tekstiä, jossa haukotellaan.

 

Aikuisen naisen hevosrakkaus

Sijoitusalalla työskentelevällä toimistopäällikkö Erja Elgillä on intohimo. Erjan sydänystävät ovat Brittein saarten Walesista, Welsh corgi cardigan Panda-koira ja Welsh Cob -ruuna Pena.

 

Studiokeskustelu - Kenen kuuluu huolehtia vanhemmista?

Elinikämme pitkittyminen on tuonut eteemme myös vaikeita asioita. Omat vanhemmat elävät pidempään vaatien lapsilta joskus paljonkin huolenpitoa ja hoivaamista. Kenen kuuluu huolehtia vanhemmista?