Tänään kuulimme Frederic Chopinin ges-duuri valssin op.70 no. 1 pianisti Benno Moiseiwitschin soittamana.

Puheena ollut Microsoftin Messenger -tutkimus löytyy pdf-muodossa verkosta. Kyseessä on siis Eric Horvitzin ja Jure Leskovecin "Planetary-Scale Views on a Large Instant-Messaging Network" Microsoft Research Technical Report -julkaisusta 2007. http://tinyurl.com/2pnbuk

Kemppisen mainitsema lakitieteellinen artikkeli lienee Thomas Wilhelmssonin "Harmoniseringen av skadeståndsrätten och behovet av en europeisk moraldiskurs" JFT:n numerosta 5-6/2007.

Lähetystä edeltäneessä keskustelussa 1900-luvun alun poliittisista oikeudenkäynneistä mainittiin Ensio Hiitosen Vääryyttä oikeuden valekaavussa (1953).

Madeleine-viite kohdistui tietysti, kuten kirjallisuuden ystävät varmasti tietävät, Marcel Proustin suurteokseen Kadonnutta aikaa etsimässä (1913-1927, suom. 1968-2007), nimenomaisemmin teoksen ensimmäiseen osaan Swannin tie: Combray (suom. 1968).

Muistokeskustelussa päästiin mm. Leni Riefenstahlin elokuvaan Berliinin olympialaisista 1936. Elokuvan nimi siis Olympia ja valmistumisvuosi 1938.

Tiemmä se Martti kumminkin tulee.

En aio puhua eduskunnan - Hesarin seksijutusta, koske se on poliisin tutkittavana eli viranomaisen käsiteltävänä oleva asia.

Aion kysyä kumminkin Reetalta, mitä siitä on ajateltava, että kiinalaiset kusettavat olympia-asian uutisvälityksessä, ja mitä siitä, että tätä nykyä myös liike-elämässä ihmiset joutuvat julkisesti valehtelemaan ja venkoilemaan asemansa vuoksi.

Kauppalehden blogin kirjoittaja oli sitä mieltä, että Nokia ja Sampo ovat tehneet näinä aioina historiansa suurimmat virheet tiedottamisessa.

Tuollaiseksi virheeksi on kuvattu menettelyä, jossa ensin kiistetään, sitten vähätellään ja sitten aletaan pala palalta kertoa totuutta.

Tiedotusalan ammattilaiset ovat tiettävästi sitä mieltä, että menettely on idioottimainen.

Tulevana perjantaina pohditaan jo aiemmin keväällä käsiteltyä median ja tuomiovallan monitahoista suhdetta. Paikalla vakiovieras, tekniikan tohtori Martti Mäntylä sekä teemaan sopivasti Helsingin Sanomien päätoimittaja Reetta Meriläinen ja korkeimman oikeuden emerituspresidentti Olavi Heinonen.

Aihe on tietysti ajankohtainen, mutta luultavasti katsauksia luodaan viimeaikaisten asioiden lisäksi myös taaksepäin historiaan, siis median ja tuomioistuinten suhteeseen 1900-luvulla. Keskiössä myös julkisen mielenkiinnon lisääntymisen vaikutus tuomarien toimintaan ja käyttäytymiseen, klassisten rikosjuttujen suhde niiden saamaan julkisuuteen sekä tietyt nykyiset, hallintolainkäyttöön liittyvät huolet. Luvassa siis pohdintaa eri kokemustasoista käsin, ilman vastakkainasetteluita.

Lähetyksessä kuultu musiikkinäyte oli osa III (presto) Mozartin sonaatista no. 8 A-molli (K 310). Pianisti jälleen, edellisen lähetyksen tapaan, Dinu Lipatti.

Matti Rönkä on julkaissut neljä kirjaa, kaikki Gummeruksen kustantamina. Kyseessä siis Tappajan näköinen mies (2002), Hyvä veli, paha veli (2003), Ystävät kaukana (2005) ja Isä, poika ja paha henki (2007). Kolme ensimmäistä on myös julkaistu Loisto-pokkarina nimellä Mies rajan takaa (2007).

