Isän kuolema

- Minua kiinnosti, miten ihminen itse kohtaa oman kuolemansa. Olin työstänyt pari vuotta käsistä nimeltä Elinan kirja, joka kertoo kuolevasta naisesta (perustuu samannimiseen kirjaan). Tarjosin sitä Ylellekin, mutta täältä sanottiin että tarina oli liian subjektiivinen, kertoo Isän kuolema-elokuvan ohjaaja ja toinen käsikirjoittaja Kari Paljakka.

- Sitten luin vaimoni kehotuksesta Minna Lindgrenin artikkelin Hesarissa, ja innostuin. Artikkelissa oli kuoleman omakohtaisen kokemuksen lisäksi kaivattu yhteiskunnallinen puoli. Kuoleva isä laatii hoitotahdon, mutta siitä huolimatta häntä hoidetaan. Otin yhteyttä Minnaan, televisio kiinnostui, ja tästä juttu lähti liikkeelle.

- Syvähaastattelin Minnaa, me tavattiin neljä-viisi kertaa muutaman tunnin kerrallaan ja puhuttiin aihetta läpi.

Minästä tulee hän

- Artikkelin hyvä puoli oli se, että siinä oli tarina ja henkilöt valmiina, sanoo Kari.

- Iso kysymys oli, miten vaihtaa päähenkilö? Artikkelissa päähenkilö on isä, ja kirjoittaja on ”minä”, josta me ei oikeastaan tiedetä mitään. Heti kun rupeat kirjoittamaan draaman käsikirjoitusta, ”minä” häviää ja se muuttuu yhdeksi kolmanneksi persoonaksi tarinassa. Otin selvää tästä artikkelin ”minästä” - Minnasta - esittämällä Minnalle paljon kysymyksiä: miten hän itse reagoi tilanteisiin, mitä hän tunsi ja teki?

- Tätä artikkelin ”minän” muuttumista elokuvan päähenkilöksi jatkettiin vielä kuvausvaiheessa: näyttelijä Saija Lentonen ratkoi näitä samoja kysymyksiä. Kirjoitin ekan version, jonka Minna luki ja johon hänellä oli paljon sanottavaa. Toinen versio hyväksyttiin Ylellä. Tuotannosta oli jo sovittu, kun tunsin etten pääse käsiksen kanssa eteenpäin. Otin yhteyttä dramaturgi Leena Virtaseen,  ja Leena kirjoitti vielä kaksi-kolme versiota.

Päähenkilö ilman vastustajaa

- Tarinassa käydään jatkuvaa taistelua siitä, kumpi on päähenkilö, kertoo Leena. Haimme tasapainoa heidän välille. Isä oli tietenkin tässä elämänsä viimeisessä vaiheessa viemässä kaiken huomion.

- Kirjoitusteknisesti meillä ei ollut päähenkilöllä vastustajaa, vaan meillä oli toinen henkilö, joka oli samalla puolella. Vastustaja oli ulkopuolella, yhteiskunnan asenteissa, resurssien puutteesa ja tämmöisissä abstrakteissa asioissa.

- Toisaalta Katrin sisällä on dilemma: haluan isälleni kaikkein parasta mutta saatan häntä kuolemaan; onko se todella se paras ratkaisu, mitä voin isälleni tarjota?

- Katrin henkilöä muokattiin ja vietiin pidemmälle, hänellä on perhe ja työ. Artikkeli on kirjoitettu tiukasti rajaten ja journalistisesta näkökulmasta, mutta tv-elokuvaan on hyvin vaikea rakentaa roolihenkilöä, jolla ei ole mitään muuta kuin "minä".

- Artikkelissa puhutaan Jokelan koulusurmasta, ja toimittajana Minna on turhautunut siitä että pitäisi olla samalla tekemässä töitä ja hoitamassa isänsä asioita. Jokelan koulusurma oli meilläkin aiemmassa käsisversiossa, mutta totesimme että se on niin iso aihe, ettei sitä tässä yhteydessä kyetä käsittelemään.

Rajaus on oleellista

- Tunnin mitta on elokuvassa yhden asian mitta, määrittelee Kari. - Pitää rajata mahdollisimman paljon pois, jotta se yksi asia saa tarpeeksi tilaa ja tulee tarpeeksi syvällisesti käsiteltyä. Sen takia Katrin perhe jää tarinassa melko viitteelliseksi: hänellä on ymmärtäväinen mies, murrosikäinen poika, ukista pitävä tytär.

