Skip navigation.
Home

Ajankohtainen Ykkönen

Nils Torvalds: Presidentti, Weimar ja me (Kolumni)

Voidaan olettaa että presidenttikeskustelu jatkuu alkaneen vuoden aikanakin. Mutta tämän keskustelun esiin nostaminen ei ole aiheellista siksi, että se olisi ollut erityisen mielenkiintoista tai analyyttistä. Varsinainen syy on, että keskustelu sisältää poliittisen elämämme kaikki tavallisimmat vitsaukset. Aloitan siis uuden vuoden tarkastelemalla näitä vanhoja aiheita.

Jokaista asiaa arvioitaessa on hyvä löytää jokin vertailukohde, jolla ilmiön todellisia suhteita voi havainnollistaa. Otan tässä vertailukohteeksi Weimarin tasavallan. Meillä on nimittäin - ja se kuulostaa tietenkin pahalta - melko weimarilainen järjestelmä.

Weimarin järjestelmää syytettiin epätasapainosta. Tästä epätasapainosta johtuen koko kansallissosialistinen järjestelmä muka syntyi.

Vuodelta 1919 peräisin olleessa Saksan valtakunnan perustuslain 41:ssa artiklassa todetaan, että valtakunnanpresidentti on koko kansan valitsema. Valtakunnan kanslerin (siis pääministerin) piti puolestaan nauttia eduskunnan enemmistön luottamusta. Tämä näennäinen tasapaino presidentin ja eduskunnan välillä ajautui tai ajettiin umpikujaan lyhytnäköisyyden tähden. Ikävä kyllä lyhytnäköisyydestä ei mikään perustuslain pykälä meitä varjele.

Saksan valtakunnanpresidentistä on todettu, että hän oli valtaoikeuksiensa puolesta Ersatzkaiser eli korvikekeisari. Sellaiseksi tarkoitettiin myös Suomen presidentti - kuninkaan korvike. Korvikkeiden tehtävä oli varjella valtaa liialliselta demokratialta ja sitä harrastavalta vaaralliselta parlamentilta. Suomen presidentin kohdalla on sittemmin luovuttu suurimmasta osasta kuninkaan korvikkeen oikeuksista. Se ei kuitenkaan tapahtunut niin, että eduskunnalle olisi annettu siltä aikaisemmin puuttunut valta. Pelättyä kansanvaltaa on suitsettu toisin keinoin: poliittisella käytännöllä, EU:n oikeuksilla ja lainvalmisteluvallan painolla.

Kärjistetysti asian voisi ilmaista näin: Elinkeinoelämän lobbarit haluavat, että maassa on toimeenpaneva komitea, jota myös maan hallitukseksi kutsutaan. Tämän komitean toimintasuunnitelma lyödään lukkoon aina neljäksi vuodeksi kerrallaan ja siinä pysytään, tulipa taloudessa sitten vastaan ylä- tai alamäki. Tämä toimintasuunnitelma on erittäin yksityiskohtainen. Sen laatimiseen osallistuvat - ja näin asia ehkä pitää muotoilla - ennen kaikkea lobbarit ja virkamiehet. Politiikkoja viedään - tai he haluavat tulla viedyiksi - kuin sananparren pässiä.

Hallitusohjelmasta tulee menetelmä joka vapauttaa poliittiset puolueet vaalikamppailun aikana annetuista lupauksista. Samalla politiikan kenttä puhdistetaan sekä arvoista että puolueita erottavista ideologisista näkemyksistä. Rakennelma pysyy koossa vastenmielisellä ryhmäkurilla, jonka taakse kansanedustajat piiloutuvat.

Juuri tässä mielessä koko perustuslakikeskustelu on ihan pielessä. Sen tulisi käsitellä eduskunnan, hallituksen ja presidentin välistä valtaoikeuksien tasapainoa, mutta eduskunta onkin sivuraiteella, josta Taxellin komitea ei aio puksuttaa sitä pois.

Miksi näin kävi?

Weimarin järjestelmää syytettiin puoluekoneistojen ylivallasta. Saksassa tämä johtui pitkistä listoista. Puoluebyrokratia päätti käytännössä kenestä tuli kansanedustaja. Suomalaisessa järjestelmässä pintajulkisuus ja puoluekoneistot päättävät valtion, etujärjestöjen ja liike-elämän niille antamien rahojen kautta kenestä mahdollisesti tulee kansanedustaja. Järjestelmä synnyttää lammasmaisen eduskunnan, jonka jäsenet pysyvät kiltisti ryhmäkurissa ja jotka ovat julkisuudessa enemmän tekstiviestien, rakkauden leimahdusten ja ylinopeuden kuin poliittisten linjanvetojen tähden.

