Woody Allen itsemurhaterroristina

Kun valitaan kymmenen kirjaa rikoksesta, on mahdoton sivuuttaa Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta. Ja hyvä niin, sillä jokainen tekosyy lukea tämä järkäle uudestaan on tervetullut.

Kun taidetuotteesta tulee klassikko, se taistelee urheasti unohdusta ja entropiaa vastaan. Jonkin taian ansiosta siitä löytyy aina särmä, joka peilaa kunkin myöhemmän ajan todellisuutta - ja uuden lukukerran muuttunutta lukijaa.

Sunnuntain vieraamme Tuomari Nurmio samastui nuoruudessaan 1960-luvulla köyhään kapinalliseen Raskolnikoviin, jonka ehdottomuus puhutteli – paitsi häntä, myös muita sen ajan vallankumouksellisia.

Tällä lukemalla vakiovieraani Anna Kortelainen tunnistaa puolestaan äidillisiä tunteita "depressiivistä poikaa" kohtaan. ”Poika on jäänyt kovin yksin suureen kaupunkiin, eroon äidistään ja siskostaan. Mulle tuli semmoinen sääli.”

OPINTONSA KESKEYTTÄNYT nuori mies on, nykytermein, syrjäytymisvaarassa ja elämänhallinta hukassa. Yöt valvotaan ja päivät nukutaan, ja valkeiden öiden Pietari sotkee ajaa tajun vielä entisestään, ei ole ihme että oman pään sisäiset houreet määräävät Raskolnikovin tunteettomaan väkivaltaan. Koulusurmaajien ja mielijohdemurhaajien sukua siis.

Joukkomurhaajien sekavia manifesteja muistuttaa myös Raskolnikovin kehittelemä yli-ihmisoppi, jonka nojalla hänellä on oikeus eliminoida turha ja jopa vahingollinen ihminen. Mutta Dostojevski on peräti optimisti: tappaja ymmärtää virheensä, tulee katumapäälle, haluaa sovittaa tekonsa ja kantaa hänelle kuuluvat seuraukset. Hänestä tulee yhteiskuntakelpoinen.

Mutta onko yhteiskunta kelpoinen Raskolnikoville – 1860-luvun poliisivaltio ja orjavaltio Venäjä? Kuten tiedetään, Dostojevski oli poliittisesti patakonservatiivi, ja ivaa tässäkin kirjassa herkullisesti maailmanparantajia ja muotiaatteita. Taiteilijana hän kykeni kuitenkin sellaiseen herkkävaistoisuuteen, että lukija eläytyy Raskolnikovin motiiveihin ja jopa oikeutettuun vihaan.

 Nuori mies on yliherkkä; oikeudentunto on vahva, mutta vääristynyt. Tuomari Nurmio toteaa, että murhan takana on kuin onkin kuitenkin yhteiskunnallinen eriarvoisuus. Raskolnikov on köyhyyden nujertama, mutta myös hänen äitinsä ja sisarensa ovat rahamiesten vallassa, eikä poika pysty puolustamaan heitä. Raivo yltyy.

 Kun tämä oikeutettu viha valjastetaan suunnitelmalliseen poliittiseen väkivaltaan, on kyse terrorismista. Rikoksesta ja rangaistuksesta saa, jos haluaa, myös vihiä siitä, mistä itsemurhapommittajat ja joukkotuhojen toteuttajat tulevat.

RIKOS JA RANGAISTUS on siis murhamiehen muotokuva, joka puhuttelee kaikkina aikoina ja tuntuu todelta kaikkialla. Samaan aikaan kirjassa on kosolti huumoria, erikoisia sivujuonia ja myös tärkeä elementti, jonka Tuomari Nurmio nostaa esiin - ehkä yllättäen:

 ”Yks valtti siin kirjassa on mun mielestä, että siinä on klassinen rakkaustarina. Se tekee siitä semmosen, että se ei ole liian älyllinen... Älyn ratkaisut ei riitä, näin on oikeassakin elämässä.”

MINULLE kirjan Hollywood-tyyppinen lopetus ja opetus ovat ehkä vaikeimpia niellä. Mutta toisaalta on aika nerokasta, että tämä itsekeskeinen mörökölli saa rangaistuksensa lisäksi itselleen palkinnon, jota ei ole ansainnut, eikä voi ansaita: toisen ihmisen pyyteettömän rakkauden.

Tätä valtavaa visiota vasten ei haittaa sekään, että myös kirjan pääväittämä lepää huteralla pohjalla. On aivan mahdollista, että rikollinen kestää oman syyllisyytensä taakan, kykenee kieltämään hirveät tekonsa, pärjäämään ilman helpottavaa tunnustusta ja rippiä ja rangaistuksen tuomaa anteeksiantoa. Se on jopa helppoa – näin väittää Dostojevskin lähin nykyvastine Woody Allen hienossa elokuvassaan Rikoksia ja rikkomuksia (1999). Murhaaja lokeroi ja unohtaa hirmutyönsä niin kuin minkä tahansa nolon kännitoilauksen, ja jatkaa elämäänsä.

Eihän töistä tulisi mitään, jos mentäisiin aina yhtä vereslihalla kuin Dostojevski ja hänen sankarinsa. Emme voisi sivuuttaa maailman kärsimystä ja ainaista sortoa; emme saisi yöllä unta; emme kykenisi keskittymään oikeanväristen kaakeleiden valintaan.

TERVETULOA Kymmenen rikoskirjan pariin tänä kesänä sunnuntai-iltaisin 20.00, TV 1:een. Ensimmäisessä jaksossa Tuomari Nurmio paljastaa myös sen, mikä oli hänen roolinsa aikanaan Aki Kaurismäen esikoiselokuvassa Rikos ja rangaistus (1983).