Osa 1: Miksi voitti väärä laulu?
6.11.2011 klo 18:45
Toimelias tv-tietäjä Rouva Ruutu, joka Muistikuvaputkessa johdatteli katsojia televisiomuistojen maailmaan, vie nyt katsojat keskelle kotimaisen populaarimusiikin historiaa.
Musiikin lomassa on Rouvan tiukkoja havaintoja - ja tietysti hiukan magiaa, kun Rouva pujahtaa jälleen arkistomateriaalin sekaan.
Neliosaisen sarjan aluksi Rouva Ruutu esittelee aikansa katsotuimmat musiikkiohjelmat: Syksyn Sävelet sekä Euro- ja Interviisut.
Suomi osallistui Euroviisuihin vuotta 1970 lukuun ottamatta kaikkina vuosina välillä 1961-1994; 1990-luvun sääntömuutoksen vuoksi Suomi ei päässyt joka vuosi testaamaan suosiotaan. 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin Euroviisut kuuluivat television katsotuimpiin ohjelmiin, Suomi menestyi keskinkertaisesti tai kehnosti: aina lähdettiin voittamaan ja tultiin häntä koipien välissä kotiin. Mutta Rouva Ruutu uskoo, että aika on parantanut haavat, ja palaa vanhojen viisujen maailmoihin.
Silloisen Itäblokin maat järjestivät myös omia laulukilpilujansa, joista isoimmat pidettiin vuodesta 1961 alkaen Puolan Sopotissa; vuosina 1977-1980 kilpailut järjestettiin nimellä Interviisut. Niiden lisäksi kevyttä musiikkia puntaroitiin Itämeren laulukilpailuissa DDR:n Rostockissa, Kultainen hirvi –kisassa Romaniassa ja Kultainen Orfeus –kilpailuissa Bulgariassa. Noissa mittelöissä Suomi niitti mainetta, kultaa ja kunniaa useina vuosina, mutta rautaesiripun takaiset mitalit eivät voitonjanoa tyydyttäneet.
Onneksi oli kuitenkin Syksyn Sävel, MTV Oy:n järjestämä kaupallinen musiikkikilpailu, jossa Suomi voitti aina. Syksyn Säveliä äänestettiin postikorteilla vuosina 1968-2001.
Näiden musiikkikisojen kultaisten vuosien uljaimpia ja noloimpia hetkiä Rouva Ruutu tarkastelee käyttäen apunaan yleisöosastokirjoitusten aikalaiskommentteja.
Rouva Ruudun musiikinhistoria
Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!