Volvo ja John: Vakoilukertomusten mestarit kohtaavat

Vakoilu on aivan erityistä rikollisuutta. Joidenkin mielestä se on kunniakasta, toisten mielestä kaikkein alhaisinta. Robin Hood –näkökulmasta vakoilija toimii isänmaan eduksi, eikä aina aiheuta edes vahinkoa uhreilleen. Toisaalta Orwell-näkökulmasta seuranta, urkinta ja valvonta tuhoavat myös omassa maassa juuri ne vapaudet, joita tiedustelupalvelu on puolustavinaan.

Puolen vuosisadan ajan John Le Carré on piirtänyt kuvaa peilitalosta, jonka kaltaiseksi maailma on muuttunut. Edward Snowden ja WikiLeaks ovat paljastaneet mekanismin, jolla vainoharhaiset ystävät vakoilevat toisiaan taistelussaan näkymätöntä tai jopa olematonta vihollista vastaan. Kahdeksankymppisen kirjailijan uusin teos, A Delicate Truth, ruoskii armottomasti läntisen tiedustelukoneiston ja valtiojohdon omaa korruptiota, joka voi olla monin verroin vaarallisempaa kuin uhka, jota se näennäisesti torjuu.

ÄSKETTÄIN menestyselokuvaksi käännetty Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja (1974) tulee nyt vuoroon 10 kirjaa rikoksesta -sarjassa. Jo kylmän sodan kiivaimpina vuosina Le Carré kyseenalaisti juhlapuheet, joilla vapauden ja demokratian puolustajat kuorruttivat omat rikoksensa.

Sodassa ei yksi ole hyvä ja toinen paha, taistelu raaistaa molemmat. Ja kun kaksi puolta kilpailee siitä, kumpi pettää, huijaa ja lahjoo taitavammin, voitto tässä pelissä tarkoittaa aina samalla sisäistä rappiota, jossa periaatteet luhistuvat, ja toden ja valheen erottaminen käy mahdottomaksi.

Le Carrén päähenkilö George Smiley pysyy järjissään vain siksi, että hän hankkii jatkuvasti itselleen potkut tiedustelupalvelusta eli Sirkuksesta. Vain puolueeton mies, jolla ei ole  mitään voitettavaa, voi löytää Sirkukseen korkeimmalle tasolle soluttautuneen Neuvostoliiton myyrän.

Mutta Smileyllä on yksi heikkous: hän rakastaa, ja sitä vihollinen käyttää hyväkseen. Toisin kuin mafiarikollinen, vakooja ei voi kotiin tullessaan vaihtaa koti-isän rooliin, vaan koko hänen persoonansa on pelinappulana joka minuutti. Sen on pakko särkyä, sanoo vakiovieraani Anna Kortelainen:

”Hänellehän petturuus tulee kotiin saakka, koska hänen vaimonsa pettää häntä. Ainakin minua lukijana se kosketti, koska harvalla meistä on kokemusta maanpetturuudesta, mutta ajatus siitä, että ystävä pettää tai puoliso pettää tai itse pettää lähimmät ihmisensä, on aika hurja. Jos ammattivakooja kokee ammatillisen narrimaisuuden kotoa käsin, niin se on aika koskettavaa, koska se rakkaus on ainoa yksityiselämän mahdollisuus Smileylle.”

SAMA HEIKKOUS oli myös tunnetulla suomalaisella vakoojalla – ainakin jos hänen omiin sanoihinsa on uskominen. Matti Volvo Markkanen kertoo, että KGB määräsi hänet viettelemään Yhdysvaltain lähetystöstä tyttöjä 1960-luvun alun Lontoossa. Hurmaaminen onnistui, mutta Markkasella ei ollut sydäntä kiristää naista Neuvostoliiton tiedustelupalvelun armoille.

Volvo Markkasen pankkiryöstöt olivat huimia, samoin vankilapaot. Mutta kaikkein villeimpiä ovat hänen vaiheensa vakoilijana ja terroristina. Se kaikki alkoi oman isän ansiosta:

”Hän esitteli minut Viktor Zegalille vuonna 1960, jolloin hän oli jo KGB:n päällikkö Helsingistä. Tästä tapaamisesta se alkoi. Isä oli kylässä, äitini oli myös mukana, olimme Lönnrotinkadulla Viktor Zegalin luona. Isähän oli opportunisti,  joka katsoi, että Neuvostoliitto on hyvä työnantaja, koska siihen aikaanhan se oli." 

 75-vuotias rikosveteraani on nyt rauhoittunut, mutta yhä vieläkin Volvo Markkanen auttaa kaltoin kohdeltuja naisia Hänellä on suhteita tahoihin, jotka saavat niin sanotusti puhuttua järkeä kovakalloisillekin miehille.

Tervetuloa mukaan jännittävään ja yllättävään keskusteluun, kun 10 kirjaa rikoksesta tuo yhteen kaksi vakoilukertomusten mestaria TV1:een sunnuntaina 11.8. klo 20.00. 

Kuuntele radiokolumni täältä. Perttu Häkkisen ansiokkaan henkilökuvan Volvo Markkasesta (2012, 36 min.) kuulet täältä.