Löytyisikö tästä jokin ulospääsy?

Löytyisi. Säilytetään presidentin valtaoikeudet nykyisellään ja luodaan järjestelmä, jossa hallituspuolueet päättävät arvojaan yhdistävästä lyhyestä periaatteellisesta hallitusohjelmasta. Vuosittain eduskunta sitten hyväksyy hallitukselle toiminnallisen ohjelman. Se olisi vallan parlamentarisoimista.

Nils Torvalds

(Ajankohtainen Ykkönen 5.1.2010. YLE Radio 1)

Liian rosvo suomalaiseksi, liian kiltti karkotettavaksi

Sello-surmaajan oleskelulupaa ei edes esitetty peruttavaksi, vaikka tilille oli karttunut aserikkomuksia, pahoinpitelyjä ja laajennettu lähestymiskielto. Miksi ei, sitä kummastelee nyt pääministerin lisäksi moni muukin.

Mahtuuko nyt alkaneeseen politiikan vuoteen 2010 muuta kuin aselakia, maahanmuuttopolitiikkaa, taantumaa ja työttömyyttä? Puoluesihteerit linjaavat haasteet, uhat ja toiveet. Politiikan tutkija Markku Jokisipilä ja emeritus päätoimittaja Aimo Massinen arvioivat vaaleihin valmistautuvien puolueiden tilan.

Viikon kolumnistina on Nils Torvalds.

Arja Alho: Tunteeton diktaattori ja vallan tuolileikki (Kolumni)

Minua ovat joulun pyhien aikana - tosin vain kohtuullisesti - vaivanneet kaksi väittämää. Ensinnäkin väittämä, että meillä olisi pääministerin diktatuuri ja toiseksi, että erään valtalehden toimittaja kolumnissaan arveli pääministerin, siis Matti Vanhasen, olevan tunteeton.

Pääministerin diktatuuri-väitteellä halutaan antaa yleinen oikeutus sille, että parlamentarismin vahvistamisessa on menty liian pitkälle ja että presidentin valtaa pitäisi oikeastaan vahvistaa. Minusta oikea johtopäätös olisi, että parlamentin pitäisi ryhdistäytyä ja ottaa sille kuuluva valta.

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle. Sitä varten valitaan 200 kansanedustajaa, jotka edustavat puolueitaan. Hallitus muodostetaan eduskuntavetoisesti ja sen ohjelmasta ja kokoonpanosta järjestetään heti luottamusäänestys. Mitä on luottamus? Luottamuksen pitää olla aktiivista ja se voi syntyä vain keskustelujen ja eri vaihtoehtojen punninnan kautta. Suomalaisen parlamentarismin ongelma on hallituksista riippumatta ollut passiivinen luottamus. On siis riittänyt, että informaatio virrannut ja sitä on saatavilla mutta kiinnostusta ei ole riittänyt siihen miten informaatiota on valikoitu tai yhdistelty tehdyissä päätöksissä.

Hallituksen omassa työskentelyssä on reilun kymmenen vuoden aikana tapahtunut muutoksia, jotka ovat korostaneet hallituspuolueiden vetäjien asemaa. Näin on muodostunut eliitin sisälle toinen pienempi eliitti. Hallituksen yhteisiä strategisia ja politiikan vaikuttavuuskeskusteluja ei käydä missään. Hallituspuolueitten eduskuntaryhmät tyytyvät olemaan postikonttoreita. Aktiivinen luottamuksen rakentaminen puuttuu.

Kummatkin kehityskulut ovat ongelmallisia mutta ei niistä silti pääministerin diktatuuria tule. Kyseessä on enemmistödemokratia, jossa – harmillista kyllä – muoto on riittänyt laadun ja sisällön kustannuksella. Mutta ei normaali enemmistödemokratiakaan Suomessa ole kovin vanhaa perua. Lepäämäänjättämissäännöksistä luovuttiin vasta 1990-luvun alun valtiosääntöuudistuksessa.

