Aikoinaan piti tehdä tutkijaryhmälle kalojen respirometri, laite joka mittaa kuinka paljon kalat kuluttavat happea. Kalantutkimusyksikköön Kuopioon syntyi aparaatti jota ei voinut sanoa kauniiksi tai näppäräksi, mutta se toimi. Pääosin allasrespirometri koostui läpinäkyvistä putkista, ohjattavista venttiileistä ja muutamasta anturista. Anturit oli kytketty tietokoneeseen, jolla ohjattiin ja tallennettiin arvoja.
Mikroprosessori liitetään jotenkin aina pöytäkoneisiin. Ajatus on sama, jos vesi liitettäisiin vain uima-altaisiin. Vettä on uima-altaiden ulkopuolellakin, samoin prosessoreita pöytäkoneiden ulkopuolella. Itseasiassa niitä on paljon enemmän pöytäkoneen ulottumattomissa kuin voisi kuvitella. Meitä ohjataan jatkuvasti pienten prosessoreiden ja antureiden avulla. Ovissa ja liikennevaloissa on tunnistimia, kaupan kassa jättää merkkivanan käynnistämme, kännykät toimivat jatkuvina seurantalaitteina, tulevaisuuden älykkäät jääkaapit skännäävät jopa vatsalaukun sisältöä. Me olemme kaloja altaissa. Markkinatutkimuksien mukaan juuri sitä me olemme halunneet.

Heikki Niskanen

Akvaariollisia linkkejä:
http://mikael.aqua-web.org/Index.html
http://www.aqua-web.fi/
Kodin yleisanturivinkit:
http://martin.heureka.fi/exhibitions/helppoaelamaa/e54a.html

Henkilökohtainen kauitin rakennusprojekti alkoi kaksikymmentä vuotta sitten, heti laituri- ja veneenrakennusprojektin jälkeen. Laituriprojekti on lähtenyt lupaavasti liikkeelle. Valmiiksi on katsottu lähistöltä suurehko kivi, joka riittänee järvenpuoleiseksi perustaksi. Puuveneen suunnitelmia olen tutkinut usein ja päätynyt lähes lopputulokseen millaisen kelluttimen nikkaroin jonakin kesänä. Kauitin projekti uhkasi hyytyä ja otin uudelleen vauhtia ammattilaisten avulla Iisalmen Poroveden rannalla. Se oli virhe. Orastava hifisti luhistui minussa korttitalomaisesti. Tähän en ikinä pysty, kaikki on liian tarkkaa, liian huolellista ja liian hyvää kuultavaksi. Päänsisäiset äänet uhkasivat vaijeta muistakin projekteista ja muuntautua puhtaaksi sinitaajuudeksi. Kevään kohina pelasti. Härkälintu järven kohinan keskellä muistutti, ettei äänen tarvitse aina olla puhdas tuottaakseen suurta nautintoa.

Heikki Niskanen

Kevin Warvick:n haastattelun jälkeen mielikuvitus ryntäili kyborgimaisemissa mielipuolisena. Näin ihmisiä hämmästyttävillä moniulotteisilla raajoilla ja käsittämättömillä aisteilla. Yhdellä naispuolisella hahmolla oli sekä ultraääni, että infrapuna-anturi selässään. Tuttu lääkäri ystäväni oli asentanut itseensä pienehkön kerroskuvausanturin töidensä nopeuttamiseksi. Atk-huoltajan seitsemännen käden yhdennettoista sormet vietiin huoltoon ja shakinpelaajan ram-muisti päivitettiin 86 petatavuun. Itse olin juuttunut johonkin laitteeseen kirjahyllyssä. Ilmeisesti olen kuollut jossain vaiheessa. Minut herätetään henkiin yhä harvenevin välein. Näen outoja kasvoja, huoneita sekä asioita ja aina joku kysyy minulta sen saman kysymyksen: ”Miltäs se maailma nyt näyttää?”

