yle.fi


Maalta kaupunkiin? Maalla ja kaupungissa -sarja 1976

Julkaistu: 20.03.2009 - Hansu

Joskus 70-luvulla tuli itäeurooppalainen(?) sarja televisiosta. Sarja ajoittui aikaan, jolloin ei ollut vielä autoja. Juonessa oli naisrosvojohtaja, joka pidätettiin lopussa. Pidätyksen jälkeen naista rakastanut mies poltti työhuoneensa. Sarja on jäänyt hatarasti mieleeni ja sarjan nimikin on niin ja näin. Milloin sitä esitettiin ja onko sitä saatavilla jostain?. Sarja voi olla tyhmä nyt katsottuna, mutta silloin se tuntui jännittävän kiehtovalta.

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Hansu.
Yhdeksänosainen jugoslavialainen sarja Maalla ja kaupungissa
(U registraturi) pyöri YLE TV1:ssä kesällä 1976.
Sarjassa seurattiin paikkaansa etsivän nuoren miehen seikkailuja 1800-luvun Euroopassa. Kohtalotarinan päähenkilö Ivica Kicmanovic (Rade Serbedzija) muuttaa kotikylästään Kroatian Zagorjesta kaupunkiin opiskelemaan ja saadakseen paremmat eväät elämään. Kaupungissa hän tutustuu ristiriitaiseen mutta päättäväiseen Lauraan (Ljubica Jovic), joka varsinaisesti vie juonta eteenpäin kohti rikkautta, rakkautta, väkivaltaa ja rikosta. Lauran kohtalonomaisessa käytöksessä on jotain perinpohjaisen pahaa ja mielipuolista, siksi hän on jäänyt muistiisi niin väkevästi.
Sarja perustuu kroatialaisen kirjailija Ante Kovacicin romaaniin vuodelta 1888, ja sarjan alkuperäisnimi U registraturi tarkoittaa rekisteröintitoimistoa, jossa maalaiset rekisteröityivät kaupunkilaisiksi.
Sarja on Televizija Zagrebin tuotantoa, enkä ainakaan ihan heti onnistunut läytämään tietoa sen dvd-julkaisuista nykyisessä Kroatiassa.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!