Suomalaisilla on kaipuu yhteen vahvaan johtajaan mutta samanaikaisesti pidämme itsestään selvänä monipuoluejärjestelmää ja parlamentarismia. Silti eduskunnan nauttima luottamus on alamaissa eikä kyse ole mistään uudesta ilmiöstä. Uskon, että eräs tärkeä syy on politiikan valtaistuminen ja valtiollistuminen. Politiikka on kutistunut 200 ihmisen joukoksi, jotka leikkivät ulkomaailmalta suojassa tuolileikkiä. Kun soitto loppuu, jonkun tuoli puuttuu. Hätä, ettei ole tarpeeksi nopea oman tuolinsa suhteen, saa unohtamaan kaiken muun. Politiikan kutistuminen hallitusvallan kilvoitteluksi, asemien hakemiseksi ja vain niistä asioista puhumiseksi, jotka mahtuvat vuotuiseen budjettikirjaan on karhunpalvelus kansanvallalle – kun maailma on avara ja politiikan mahdollisuudet rajattomat!

Ongelma on sekin, ettei tieteen, kulttuurin tai talouden eliittien välillä ole paitsi riittävää vuoropuhelua mutta ei myöskään vaihtuvuutta. Monipuolinen yhteiskunnan tuntemus ja eri aloilta saatu kokemus – siis tietynlainen yhteiskunnallinen liikkuvuus - voivat muodostaa juuri niitä rajapintoja, joitten kautta syntyvät kansakunnalle tärkeät uudet oivallukset ja jolloin kaikki taito ja tietämys on parhaassa mahdollisessa käytössä. Mutta tässäkin eri eliitit voivat katsoa itseänsä peiliin. Niin taloudessa, tieteessä, kulttuurissa kuin politiikassakin suojaudutaan vimmaisesti ulkopuolisilta.

Ja entäs sitten väittämä, että pääministeri Matti Vanhanen on tunteeton. Ymmärrän toki, että yksityisyyden suoja on pienempi keskeisillä yhteiskunnallisilla päättäjillä ja siksi on siedettävä enemmän kritiikkiä. Minusta on kuitenkin menty liian pitkälle kun poliittiset kommentaattorit katsovat oikeudekseen tehdä johtopäätöksiä ihmisyyden peruskysymyksistä. Kyllä meillä kaikilla ihmisillä on tunteet. Se, että on pääministeri, ei oikeuta loukkaamaan tunteita saati polkemaan niitä.

Arja Alho

Ajankohtainen Ykkönen YLE Radio 1 tiistaina 29.12.2009.

Ajankohtainen Ykkönen summaa: Miten hullu vuosi jää taa?

Vuoden viimeisenä tiistaina Ajankohtainen Ykkönen ynnää tilit tästä vuodesta. Mikä pääsi plussalle, mikä meni miinukselle, mitä saavutettiin, mitä menetettiin, mistä iloittiin, mihin petyttiin? Aiheina ainakin Vanhanen ja vaaliraha, vallanjako ja vasemmiston katoamistemppu.

Suorassa lähetyksessä presidenttistudiossa ovat kommentoijina valtioneuvos Riitta Uosukainen, dosentti Mikko Lahtinen ja kirjailija Anja Snellman.

YLE RADIO 1 tiistaina 29.12.2009 klo 12.15 - 13.00, toinen lähetys klo 17.20

____
Ajankohtainen Ykkönen pureutuu viikon ajankohtaisuuksiin YLE Radio 1:ssä aina tiistaisin. Juontajana on syksyn ajan ollut Jan Erola, toimittajana Olli Seuri ja tuottajana Pirjo Auvinen. Vuoden 2010 alusta ohjelmat myös juontaa tuottaja Pirjo Auvinen.

Esko Seppänen: Laman DNA ja joulupukki (Kolumni)

EU:n virkamiehiä ei ole ulkoistettu yhden päivän varoitusajalla niin kuin on pakkosiirretty Finnairin henkilökuntaa yhdeltä isännältä toiselle. Niinpä eurokraateilla on ollut aikaa puuhastella palkankorotusten parissa. He ovat laskeskelleet hulppeisiin europalkkoihinsa 3,7 prosentin suuruisen palkankorotustarpeen. Vaatimusta on vauhditettu lakon uhalla, mikä "uhka" pitää EU:ssa sisällään sen, että palkkaa maksetaan myös lakon ajalta.