- Tarinassa perheen mies rakentaa kasvihuonetta, joka on taloudellinen ja tehokas ratkaisu, meidän ei tarvinnut kuvata sisällä talossa kuin pari kertaa. Tämä rajattu ”kuvakulma” myös tukee perheen viitteellistä tehtävää, tässä tarinassa me ei syvennytä tähän perheeseen

- Vielä viimeisessä kuvauskäsiksessä meillä oli sivujuonena mukana Katrin työpaikka ja hänen ajautuminen vaikeuksiin siellä, koska työt kärsivät isän hoitamisen takia. Kuvausaikataulu oli kuitenkin niin tiukka, että poistimme ne kohtaukset. Jäljelle jäi yksi kohtaus, jossa Katri on jo menossa töihin - hän on toimittajana Ylellä - mutta kääntyy portilla saatuaan puhelun palvelutalosta.

- Tämä meni vähän väärässä järjestyksessä, tämän kohtausten poistaminen aikataulusyistä. Mutta voi olla että tämä sivujuoni olisi lentänyt leikkausvaiheessa lattialle joka tapauksessa.

- Pitkässä elokuvassa olisi ollut varaa kunnolla kehitellä työpaikkaa ja kotia, lasten suhtautumista, Katrin veljen paluuta ja sellaista, mutta tunnin mittaan ne eivät mahtuneet.Tilan, ajan ja henkilömäärän rajaaminen on oleellista, summaa Kari.

- Tajusin juuri että tämähän oli ihannetapaus, että Minna artikkeli oli niin tiukkaan rajattu, lisää Leena. - Yleensä kun tekee käsikirjoitusta faktapohjaisesta materiaalista, varsinkin historiallisesta materiaalista, faktan runsaus on lopulta taakka. Rajaus on sata kertaa vaikeampaa.

Isä on aihe, tytär on päähenkilö

- Isä on tarinan aihe, isä on päähenkilö, mutta isällä ei ole mitään draamallista kehityskaarta. Alussa hän on päättänyt että hän haluaa kuolla, ja lopussa hän kuolee. Kaikki sisäinen taistelu ja epäröinti, muutos ja kasvu, se tapahtuu Katrissa, jolloin Katri on se todellinen päähenkilö, kertoo Kari.

- Saijan kanssa harjoitellessa vielä jatkui tämä Katrin henkinen kasvattaminen. Käsiksessä aika ohuesti kerrotan, että Katri on alussa etäinen, mutta lopussa lähentyy isäänsä. Lähentyminen on Katrin matka.

- Pukusuunnittelija Leila Jäntti tajusi hyvin tämän muutoksen: alussa Katrilla on ”sotilaspuku”, vihreä nahkatakki ja pyöräilykypärä, lopussa hänen puvustuksensa pehmenee.

Roolitus

- Antti Litja oli lähtökohta isän rooliin. Olin tehnyt Antin kanssa aiemmin töitä ja pyysin häntä pitämään syksyä vapaana. Muu roolitus koottiin hänen ympärilleen, kertoo Kari. - Kuka voisi olla Antin tytär?

- Olin tehnyt juuri myös Saija Lentosen kanssa töitä ja ajattelin, että molemmissa on jotakin samaa, jotakin suomalaista, jotakin kovaa. Ainoa mikä mietitytti, oli Saijan ikä. Yleensä vanhempien kuolema koskettaa neljä-viisikymppisiä. Mutta voihan näin käydä nuoremmillekin. Muut henkilöt löytyivät näiden kahden ympärille helposti.

Takaumat

- Leena toi tähän tarinaan takaumat, eräänlaisen vastakuvan tälle kaikelle vanhainkodin realismille, kertoo Kari. - Lähtökohtana ei ollut tehdä ahdistavaa kuolemaelokuvaa. Isällä on ollut hyvä elämä, ja nyt hän kaipaa vaimonsa luokse. Kun isä kuolee ja pääsee vaimonsa kanssa aurinkoiselle merelle purjehtimaan, se on onnellinen loppu.

- Itse olin hiukan huolissani takaumista käsikirjoitusvaiheessa, mutta huoli hälveni kun näin valmiin elokuvan, lisää Leena. - Isä ei jää yhteiskunnan riepoteltavaksi, vaan pääsee sinne minne haluaa, vaimonsa luokse.

 Lopputulos

- Lopputulokseen olen sekä tyytyväinen, että en, Kari tunnustaa. - Ehkä keskivaiheilla on jotakin... meillä oli jossakin aiemmassa versiossa albumikohtaus, jossa tytär katselee valokuvia. Se muuttui hiustenleikkuukohtaukseksi, jossa isä ja tytär ovat hyvin lähekkäin, isä on kosketuskammoinen ja tytär leikkaa isänsä hiuksia. Sekin kohtaus jäi kuvaamatta.

