”Kuluttajaa varmaankin ihmetyttää kuinka tämä toimii”, kyseli Arvi Lind jo lähes neljänkymmenen vuoden takaisessa arkistofilmissä. Kyse oli uutuudesta eli muovisista maitopusseista.
Monessa kodissa käytettiin maitolaseina sinappilaseja, joita kertyikin paljon, kun sinappi ostettiin laseissa. Tuubisinappeja ei päästy maistamaan, kun äiti kantoi laseja kotiin.
Helsinkiläinen Risto Sovio muistaa ensimmäisen pallogrillinsä vaivatta. - Se oli silloin 60-luvun loppupuolella kun se pallogrilli ostettiin.
1960-luvun loppupuolelle saakka suomalaiset ahersivat työmaillaan kuutena päivänä viikossa. Lauantaisin työpäivä oli tosin hieman lyhyempi ja töistä lähdettiin pyhänviettoon jo klo 14:n jälkeen.
Kuusikymmentäluvulla suomalaiskoteihin alkoi ilmestyä salaperäisiä kameroita. Niillä ei kuvattu, vaan katseltiin jo valmiiksi kuvattuja kuvia. Tuon laitteen nimi oli View-Master.
Moulinexin teholeikkuri oli 1970-luvun hittituote, kertoo johtava tutkija Anneli Reisbacka Työtehoseuralta. Se aloitti vihannesleikkureiden vallankumouksen.