yle.fi


Muistoja kuvaputkesta. Katsojat kertovat

Viidenkymmenen vuoden ajan suomalaiskodeissa on ihmetelty ja ihailtu, kiihdytty ja kiinnytty. Televisio, tuo kummallinen laatikko, on tuonut koko maailman maaseudun pirtteihin ja kaupunkien olohuoneisiin. Muistoja kuvaputkesta. Katsojat kertovat -teoksessa katsojat muistelevat televisiota ja sen huumaavia ohjelmia.

Kirjan muistot ovat peräisin Muistikuvaputki-televisiosarjaa varten toteutetusta muistojenkeräyskampanjasta. Saadut televisiomuistot olivat niin loistavia, että ne vaativat oman kirjansa. Muistoja kuvaputkesta -teos sisältää katsojien televisiomuistoja viidestäkymmenestä aiheesta ja muistoja lähes sadalta katsojalta. Kirjassa paljastetaan, mitä television hankkineista naapureista ajateltiin 1950-luvulla, mitä kaupunkeihin muuttaneiden lapset tekivät 1970-luvulla ja mitä ohjelmia katsotaan salaa.

Toimittaja Kaisa Aleniuksen valitsemat katsojien muistot sekä terävin ja humoristisin piirroin kirjoittamat huomiot television historian varrelta luovat kuvaa televisiotoimintamme historiasta ja elämämme muuttumisesta. Kirja on hauska ja haikea katsaus aikoihin, joita ei enää ole eikä tule.

MUISTOJA KUVAPUTKESTA
Kaisa Alenius (toim.)
Kustantaja Yleisradio Oy
1. painos, 128 s.
ISBN 978-951-43-0864-2

> Kirjatilaukset (YLE Shop)

> Kirjan etukansi
> Kirjan sisällysluettelo



Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!