- Tiivistys siitä, mistä isän ja tyttären välisessä suhteessa oikeasti on kysymys, jäi puuttumaan. Miksi Katri on niin etäällä isästään? Se ei ehkä tule esiin. Kiireessä kuvatessa jotkut nyanssit jäivät toteuttamatta.

- Olen tyytyväinen loppuun, johon me varattiin kuvausaikaa kaksi päivää. Viisas kuvaajamme Petri Hyryläinen sanoi että kiirehditään vaikka muussa, mutta kuvataan kuolema aikaa käyttäen. Ajan kulku näkyy, vuorokausi vaihtuu. Nyt on vain yksi asia jäljellä. Lähdemme laajasta kuvasta ja menemme lähikuvaan, oleelliseen, kuoleman hetkeen. Me tiedämme, miten tässä käy: lopputulos on jo elokuvan nimessä. Sen äärellä meillä on aikaa.

Kuoleman kohtaaminen

- Käsikirjoitus ratsastaa kahdella hevosella: siinä on kuoleman kohtaaminen, ja kuoleman kohtaamisen yhteiskunnallinen tarina. Tämä tasapainoilu oli läsnä sekä käsikirjoituksessa sekä ohjatessa. Jossakin vaiheessa tarinaa lopetetaan yhteiskunnallinen puoli ja keskitytään yksityiseen puoleen, siihen syvempään tasoon, sanoo Kari.

- Mielestäni yhteiskunnallinen puoli tulee kyllä esiin vielä aivan lopussa, miettii Leena. Esimerkiksi lähikuvalla saattokodin lääkärin Rolexista. Tämä kertoo meille sen, että tässä yhteiskunnassa ihminen saa haluamansa kuoleman rahalla. Ja kuolinkamppailun kipua tulee morfiini lievittämään heti, kun nappia painaa.

- Siihen miten yksilö kohtaa oman kuolemansa, ei ole olemassa oikeata tai väärää vastausta tai tapaa, eikä sitä voi poliittisilla päätöksillä määrätä. Voi vain luoda olosuhteet, jossa luonnollinen kuolema voi tapahtua niinkuin sen on ajatellut olevan hyvä tapahtua, pohtii Kari.

Häivytetty kuolema

- Se mitä tapahtuu yhteiskunnassa, heijastuu niissä ohjelmatarjouksissa, joita meille Yle draamaan tulee, sanoo Leena. - Yhteiskunnassa on jo pitkään tapahtunut kuoleman häipyminen kahtaalle: toisaalta se viihteellistetään, ja toisaalta se siirretään syrjään. Meillä on hirvittävän voimakas illuusio siitä että me olemme ikuisia, voittamattomia, vahvoja ja kilpailuhaluisia. Aidosti kuoleman aiheen äärellä olevia tekstejä tulee todella harvoin. Kuolemaa käytetään suspensena, teknisenä elementtinä, syynä lisätä actionia. Minusta se on ilmiönä aika huolestuttava, pohtii Leena.

- Kuoleman romantisointi vaikka Twilight-tai vampyyritarinoissa kertoo kuitenkin että kuolemasta ollaan kiinnostuneita,sanoo Kari.

Hoitotahto

-Yhteiskunnassamme ihannoidaan nuoruutta ja elinvoimaa, kun tosiasia on että me kaikki vanhenemme ja kuolema on vääjäämättä edessä, sanoo Kari. - Hoitoalalla yksi ongelma ovat vanhukset, jotka eivät halua tunnustaa olevansa kuolemassa. He eivät halua saattohoitoa, eivätkä halua puhua kuolemasta. Kuolemasta ei tämän ikäluokan mielestä kuulu puhua.

- Toinen ongelma ovat omaiset, jotka eivät tiedä missä mennään. Tässä elokuvassakaan Katri ei alussa tiedä, missä mennään, vaan tapaa isän kerran kuussa kohtaamatta sitä tosiseikkaa että isä kohta kuolee. Kun Katrin suhde isäänsä lähenee, kun hän näkee tämän arjen, hän kohtaa myös isänsä tulevan kuoleman.

- Hoitotahto on yksi konkreettinen asia, minkä voi tehdä jos haluaa säädellä omaa kuolemansa tapaa, sanoo Kari . - Vielä en ole tehnyt hoitotahtoa, mutta aion tehdä sellaisen.

- Tein hoitotahdon jo ennen kuin tämä projekti tuli minulle, vuosia sitten, kertoo Leena. Se on minulla ja lähiomaisillani, ja annetaan lääkärille tarvittaessa.