Heikki Niskanen

Välittömästi iski mieletön halu olla yli seitsenkymppinen nähdessäni Virtaalan monitoimitalon multimedialaitteistot Ristijärvellä. Nuoruus on ihan yliarvostettu juttu. Voisin hyvin kuvitella itseni aamupäivisin Virtaalan kuntosalilla vempeleitä vääntelemässä ja myöhemmin päivällä maastossa kuvaamassa mielenkiintoisia luonnon ilmiöitä, eli ihan mitä tahansa kameraan tarttuu. Iltapäivällä kävisin saunassa ja polskisin lämpimässä vedessä pari kolme tuntia.

Tällä vuosikymmenellä jää ensimmäinen suuri ryhmä tietotekniikan ammattilaisia eläkkeelle. Rautaisia ammattilaisia, jotka puhuvat assemblyä yhtä hyvin kuin suomea. Miksi senioreita pidetään tietotekniikkarajoitteisina? Jos osaa ”mesettää”, osaako silloin käyttää uutta teknologiaa? Tietotekniikkakin ikääntyy, ihan samassa tahdissa kuin ihminen, ja se on jo kovasti vanhaa.

Heikki Niskanen

Senioripoliksesta lisätietoja osoitteesta: www.seniorpolis.com
Kansalaisopistot: www.ktol.fi/web/alue.5.html

En ole vuosikausiin uskaltanut katsoa lattiarajaan tietokonepöytäni taakse. En luultavasti enää edes tietäisi mihin kaikkeen siellä lojuvat johdot risteilevät. Pienen, mutta tehokkaan lisäsotkun antaa 5.1 kaiutinjärjestelmä sekä tusinanverta usb-piuhoja, jotka päätyvät täysin tarpeettomiin lisälaitteisiin. Multimedia, sekä niihin kuuluvat laturit, muuntajat että erilaiset kotitalous vempeleet loistavat yöpimeillä pienin punaisin ja vihrein led-valoin. Miellyttävästi hohtavat kellontaulut siellä täällä elävöittävät osin hämyistä asuntoa. Miksi turhaan ihmetellä alati nousevaa sähkölaskua. Vielä muutaman lisälaitteen voimalla voisin luultavasti valaista asunnon ilman perinteisiä valaisemia. Odotan innolla hybridimedian tuloa. Mikä ”happy, happy, joy, joy” tunne tulisikaan puhuvasta kukkaruukusta!

Heikki Niskanen

Ohjelmassa esiintyneet www-osoitteet:
www.blender.org
http://weather2.savonia.fi/

Mieltä jäi vaivaamaan keskustelu kielillä puhumisesta. Miten todistetusti voidaan todeta jotain sellaista, mitä ei voi mitenkään käsittää? Miten voidaan todistaa, että henkilö hurmostilassa puhuu kieltä, jota hän ei osaa puhua? Riittääkö siihen kirkkaat silmät ja rehellinen olemus: ”EI, en minä ole koskaan opiskellut latinaa!”. Vai onko aivoilla todella mahdollisuus kollektiiviseen yhteistoimintaan tavalla, mistä meillä ei ole harmainta hajuakaan?

Jotta tekoäly voitaisiin synnyttää, täytyy tietää miten oikeaäly syntyy. Tietämyksemme aivojen toiminnasta on kuitenkin surkean vähäinen. Erilaisilla kuvantamismenetelmillä ja vähän ronskeimmilla toimilla on saada selville mitä aivoalueita milloinkin käytetään ja siinä se tietämys sitten onkin. Harmaa mössö kuplii ja synnyttää mitä oudoimpia päätelmiä.

Mitä hyötyä keinomielien synnyttämisestä loppujen lopuksi on? Jos tekoäly olisi yhtä vajavainen kuin ihmisäly, en suosittelisi kenellekään ko. projektin aloittamista. Jos se taas olisi huomattavasti parempi, voisi seuraava istuva presidentti olla liesituuletin. Mitähän tällainen pressa korostaisi? Siistejä helloja?

