Radiossa nyt

YleX Aamussa Ile ja Matti

Manantai on täällä taas!

Mitä tapahtui Tampereella? Lisäksi puhtaan maailman mageimmasta duunista, ranskalainen pikaruokakapina puhututtaa myös.

Jos on turistavaa, niin kerro mietteesi shoutboxissa ->
Studion puhelinnumero: 09-148 28 22 
Twitter / Instagram: #ylex #ylexaamu 

Yksin kotona -tähti ei olekaan kuollut

9.11.2014 klo 13:48 | Ninni Suomalainen | Lähde: Daily Mail | Kommentit (1)

Yksin kotona -elokuvista parhaiten tunnettu amerikkalaisnäyttelijä Macaulay Culkin ei ole huhuista huolimatta kuollut.

Nettihuhu lähti liikkeelle lauantaina 8. marraskuuta, että takavuosien megatähti Macaulay Culkin olisi kuollut 34-vuotiaana. Huhun mukaan tähti olisi kuollut asunnossaan perjantaina 7. marraskuuta. Fanit kauhistuivat uutisesta etenkin Twitterissä.

Culkin teki läpimurtonsa vuonna 1990 Chris Columbuksen perhekomediassa Yksin kotona. Vuonna 1994 valmistuneen Riku Rikkaan jälkeen Culkin vietti hiljaiseloa vuoteen 2003 saakka, jolloin hän esiintyi elokuvassa Party Monster.

Culkin sai ikävää mediahuomiota vuonna 2004, kun Oklahoman poliisit löysivät hänen autostaan marijuanaa ja Xanax-pillereitä. Culkin tuomittiin yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä maksamaan sakot. Lisäksi Culkin pakotettiin huumevieroitushoitoon.

Katso Yksin kotona -traileri alta.

Henkilöt: Macaulay Culkin

Kommentointi

Kommentit (1)

Vasta 2kk sit viimeks huhuttiin sen kuolleen. Ilkeitä temppuja!

>Anonyymi 09.11.2014, 13:58
Muualla Yle.fi:ssä