Puhuttaessa Röngän ennakointitaidosta rajatematiikan osalta mainittiin mm. Max Engmanin Raja: Karjalankannas 1918-1920 (WSOY, 2007).

Bloginpitäjä halusi huomauttaa Paul Austerin hienosta New York -trilogiasta (1987, suomeksi yhtenä niteenä mm. Loistopokkarina 2002).

Lännenelokuvista esiin tuotiin Fred Zinnemannin Sheriffi (High Noon, 1952) sekä Howard Hawksin Rio Bravo (1959), jälkimmäisestä vielä erikseen näyttelijä Walter Brennan. Uudemmista elokuvista puheena oli Clint Eastwoodin Armoton (Unforgiven, 1992)

Kemppinen viittasi myös erääseen klassikko-kirjallisuudentutkimukseen, eli Erich Auerbachin teokseen Mimesis (1946, suom. Oili Suominen SKS, 1992).

Rönkä kehui (aivan syystä) HBO:n tuottamaa ja David Chasen luomaa The Sopranosia (1999-2007). Kemppinen mainitsi Henning Mankellin Wallander-kirjoihin (9 kirjaa vuosina 1991-1999) pohjautuvat elokuvat (n. 20 vuodesta 1994).

Klassikkona mainittiin luonnollisesti Fjodor Dostojevskin Rikos ja Rangaistus (1866), joka on syytä mainita erikseen juuri ilmestyneen uuden suomennoksenkin takia (Olli Kuukasjärvi, Otava 2008).

Röngän mainitsemaa tutkimusta antiikin draaman ja lännenelokuvan yhtäläisyyksistä ei tuntunut löytyvän hakukoneista. Ehkä joku innokas kommentoija antaa tarkemman viitteen?

Koska Matti Rönkä totesi, että jos hän saisi asiaan vaikuttaa, hänen teostensa päähenkilöä Viktor Kärppää esittäisi valkokankaalla näyttelijä Daniel Craig, laitetaan loppuun vielä linkki kuvaan:
http://tinyurl.com/2yxxhb

Hyvää Kyösti Virrankosken 64-vuotispäivää.

Koulutovereistani muistan tuon käytännöllisen syntymäpäivän (4.4.44) ja sen, että eräs Juhani painoi kansakoulun aloittaessaan 19 kg. Punnittiin samanlaisella vaa'alla kuin lyijymönjää ja vastaavaa kaupassa.

Tuurin Antista, joka oli juttukaverina ohjelmassa, en muista koulusta mitään erikoisempaa, paitsi että kävin heillä kotoan. Äitini kertoi, että Antin isä - hänen luokkatoverinsa - oli kovasti kiltti poika, silloin vuonna 1930.

Perjantaina 4.4. meillä on radiossa vieraanamme Matti Rönkä, joka on ponkaissut televisiosta listojen kärkeen dekkarikirjailijana, mielestäni aivan ansiosta.

Rönkä on luvannut pohtia, miksi lukevan yleisön suosio edellyttää niin usein kiertoteitä - etenkin naurettavaa liioittelua.

Tämä näyttäisi koskevan huumorikirjoja (Huovinen, Paasilinna) ja jännityskirjoja.

Viimeksi mainituissa rikokset ja vastaavat tihutyöt ovat hyvin usein hyvin epätodennäköisiä. Tässä suhteessa merkillinen on Henning Mankell, jonka päähenkilö Wallander joutuu pikkuruisessa Ystadin kaupungissa ratkomaan käsittämättömiä hirmutekoja.

Röngän Matti on tehnyt näppärän ratkaisun pitämällä sankarinsa - nuorehko inkeriläinen paluumuuttaja Viktor Kärppä - yhteydessä Pietariin ja muuhun Venäjään.

Sillä selityksellä Suomeen on helppo kytkeä kauhistuttavaakin rikollisuutta.

Nyt on mahdollisuus kysyä Röngältä kautta rantain myös julkisuudesta. Olen ollut kauan utelias ja siksi halukas tietämään, millaista on elää, kun ei voi oikein kaupassa käydä niin ettei puolet asiakkaista kertoisi kotona, että nyt se osti makkaraa.