Heikki Niskanen

Eniten pidin siitä kun elokuvassa Avaruusseikkailu 2001 keskustietokoneen Hal:n ääni muuttui kuin hidastettuna doppler-ilmiönä. Keinoäly keinot kiehtovat.
Joskus olen kuvitellut millainen voisi olla olento, joka saapuu maahan valtavan suurelta planeetalta. Olisiko se massiivisen painovoiman vuoksi torakkamaisen litteä, hypervoimakas olento, jonka liikkeet ovat täysin suhteettoman keveitä sen 150 tonniseen painoon nähden, ja ennenkaikkea, millälailla se ajattelisi. Tekoälyn valmistamisen suurin ongelmia on ihminen. Kuinka rautalapio voisi ajatella samalla tavalla kuin hytkyvä vesisäkki, jolla on harmaata mössöä yläpäässä. Joka tapauksessa dataälyn kehittely jatkuu, mihin suuntaan, se onkin sitten ihan eri juttu.

Heikki Niskanen

Vanha diskettikotelo sopii aamuisin erittäin hyvin kahvikupin alustaksi. Kotelon sisälle oli unohtunut kaksi diskettiä. Diskettien muistin määrä on yhteensä noin kolme megatavua. Aikoinaan kannoin noissa disketeissä lähes koko elämäntyötäni. Nyt niihin mahtuisi vaivoin yksi pikkuisen tarkempi kuva.

Ystäväni näytti minulle uuden kännykkänsä neljä gigatavuista muistikorttia. Se oli noin pikkurillin kynnen kokoinen ja paksuinen. Muistien tila suurenee, palikat pienenee. Optiikan labaratoriossa näin neljä millimetriä kanttiinsa olevan savunkeltaisen läpinäkyvän kuution, johon voisin tallentaa koko sukuni historian kaikki vaiheet kolmiulotteisina kuvina. Minityriasointi asentaa uuden ajan komponentit näkymättömille tasoille.

*Heikki Niskanen*

Entterin ensimmäinen eurovakio: Mitä pienemmäksi laitteet kutistuvat, sitä suuremmaksi hintapyyntö nousee.

Entterin toinen eurovakio: Mitä vähemmän myytävässä laitteessa on laitteen nimeen viittaavia toimintoja, sitä enemmän laite maksaa.

Toisen eurovakion kännykkäparadoksi: Kännykkä, jossa ei ole muita digitaalisia sovelluksia maksaa kolminkertaisesti tai sitä on mahdoton hankkia.

Silloin, kun suurimmat kynnykset piti ylittää tikapuiden avulla ja kesällä paistoi aina aurinko, avasi lääkäri puisen arkistokaapin. Kaapista hän etsi keltapahvisen ohuen kansion. Silmälasien takaa ystävälliset kasvot tutkivat avattuja papereita. Minua jännitti, tiesin että noissa kansissa oli minun salattu, lyhyt lääketieteellinen elämäni. Huoneessa tuoksui ”lääkäriltä” ja puutalolta.

30 vuotta myöhemmin painoin hälisevässä, teolliselta vahalta tuoksuvassa aulassa nappia ja sain vastaukseksi numeron 174 sekä pienen piip-äänen. Muutaman minuutin odotuksen jälkeen kuului pling-ääni, kolmessa led-näytössä välkkyi numero 174. Reiitetyn lasi-ikkunan takaa ilmeetön hoitaja tuijotti hetken näyttöpäätettä, katsoi minua, katsoi päätettä ja lausui: ”istukaa odottamaan”.

Keskussairaalan potilastietojärjestelmä oli sanonut ensimmäisen sanansa.

Heikki Niskanen

Huippu-urheilussa tietotekniikkaa käytetään valmennettavien ja valmentajien apuna suoraan tai välillisesti. Mäkihypyssä tietotekniikka on astunut, tai pitäisikö sanoa ponnistanut, kuvaan jo varhaisessa vaiheessa. Miten ja millaisia ohjelmistoja sekä soveltavia anturitekniikoita käytetään, jotta päästäisiin ihailemaan Eldoradon kultamaahan liitelevien suomalaisten terässiipien täydellistä hallintaa? Mäkihypyn ja tietotekniikan lumisen hämärältä rajapinnalta kysymyksiin vastaavat Puijon hiihtoseuran päävalmentaja Jarkko Saapunki, Suomen mäkihyppyjoukkueen päävalmentaja Janne Väätäinen ja Norjan mäkihyppyjoukkueen päävalmentaja Mika Kojonkoski.
Radioterveisin: Heikki Niskanen