To 01.11.2012 @ 14:38Meediot-työryhmä

Maanantaina se alkaa

Meediot-sarjan blogisivusto on juuri avattu, samoin Facebook-sivut. Ensimmäinen artikkeli toisesta päähenkilöstä, Tanjasta, on julkaistu viikon Me Naisissa. Henkimaailman juttuja. Kiihkeätä keskustelua puolesta ja vastaan odotettavissa. Työhuoneessa soi taustalla Eleanoora Rosenholmin musiikki, sama soundtrack, joka tehtiin Meedioihin. Työryhmän posket punoittavat.

Ensimmäinen jakso "Onks sulla sielua" nähdään maanantaina 5.11.2012 Yle TV2:lla klo 19.30.

Koko sarja, kaikki kahdeksan jaksoa, on katsottavissa Yle Areenassa jo lauantaina 3.11.2012 ennen ensimmäistä jaksoa.

11 kommenttia

Onpas aika tylsä sarja ensimmäisen osan perusteella.

Samaa mietin, että olipas tyhjänpäiväinen aloitusjakso. Toivottavasti seuraavat ovat parempia. Nousi kuitenkin muutama kysymys mieleen: Mikä on tämän jakson/koko sarjan pointti? Miksi ohjelma oli tehty näin ja juuri näistä ihmisistä? Kyllä päällimmäiseksi tunnelmaksi jäi sarkasmi ja jopa suoranainen hienovarainen irvailu varsinkin kahden esiintyjän henkisille kyvyille. Jos tarkoituksena on esitellä henkistä puolta elämästä tämä ohjelma ei yhtään auta asioita eteenpäin. Se on ikävä asia. En halua loukata ketään, mutta tämän vaalean naisen esiintyminen oli suorastaan ylihöperöä ja todella häiritsevää. Tässäkin kohtaa tulee mieleen, että ohjelma oli tahallisesti leikattu juuri näin, että haluttiin tarkoituksella antaa hänestä juuri tämä kuva.

katsoisit koko sarjan ja kommentoisit sitten. keijo on ihan toista maata.

Anonyymi kirjoitti:

katsoisit koko sarjan ja kommentoisit sitten. keijo on ihan toista maata.

Ai tää joka kirjoittaa suttua ja sanoo sitä automaattikirjoitukseksi? Kannattaa katsoa kuinka osoittelevasti ne pätkät on leikattu eri kohtiin, ja monta kertaa. Täällä kommentoi jokainen, mitä haluaa kommentoida.

Tuijan osuus oli liian pieni,ohjelma jätti kysymyksiä hänen työstään luontaishoitajana ja meediona.Olisi kiva tietää enemmän.Katsoin kaikki osat Areenasta

Minäkin jäin pohtimaan sarjan tarkoitusta, mutta olisiko tämä hyvin pehmeä laskeutuminen Suomalaisuuden kautta aiheeseen johon olemme päässeet tutustumaan enemmän ulkomaisten TV-sarjojen kautta. Itse olisin kaivannut kokeneempaakin Meediota tähän. Katselin pari jaksoa tätä jo eteenpäin ja hienoa että tässä tehdään nuo ns: apuvälineetkin tutuksi, vaikkakin tähänkin voisi perehtyä enemmän, koska se on loistava keino saada tietoa ja tutkia olevaisuutta jos aika tai muista syistä ei saa yhteyttä suoraan puhtaille tasoille tai ole yhteydessä "enkeleihin" tai muihin korkeampien olevaisuuksien eläjiin :) Meedioitakin on monia eri tasoja ja jos ei tiedä minkä kanssa on tekemisissä, niin tieto ei välttämättä ole aina oikeatakaan kun tiedon tasossakin on monia tasoja ja joiltain tasoilta voi saada kielteistäkin tietoa joka ei ole hyväksi. Kaukokatsomista, selvänäköisyyttä yms taitoja voi kyllä kehittää ja olisikin suotavaa kehittää, mutta varovainen pitää olla. Luonnon keskellä ihmiset ovat herkempiä vaistoamaan asioita mm: lappalaiset ja heidän etiäiset ym. Hienoa ennakko luulottomuutta kuitenkin ja toivottavasti saadaan nähdä vastaisuudessa lisää samankaltaisia ohjelmia. Suomi on siinä merkillinen maa, että meillä on viime vuosisatoina ollut monta pitkälle henkisesti kehittynyttä ihmistä joista viimeisimpänä mm: Esko Jalkanen ja Tapio Kaitaharju..Vuosisadan alusta mm: Pekka Ervast ja Rudolf Steiner. Odotan mielenkiinnolla loppujaksoja jahka aika antaa periksi keretä niitä katsomaan :) Kaikkea hyvää..