Joukostamme puuttuu tänän perjantaina Mäntylä, joka menee Ouluun vastustelemaan, kun siellä joku lisensiaatti haljuaa inttää itsensä tohtoriksi. Omasta kokemuksestani voi kertoa, että tohtorinväitöksissä custoksen tehtävä on vielä vaikeampi, kun siinä on niin hankala pysyä hereillä - mitään ei saa sanoa, istua vain ahdas frakki päällä ja yrittää huokua akateemista uskottavuutta.

Huhtikuun kuluessa on tarkoitus keskustella kansleri Kari Raivion kanssa erinäisistä asioista, ohjelmasta jo tutut suurjuristit Heinonen ja Aarnio ovat arvelleet olevansa käytettävissä, ihmettelemässä todettujen ja otaksuttujen ylitskäymisten aivan uudenlaista merkitystä mediassa, ja kirjallisuudesta Kjell Westön kanssa on sovittu eräästä keskustelusta.

Tämän päivän musiikkiesitys oli Dinu Lipatin (1951) soittamaa Domenico Scarlattia - sonaatti e-duuri Kk. 380.

Ennakkokeskustelujen - sekä jossain määrin lähetyksen - aiheena olivat mm. Artturi Järviluoman näytelmä Pohjalaisia (1914) sekä Leevi Madetojan ooppera vuodelta 1923. Tämän lisäksi mainittakoon Allan Tiitan Harmaakiven maa: Zacharias Topelius ja Suomen maantiede (Suomen tiedeseura, 1994) sekä Tiitan ja muiden kirjoitukset Topeliuksen teossarjan Maakuntien Suomi uudessa painoksessa (Tammi, 1998).

Ennen lähetystä puheena olleisiin teoksiin voi lisätä Kari Hokkasen kirjoittamat osat 3 ja 4 Maalaisliitto-Keskustan historiasta (Otava 1996; 2002) ja Santeri Alkion klassikon Puukkojunkkarit (1894).

Esihistoriallisista aiheista mainittiin David Lewis-Williams: The Mind in the Cave: Consciousness and the Origins of Art (Thames & Hudson, 2002) ja Steven Mithen: The Singing Neanderthals: The Origins of Music, Language, Mind and Body (Harvard UP, 2005).

Antti Tuurin kirjoista puheena olivat mm. Talvisota (Otava, 1984) ja Suuri asejuna Pietarista (Kustannus HD, 2006)

Tuurista on tehty jonkin verran tutkimusta, keskiössä usein juuri ns. Pohjanmaa-sarja. Mainita voi mm. Juhani Sipilän (Maa luja, taivas korkia: Otava 2002) ja Markku Kulmalan (Miss' laaja aukee: Tampere UP 2003).

Ehkä linkitämme myös häikäilemättömästi Kemppisen vanhaan blogikirjoitukseen Tuurista:
http://kemppinen.blogspot.com/2007/09/kirjallisuustiedett-antti-tuurista.html

Kuriositeettina voi mainita eräästä tietokannasta löytyneen pro gradu -tutkielman. Pekka Suvikorpi (1995): Sankareista antisankareiksi - eteläpohjalaisuuden myytit Santeri Alkion Puukkojunkkareissa ja Antti Tuurin Pohjanmaassa. Aiheemme on siis herättänyt jo aiemmin kiinnostusta myös kirjallisuuden opiskelijoissa...

Nimeltä mainittiin mm. Heinrich Böll, Günter Grass ja Jaroslav Hasek.

Emme ole muistaakseni Tuurin kanssa vaihtaneet monta sanaa viimeksi kuluneiden 55 vuoden aikana. Kerran kysyin, lähtisikö hän kahville, ja hän sanoi juuri juoneensa.

Toisaalta olimme kyllä luokkatovereita Kauhavalla kansakoulussa, kunnes Tuurin maanmittariperhe muutti muualle.

Myös äitini oli Antin isän luokkatoveri keskikoulussa. Äiti sanoi, kun tänään kysyin, että niin oli nyhtyri mies se Elias, samoin kuin Pihlajamäen Veikko, että ihan opettajakin ihmetteli.

