yle.fi


Arja-tädin Tenavatuokio

Julkaistu: 14.10.2008 - Niko Erjinmäki

Arja Puro eli Arja-täti esiintyi tenavatuokiossa. Siinä hän leikitti ja laulatti lapsia. Arja-täti siirtyi 70-luvulla satutuokioon. Milloin Arja-täti siirtyi Satutuokioon.
P.S. Laita vielä se joka tuli Arja-tädin tilalle tenavatuokiossa.

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Niko.
Arja Puro eli Arja -täti juonsi Tenavatuokiota TV2:lla vuosina 1968-1969. Tenavatuokio lopetettiin pariksi vuodeksi, mutta vuonna 1973 se palasi, ja silloin juontajana oli Maija Salo. Maija Salo on tehnyt vuosikymmenien ajan erilaisia lasten musiikkiohjelmia TV2:lle. Viimeksi hänen musiikkileikkikoulunsa on nähty Soitinrasia-sarjassa vuonna 2005.
Arja Purosta tuli Tenavatuokion päätyttyä Arja Virtanen, ja hän palasi televisioon vasta toukokuussa 1971. Ohjelma ei ollut Satutuokio, kuten muistelit, vaan Satuposti, jota Arja juonsi joulukuun loppuun 1972 saakka. Arja-tätihän luki siinä lasten lähettämää postia ja kertoi pikku satuja. Loppuvaiheessa Satupostia tehtiin väreissä, ja Arja-tädin kauniit vaatteet pääsivät oikein hyvin edukseen.
Arja-täti lopetti televisiouransa siihen, mutta nykyisin häneen saattaa silloin tällöin törmätä uskonnollisella TV7-kanavalla.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!