Salaisuuksia ja halauksia

Mökki-sarjan toinen käsikirjoittaja Nina Honkanen vastaa puhelimeen kesken kauppareissun. Onko kritiikit tullut luettua?
- On luettu! Asiallinen, ammattimainen palaute lämmittää ja niitä tähtiäkin on mukava laskea, Nina iloitsee. - Kun itse katson valmista juttua, voin vain ihailla muiden työtä, esimerkiksi Eila Roineen ja Riitta Elstelän huimia roolisuorituksia. Kaikki kritisoitava kohdistuu omaan työhön: olisko dialogi voinut olla jossakin kohdassa napakampaa, olisiko rytmi voinut olla paikoin toinen. Mutta hyvin tyytyväinen olen lopputulokseen.

Yhteinen alitajunta

Sarjan toinen käsikirjoittaja on Sirpa Reiman, Mökki on hänen ja Ninan ensimmäinen yhteinen projekti ja molemmille ensimmäinen tv-draama. Nina on aiemmin kirjoittanut Tosi tarinat-sarjaa ja musiikkiohjelmia.
- Yhteistyömme oli palkitsevaa, opettavaista ja antoisaa, Nina luettelee. Olemme vanhoja ystäviä, ja tämän sarjan idea syntyi saunanlauteilla! Meillä täytyy olla yhteinen alitajunta, niin saumatonta kaikki oli. Enää ei kumpikaan muista, kumman kirjoittama mikäkin repliikki on, tai kenen synnyttämä hahmo kukin on. Kirjoitusvaiheessa teksti kulki välillämme sun vuoro, mun vuoro-periaatteella. Kirjoitimme toistemme versioiden päälle niin kauan kun kukin henkilö, kohtaus tai jakso sitä vaati. Niin mukavaa parityöskentely oli, että seuraava yhteinen projekti on jo tekeillä.

 Saunanlaiteilta pitsaukseen

- Mökistä aloimme tehdä Sirpan kanssa saunakeskustelun perusteella synopsista. Pian tuntui siltä että sen voisi lähettää jollekin ulkopuoliselle luettavaksi, ja tarjosimme aihetta Ylen tilaaja Harri Virtaselle. Hän ohjasi ehdotuksemme Yle Draaman kehitystuottaja-dramaturgi Leena Virtaselle, joka ottikin muutaman kuukauden kuluttua yhteyttä korjausehdotusten kanssa.

Leena ehdotti pitsaukseen (ohjelmaideaesittelyyn) osallistumista.  Otimme tarjouksen enemmän kuin vakavissamme ja näimme aika paljon vaivaa jotta pitsaus myös onnistuisi. Se oli erittäin opettavainen tilanne; nenän edessä kaikkien Yle-kanavien tilaajat ja päälliköt. Siinä ei ollut mahdollisuutta lässyttämiseen vaan idean ja aiheen piti todella avautua tälle porukalle. Harri näytti meille vihreää valoa sillä varauksella että pystymme treatmentissä ja ensimmäisessä käsisversiossa lunastamaan pitsauksessa antamamme lupaukset.

Auttavan suurennuslasin alla

Kirjoitimme niin monta treatmentversiota Leenan ohjauksessa kuin tuntui tarpeelliselta. Vasta sitten aloimme kirjoittaa ensimmäistä versiota auki. Koko kirjoitusprosessi eteni hyvin kurinalaisesti vaiheesta toiseen.
- Se että käsikirjoittajalla on apunaan ammattitaitoinen dramaturgi, on iso asia, kiittelee Nina. Että on joku, joka tutkii käsikirjoitusta suurennuslasin kanssa, joku jolla on älyä ja uskallusta esittää ne oikeat kysymykset joihin vastaamalla teksti paranee. Joku joka on itse taitava käsikirjoittaja ja jonka oma ego kestää toisen kirjoittajan tekstin kehittämisen, ilman oman persoonan tunkemista tekstiin. Hyvä dramaturgi valaisee käsikirjoituksen sokeat pisteet. Juuri tällainen henkilö Leena oli.

