yle.fi


Kahden kerroksen väkeä ja Hotellin herttuatar

Julkaistu: 20.12.2007 - Muistoja kuvaputkesta

Muistikuva tuo mieleen Kahden kerroksen väen ja sen jälkeen tehdyn sarjan muistaakseni nimeltään Hotellin herttuatar, missä yksi aiemman sarjan palvelijattarista pyöritti omaa hotellia. Mutta esitysvuodet ovat hukassa.

Rouva Ruutu vastaa:

Hei.
Kahden kerroksen väkeä (Upstairs, Downstairs) esitettiin meillä vuosina 1973-1974, ja uusittiin vuosina 1987-88 sekä 2001.
Hotellin herttuatar (Duchess of Duke Street) esitettiin vuonna 1978. Siinä kokista hotellin johtajattareksi nousevaa Louisa Leytonia näytellyt Gemma Jones ei esiintynyt Kahden kerroksen väessä. Hotellin herttuatar perustuu tositarinaan, Rosa Lewis -nimisen palvelustytön elämäkertaan, eikä sillä ole yhteyttä Kahden kerroksen väen fiktiivisiin henkilöhahmoihin. Sarja oli itse asiassa BBC:n vastaveto kilpailevan LWT:n menestyssarjalle, ja BBC palkkasi siihen Kahden kerroksen väestä sekä tuottajan että käsikirjoittajan.
Kahden kerroksen väen jatko-sarja oli nimeltään Thomas ja Sarah (Thomas and Sarah) ja se esitettiin vuonna 1980. Autonkuljettaja Thomas (John Alderton) ja sisäkkö Sarah (Pauline Collins) olivat siinä lyöneet hynttyyt yhteen.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!