Ohjelma oli kaikilta osin ala-arvoinen. Pilkkaa aiheesta josta olisi saanut todella hyvän ohjelman. Naurettavia testejä,kuin jossain sirkusesityksissä meediokouluissa. Täysin tyhjänpäiväistä meedion välitystehtävän ja henkisen puolen kannalta ottaa mukaan perheet. Autolla ajelua paikasta toiseen Pikkutyttömäisesti hihitteleviä naisia joista etenkin Tanjan olisi ehdottomasti pitänyt jättää sivuun . Ottamalla mukaan jonkun kokeneen aidon ,vanhemman meedion tai meediot ja jättämällä kaiken siviilihössötyksen pois olisi ohjelmasta saanut varmaan hyvänkin Nyt parasta ohjelmassa oli ainakin eka jaksossa Keijon musta kissa pöydällä kehräämässsä. Meedioksi ei voi opiskelemalla valmistua, noilla tavoilla kun ohjelma esitti , korkeintaan keskinkertaiseksi korttitemppujen tekijäksi. Kaikenlainen kunnioitus tuonpuoleista ja todellista meedion persoonaa kohtaan jäi pois. En syyttäisi niinkään tyttöjä ja Keijoa muusta kun arvostelukyvyn puutteesta lähteä mukaan . Ohjelmasta olisi oikealla tavalla leikkaamalla ja asiallisella meedion kirjoittamalla käsikirjoituksella tai käyttämällä tuotantoryhmän asiantuntijana oikeaa meediota saatu edes välttävä ohjelma :Nyt tämä antaa niin väärän kuvan kun vain voi. Meediona oleminen ei ole viihdettä, se on armolahja jota käytetään palvelimiseen. Olisiko mahdollista olla näyttämättä sarjan jatko-osia televisiossa että enempää pahaa ja sontaa ei enää tulisi. Suomessa elää tälläkin hetkellä kymmenkunta todellista syntymämeediota ,alalla vuosia tai vuosikymmeniä olleita..Tekemällä ohjelman heidän kanssaan ja kunnioittamalla aihetta tämä hirvittävä floppi pystyttäisiin korjaamaan Ohjelmalle annan -10 pistettä. Musikkikaan ei sovi tähän aiheeseen.Kenelle katsojaryhmälle tämä on suunnattu olisi kiva tietää..

miksi hieno aihe on hukattu näin pahasti? ok, on hyvää sekin, että näytetään henkisellä alalla toimivien olevan ihan tavallisia ihmisiä elämässä tavallista elämää. mutta ei pelkkää asunnon katselua ja kikatusta 8 jakson verran? olisiko niille aiheille voitu tehdä ihan oma hömppä ohjelmansa? tästä aiheesta on kaivattu jo pitkään asiallista ohjelmaa ja täytyy sanoa, että nyt yle missasi koko asian komeasti. ihan kuin ei olisi uskallettu viedä loppuun asti? miksi lähteä tekemään tällaista ohjelmaa, jos sitä ei tehdä aidosti aidosta asiasta? varmasti moni olisi kaivannut enemmän keskustelua asioista, nyt vain jotain ihmeellisiä irtonaisia lauseita siellä täällä. samoin varsinaista työskentelyä näiden asioiden parissa olisi voitu näyttää enemmän. tulee tunne, että ohjelmasta on jätetty paljon oleellista pois? niin hajanaista leikkausta. löytyyköhän Suomesta koskaan sellaista kanavaa/tuottajaa, joka rohkenesi todella perehtyä näihin asioihin ja tehdä niistä puolueettoman mutta myös syvällisen ohjelman? uskallan väittää, että sille löytyisi katsojia..

Jos henkilö on henkisellä polullaan jo meedio opiskelu vaiheessa, - eli pitkällä, ei ohjelman kaltainen skeptikko ja epäily asenne ole enää todellisuutta. Eli nyt ohjelman leikkaajat ovat surkeasti pihalla koko asian ytimestä ja kokonaisuudesta. Miksi ihmeessä haluatte tehdä ohjelmia, joista teillä ei ole hölkäsen pölähdystäkään? Emme elä enää kivikaudella, jos vähäkään seuraisitte mitä muualla maailmassa tapahtuu, ette edes yrittäisi toteuttaa noin alkeellisia dokumentteja. Ei ihmiset tyhmiä ole.

Meediot sarja on hyvä. Onkohan kenelläkään tietoa mikä on kys. sarjan tunnusmusiikin kappaleen nimi? Kyseessähän on Eleanooran musiikkia, mutta mistään en ole löytänyt kys. kappaletta. Se on todella hieno kipale :-)

Maalimassa on yli 3000 uskontoa,tässä on yksi huijari pisnes,jotka kuppaavat herkkä uskoisilta ja tunne vammaisilta rahat pois.Hölynpöljää koko ohjelma.

Meediot

Elämme herkkiä aikoja...

Meediot on dokumentaarinen sarja Yle TV2:lla maanantaisin klo 19.30. Sarja kertoo kolmikymppisistä naisista määräaikaisuuksien ja epävarmuuden keskellä. Tanja ja Tuija uskovat vahvasti, että heillä on kyky saada yhteys tuonpuoleiseen maailmaan.

Tuonpuoleisen Päiväkirja on blogi, jossa esitellään sarjan teemoja laajemmin. Mukana myös Irene Nadén, yksi Suomen tunnetuimmista meedioista. Hän kirjoittaa kokemuksistaan ja siitä miten muut suhtautuvat hänen ajattelutapaansa.

Sarja

» Keitä he ovat? Tarkemmat esittelyt päähenkilöistä ja sarjasta.

Yle Areena

Jaksot

» Kaikki jaksot nähtävissä Yle Areenassa 2.2.2013 saakka!

Blogin sivut