Tämä EU:n tie olkoon keväällä myös Suomen työväenluokan tie: siis palkankorotukset à la EU ja palkat maksuun myös lakkojen ajalta.

Suomen kansantulo aleni tänä vuonna kahdeksisen prosenttia. Kun työn antajat eivät anna työtä, työvoiman tyhjäkäyttö eli työttömyys saa aikaan sen, että entistä vaurautta ei saavuteta vuosikausiin. Työttömyys on lamaa, sitä itseään, Made in the USA.

Kun 1990-luvun alun lama oli kotimaista alkuperää ja sitä voitiin torjua kansallisin toimin, nykyinen lama on koko systeemin kriisi. Siitä ei elvytä omin voimin, ei velkaelvytyksellä eikä ainakaan rikkaille annettavilla veronalennuksilla. On pudottu vientikuoppaan. Ollaan syvällä, paljon syvemmällä kuin useimmat muut, Venäjä mukaan lukien.

Lama on reaalikapitalismia, ja rahavalta tuotti sen halvalla rahalla ja löysällä velalla. Laman DNA löytyy itse järjestelmän perusteista, joita on manipuloinut koko 155 senttimetrinsä voimalla talousnobelisti Milton Friedmann. Mies, jonka taloustiede perustuu rahan rahasta tekijöiden hyvinvointiin ja vastaavasti kansojen pahoinvointiin, kirjoittaa vallankumouksen tarpeesta:

"Vain kriisi, joko todellinen tai kuviteltu, johtaa todellisiin muutoksiin. Kriisin puhjetessa riippuu vallalla olevista aatteista, millaisiin toimiin ryhdytään. Minä katson, että meidän tehtävämme on juuri se, kehittää nykyiselle politiikalle vaihtoehtoja, pitää ne elossa ja tarjolla, kunnes poliittisesti mahdoton kääntyy poliittisesti väistämättömäksi."

Friedmann näyttää lukeneen Lenininsä. Sen sijaan poliittinen vasemmisto ei näytä lukeneen, kun sillä ei ole ollut vapauteen, tasa-arvoisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen perustuvaa vaihtoehtoa libertaristis-kapitalistisen velkatalouden aatteelliselle konkurssille. Niinpä maailmalla on voitu vähin äänin kansallistaa yksityispankkien velkoja yhteiseen maksuun. USA:n tapauksessa valtiovalta on käynnistänyt siihen tarkoitukseen setelirahoituksen puhtaimpien sodanrahoitusoppien mukaan. Siitä laskut tulevat sitten maksuun tulevien vuosien inflaationa, joka on talouden tamifluta velallisten ongelmiin - ja köyhien kyykytystä.

Suomen hallituksessa eletään laman aikaa Milton Friedmannin opetusten mukaan. Hallituksen sota- ja valtionomaisuusministeri Jyri Häkämies käyttää lamaa hyväksi ja ajaa - paitsi hökämiehenä Suomea Natoon - Finnairia häkäkuolemaan niin että hän tuskin ehtii illaksi kotiin uusvastakkainasettelun ajan provokaatioiltaan. On käynnissä Finnairin eli valtion omaisuuden hävittäminen tavalla, jossa ministeri potee vastuunkantamisvajetta.

Koko hallituksen piikkiin menee se työeläkevarojen miljardipuhallus, jota tehdään yritysten myydessä eläkesäätiöidensä eläkevaroja ja -vastuita suurille työeläkeyhtiöille, Varmalle, Ilmariselle. Vanhasen hallituksen siunaamalla tavalla näissä kaupoissa, hupsista vaan, työeläkejärjestelmästä katoaa lähes miljardi euroa suuryritysten taseisiin jaettavaksi osinkoina niiden osakkeenomistajille. Se miljardi on pois tulevilta työeläkeläisiltä, duunareilta.

Kansaneläkejärjestelmästä poisotettu miljardi yritysten osinkoihin taas on pois maan köyhiltä. Uuden vuoden alussa voimaan tuleva elinaikakerroin pitää vielä huolen siitä, että uudet työeläkkeet alenevat.

Joulupukki on olemassa, työnantajille. mot.

Esko Seppänen

Ajankohtainen Ykkönen 22.12.2009 YLE Radio 1

Kööpenhaminan pannukakku

Odotukset YK:n ilmastokokouksen alla olivat valtaisat, mutta mentiinkö Kööpenhaminassa takapakkia?