Niin että sellaisiakin pohjalaisia.

Tulevana perjantaina pureudutaan jälleen moniin visaisiin kysymyksiin. Keskustelu paikantuu maantieteellisesti lähinnä Pohjanmaalle, sillä vieraana on kirjailija Antti Tuuri. Jutussa mukana tuttuun tapaan myös herrat Forsberg ja Mäntylä.

Puhumme siis vieraiden kanssa muun muassa maakunnallisuudesta sekä erilaisten paikallisidentiteettien korostumisesta (ja korostamisesta) historiallisesti ja nykypäivänä, etenkin maan yhdenmukaistumiskehityksen kehyksissä. Tähän liittyvät luonnollisesti esim. murteiden käytön korostuminen päivänpolitiikassa. Luultavimmin myös lähes stereotypiaksi muodostunutta "pohjalaisidentiteettiä" vähintäänkin sivutaan. Mikä yhteys Santeri Alkion "Puukkojunkkareilla" on Artturi Järviluoman "Pohjalaisiin"? Näistä ja muista aiheista lisää perjantaina.

Tänään kuulimme siis musiikkia Bachin Matteus-passiosta Wilhelm Furtwänglerin johtamana (1954). Kuullut osat olivat järjestysluvuiltaan 71 (resitatiivi "Und vom der sechsten Stunde") ja 72 (koraali "Wenn ich einmal soll scheiden").

Bach-aiheisia teoksia on tietysti suunnaton määrä. Elämäkerroista suositeltavimpia lienevät Philipp Spittan klassinen teos vuodelta 1880 sekä Christoph Wolffin tuoreempi kirja vuodelta 2000. Suomennettuna löytyy Malcolm Boydin elämäkerta vuodelta 1991 (Otava). Matteus-passiota sivuava teos on Celia Applegaten Bach in Berlin: Nature and Culture in Mendelssohn's Revival of the St. Matthew Passion (2005).

Luultavasti kattavin sivu Matteus-passiosta (mm. kiinnostavia artikkeleita sekä lista levytyksistä) löytyy osoitteesta http://www.bach-cantatas.com/Vocal/BWV244.htm

Matteus-passioon ja Bachin muihin sävellyksiin sisältyvää numerologiaa käsitellään mm. oheisista osoitteista löytyvissä artikkeleissa:
http://www.ntnu.no/gemini/2000-06e/32-34.htm
http://www.geocities.com/martlet_choral_links/ProgLibSMP2.html

Andras Schiff huomauttaa haastattelussaan Matteus-passion kiintoisista yhteyksistä Bachin muihin sävellyksiin:
http://www.andante.com/article/article.cfm?id=12727

Lähetyksessä mainittiin myös Richard Dawkinsin The God Delusion (2006, suom. nimellä Jumalharha 2007, Terra Cognita) sekä Douglas R. Hofstadterin Gödel, Escher, Bach: an eternal golden braid (1979).

Kun ohjelma tällä kertaa osuu pitkäperjantaille, on luontevaa puhua J.S. Bachin Matteus-passiosta vakiovieraiden Juhani Forsbegin ja Martti Mäntylän kanssa. Keskustelu kohdistuu mm. seuraaviin aiheisiin: passioperinteen laajuus, Matteus-passion suosion rajoittuminen protestanttisiin maihin, teoksen suomalainen esityshistoria, sekä muut teoksen musiikilliseen ja hengelliseen sisältöön liittyvät asiat. Miten vahvasti kuuntelijan uskonnollisuus tai hengellisyys vaikuttaa teoksen kuunteluun? Mitä eroja teoksen eri levytyksissä on? Mikä yhdistää Bachia ja Noam Chomskyn generatiivista kielioppia? Kaikki tämä seuraavassa Kemppisessä.

Pääsiäislähetys on erikoinen myös siitä syystä, että perinteinen kokoontumispaikkamme on perjantaina suljettu, eli ohjelma on nauhoitettu etukäteen studiossa. Tämän takia blogin kommentteihin ei valitettavasti voida tällä kertaa tarttua, joskin palautetta otetaan tietysti mielellään vastaan!