yle.fi


1980-luvun tv-sarja juutalaisvainosta: Kaikkien rakkaitteni puolesta

Julkaistu: 09.04.2009 - Petri Horttana

Muistan hämärästi 80-luvulta sarjaa jossa seurattiin juutalaisten pakomatkaa ja selviytymistä toisen maailmansodan aikana (ehkä myös ennen sotaa?). Nimi oli tyyliin "..ystävieni tähden" tai "Vain muutaman ystävän tähden", mutta se ei tainnut olla kuitenkaan se.
Osaatko auttaa?

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Petri.
Tätä koskettavaa ja jännittävää sarjaa ovat muutkin tiedustelleet, ja olen siitä joskus kirjoittanutkin tällä palstalla.
Kyseessä on 8-osainen minisarja Kaikkien rakkaitteni puolesta (Au nom des tous les miens). Se esitettiin vuonna 1985.
Todellisuuspohjainen sarja kertoo puolalaisen antiikkikauppiaan selviytymistarinan Varsovan ghetosta ja Treblinkan keskitysleiriltä. Sarja perustuu puolalaisen Martin Grayn omaelämäkerralliseen romaaniin. Kirjailijaa itseään esittää Michael York, muissa rooleissa esiintyvät muun muassa Brigitte Fossey ja Jacques Penot. Sarjan ohjasi Robert Enrico.
Sarjan tarina alkaa Varsovassa 1939 natsien saapuessa. Päähenkilöstä tulee ghettojuutalainen, jonka äiti ja veli joutuivat Treblinkan kaasukammioihin.
Hänen isänsä kuolee Varsovan kapinan aikana. Martin pakenee natsien teloitusryhmiltä, ja liittyy vastarinatsotureihin. Hän janoaa kostoa "kaikkien rakkaittensa puolesta", mutta kohtalon oikusta hänestä tulee sotilaskarkuri, ja hän muuttaa New Yorkiin. Yhdysvalloissa hänestä tulee ahkeroimalla rikas ja vaikutusvaltainen mies.
Sarjasta on leikattu myös lyhyempi elokuvaversio, joka saattaa vielä löytyä joidenkin kirjastojen vhs-valikoimista. Myös Martin Grayn kirjaan kannattaa tutustua.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!