Suvun salaisuudet

Mökin mummot eivät olekaan ihan tavallisia mummoja, vaan Hanna ja Kerttu ovat olleet rakastavaisia puolenvuosisadan ajan. Suhde on ollut lähes koko suvulta salassa, mutta kuoleman lähestyessä Hanna haluaa puhua asiat julki. - Niin, nämä mökin mummot ja suvun salaisuudet, Nina miettii.
- Samankaltaisia salaisuuksia ja tarinoita löytyy kaikista kylistä ja pitäjistä. Useimmissa perheissä on kaapissa erikokoisia ja -näköisiä luurankoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän perheenjäsenten tiedossa, mutta niistä ei puhuta.
Mökissä Hannan ja Kertun suurin synti ei suinkaan ole naisten välinen rakkaus, tai nelikymppisen Aleksin tämän peliriippuvuus, vaan puhumattomuus, se harhaluulo että on parempi ettei perheelle kerro totuutta.
 - Puhumattomuus on meidän suomalaisten helmasynti: sodan kokenut sukupolvi mykistettiin. Miehet avasivat suunsa vain juodakseen viinaa ja rähjätäkseen. Sotien jälkeen Suomessa oli vallalla Saksasta rantautunut psykologinen ajattelu että traumoista puhuminen on heikkoutta. Tämä ajatus vaivaa meitä vieläkin.
- Sitten kun kokoonnutaan sukujuhliin ja nautitaan vettä väkevämpää, haukutaan kaikki. Seuraavana päivänä palataan puhumattomuuteen, korkeintaan mutistaan, että mitähän se velipoika eilen sillä lailla... Ja taas sukupolvien yli kulkevat neuroosit ja traumat lakaistaan maton alle, vain odottamaan seuraavia häitä tai hautajaisia.

Hylätyksi tulemisen pelko

- Halusimme Mökissä pohtia miksi vaikeista, jopa traumaattisista asioista ei puhuta edes silloin kun ihminen tai tilanne hajoaa jo käsiin. Emme kuvittele tietävämme siihen tyhjentävää vastausta, mutta jonkinlainen ajatus meillä puhumattomuuden syistä on. Ihminen pelkää tulevansa hylätyksi avatessaan ovia sisimpäänsä. Näinhän se ei ole, päinvastoin, valheet ja omien heikkouksien peitteleminen johtavat yksinäiseen elämään.
- On suurta rohkeutta paljastaa heikoimmat kohdat läheisilleen. Se on ainoa keino kehittyä ihmisenä, on kyse sitten riippuvuuksista ta muista elämää vammauttavista pakonomaisista toistoista.

Loppu hiljaisuudelle

- Mökistä tuli hyvin dialogipainotteinen. Halusimme Sirpan kanssa laittaa henkilömme puhumaan välillä jopa liiankin kanssa mieluummin kuin katsomaan mykkänä ulos ikkunasta. Ovathan he kaikki elämässään vedenjakajakohdassa jossa ei kannata olla enää hiljaa. Oli myös tärkeää näyttää että v-mäisintäkin hahmoa huomaa tiukan paikan tullen ymmärtävänsä, jopa rakastavansa. Niinhän se on oikeassakin elämässä.

Hellyyttä vai häpeää

- Mökki on ylistyslaulu rakkaudelle ja suvaitsevaisuudelle, sanoo Nina ja kertoo hauskan esimerkin kulttuurierosta: kun pikkupoika Ruotsissa kaatuu polkupyörällä, hänet tullaan nostamaan halausten ja hellittelyjen kera. Suomessa pojalle tuhahdetaan että nousehan siitä. Ei kai kukaan nähnyt että poika kaatui?
Seuratkaapa suomalaisurheilijoiden reaktioita Vancouverissa: asuuko heissä jo valmiiksi häpeä ja pettymys, lannistuminen? Onko heissä sisua - rakkautta - yrittää kaikkensa, voittaa? - Halauksen voimalla Suomikin voisi taas voittaa.