Ajankohtainen Ykkönen ruotii kokouksen tulokset ja tulevaisuuden. Miten jatko olisi nyt muka helpompaa, kun rikkaiden ja köyhien maiden railo syveni entisestään ja YK:n päätöksentekojärjestelmä näytti kaikkein kurjimmat puolensa?

Studiossa hallituksen ilmastopoliittinen asiantuntija, Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen, Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen, Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen ja Ulkopoliittisen instituutin tutkija Anna Korppoo.

Viikon kolumnistina ex-meppi Esko Seppänen.

Sikarohkea MTK

Olen pohtinut viime viikkoina journalismia ja sen yhteiskunnallista roolia. Tämän pohdinnan takana on ollut kolme asiaa.

Ensinnäkin Julkisen sanan neuvoston viimeviikkoinen päätös niin sanotusta Vanhasen lautakasa-asiassa, toisaalta Oikeutta Eläimille -yhdistyksen salaa sikatiloilla ottamien kuvien käsittely mediassa ja sokerina pohjalla omaan työhön liittyvä, viikkojen takainen lääketeollisuuden löylytys televisiossa erilaisesta tautitehtailusta ja muusta vastaavasta pahanteosta.

Noin sata vuotta sitten journalismi vaikutti valtavasti kansakunnan syntyyn Suomessa. Silloin perustettiin paljon lehtiä ja lehdissä nostettiin esiin yhteiskunnan epäkohtia. ja lehdistö oli voimakkaasti mobilisoimassa kansalaisia toimimaan yhteiskunnan muuttamisen puolesta.

Lehtien kanssa samaan aikaan syntyi paljon järjestöjä ja myös niitä puolueita, jotka toimivat tämänkin päivän Suomessa. Nyt lehtien levikit ovat alenemassa, erikoistoimittajista luovutaan kaikissa toimituksissa ja seurauksena tuntuu olevan välillä pelkkää melua, ei juurikaan taustoitusta eikä varsinakaan ongelmien ratkaisuvaihtoehtoja.

Olen itse ajatellut, että ratkaisujen etsiminen onkin varmasti toisten tahojen kuin journalistien tehtävä. Journalisminkin haasteena on kuitenkin se, että sama perinteisten vaikuttamistapojen kriisi, joka näkyy lehtien levikissä tuntuu myös puolueissa ja perinteisissä järjestöissä.

Siksi annoinkin viime viikolla ison pisteen perinteisimmästä perinteisimmälle MTK:lle, joka yllätyksekseni tuomitsi kohusikaloiden olot ja tuli rohkeasti ulos keskustelemaan selkärankaisesti Oikeutta Eläimille -yhdistyksen esittämistä syytöksistä.

Se oli mielestäni aika hienoa tässä ajassa toimimista, ja jotenkin ajattelen, että meidän muidenkin, niin lääketeollisuuden, pääministeri Vanhasen esikunnan kuin kaikkien toistenkin yhteiskunnallisten toimijoiden pitäisi kertoa, vastata huutoihin ja kertoa ratkaisuista silloin kun ongelmia otetaan esille mediassa.

Suvi-Anne Siimes

Ajankohtainen Ykkönen 15.12.2009 YLE Radio 1

Mihin menet, yleisradioyhtiö?

Ylessä valmistaudutaan uusiin leikkauksiin, uuteen Yle-maksujärjestelmään ja kenties uudenmalliseen valvontaan. Mutta mitä YLE:n halutaan jatkossa olevan, mitä tekevän ja mitä se saa maksaa?

Ajankohtaisen Ykkösen studiossa tulevaisuuden YLE:ä hahmottavat hallintoneuvoston kokoomuslainen puheenjohtaja Kimmo Sasi, vasemmistoliittolainen jäsen ja entinen YLE:n toimittaja Esko-Juhani Tennilä ja YLE:n entinen toimitusjohtaja Arne Wessberg.

Kaupallisten kilpailijoiden näkemykset tulevaisuuden Ylestä kertoo Sanomien Mikael Pentikäinen ja maailman yleisradiotuulet välittää Erkki Toivanen Lontoosta ja Kai Jaskari Tukholmasta.

Viikon kolumnisti on Suvi-Anne Siimes.

Ohjelman toimittaa Jan Erola.

Sauli Niinistö: Luotettava tuppisuu (Kolumni)

Ajattelin, että tuumailtaisiin tänään vähän brändejä, siis tällaista laatumerkkiä. Meillähän Suomessa nyt on oikein perustettu brändityöryhmä, jonka ideana on vähän jalostaa suomalaistietämystä tuolla maailmalla.

Joidenkin mielestä se tarkoittaa sitä, että haetaan meille kaikille ihan uusi, ihkauusi, moderni leima otsaan, mutta näyttää että työryhmä on kumminkin järkevämmällä linjalla. Ei hakemalla haeta jotain, joka ei ehkä pidä edes paikkaansa vaan yritetään korostaa niitä parhaita puolia. Ja niitähän on !

Jos ajatellaan, että miten meitä oikein tuolla maailmalla sitten arvioidaan tällä hetkellä, ainakin minun kokemukseni on, että : Joo, tuppisuita, saunovat ja hyppivät vielä hankeen sen jälkeen. Mutta sitten tulee äkkiä, että suomalaiset on luotettavia. Ja varmaan Nokian myötä tullut lisäksi, että suomalaiset osaavat. Ne ovat siis osaavia ja luotettavia. Ja se on minusta kyllä aika kova brändi.

Minä vähän luulen, että maailma on muuttumassa niin, että kaiken maailman helppoheikit eivät enää pääsekään niin helpolla. Tässä on vakavia uhkia ja ihmiset alkavat ajatella vakavammin.

Sitten toinen muutos on tämä suuri vallanmuutos: itähän sieltä nousee. Ja siellä ajatellaan monista asioista aika lailla eri tavalla kuin täällä, ihmisistäkin. Mutta otetaan ensin esimerkki, että miten eri tavalla.

Minulle sattui kirja josta aika vähän ymmärsin kyllä, se oli taidetta ja filosofiaa ja sen otsake oli, tai nimi: tyhjyys itämaisessa taiteessa. Siinä kerrottiin, että me länsimaiset emme oikein ymmärrä, että tyhjä on täynnä, mikä taas idässä ymmärretään. Jääköön se nyt tälle maininnalle, mutta sen se kertoo, että ihmisillä on erilaisia arvostuksia ja erilaisia ajattelun lähtökohtia, myös toisista ihmisistä. Ja kun me varmasti suuntaamme myös talouden menestyksen suhteen katseemme itään, siellähän niitä kauppakumppaneita on, niin kannattaa miettiä, mitä siellä arvostetaan.

Minä olen huomannut että he arvostavat hienovaraisuutta, ovat herkkiä pienimmällekään ylimielisyyden osoittamiselle ja loppujen lopuksi näyttää vähän siltä, että vaatimattomuuskin on hyve. Ainakin minulle on joskus joku kiinalainen todennut, että te olette sitten mukavia te suomalaiset kun te osaatte olla vaatimattomia. Minä en ottanut sitä miksikään ironiaksi vaan kyllä se oli ihan vakavasti esitetty.

Jotenka: kannattaisiko tässä brändityöryhmässä todella hetki uhrata ajatusta sille, että Suomi on toisen maailmansodan jälkeen menestynein maa maailmassa. Ja se on tehty ihan tällaisella luontaisella, luonnonmenetelmä-brändillä . Olemalla vaan sellaisia kuin ollaan.

Sauli Niinistö

Ajankohtainen Ykkönen 8.12.2009 YLE Radio 1

Kenen vallassa ovat nettikeskustelut?

Jotkut asiantuntijat ovat jo niin väsyneitä nettikeskustelujen uhkailuihin, että kieltäytyvät antamasta haastatteluja perinteisiin medioihinkaan. Kenen haltuun nettien keskustelupalstat ovat luisuneet? Lisäävätkö ne sananvapautta vai rajoittavatko demokratiaa?

Studiossa julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen, yhteisöllisen viestinnän asiantuntija Petja Jäppinen ja YLE.n A-tuubin toimitussihteeri Pasi Peiponen.

Ruotsissa valmistaudutaan torstaisiin Nobel-juhlallisuuksiin, mutta naapurimaassa ei keskitytä pelkkien leninkien vertailuun. Nobel-juhlaviikko toimii myös tehokkaana Ruotsi-kuvan vahvistajana. Osaako ne siis juhliakin fiksummin ?

Viikon kolumnisti: puhemies Sauli Niinistö.

(YLE Radio 1 tiistaina 8.12.2009 klo 12.15 -13.00, toinen lähetys klo 17.20)

Syndicate content