yle.fi


Mareena

Julkaistu: 13.02.2008 - Kalevi

70-luvun alussa tuli kotimainen TV-elokuva ``Mareena`` (muistaakseni sen niminen). Näyttelijöistä muistan Anitta Niemen, VV Salmisen ja Saara Pakkasvirran. Se oli muistaakseni tehty jonkun kirjan (eri nimisen?) pohjalta. Mitä tästä leffasta osaat kertoa ja tiedätkö kirjan nimen? Onkohan se vielä Ylellä tallessa?

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Kalevi.
Mareena tuli MTV:n Aitiopaikalla vuonna 1971, ja se uusittiin vuonna 1976. Se perustuu Eino Kauppalan romaaniin "Pelin henki". Kyseessä on turmeltumattoman lappalaistytön ja helsinkiläisen pyrkyriliikemiehen rakkaustarina. Mareenan haaveet murenevat, mutta hän sentään kokee eläneensä rehellisesti omien ehtojensa mukaan.
Tv-näytemän dramatisoivat Matti-Juhani Karila ja Pauli Virtanen, joka myös ohjasi teoksen. Mareenaa esitti Anitta Niemi, liikemies-Olavia Ville-Veikko Salminen. Muissa rooleissa nähtiin Ahti Kuoppala, Reino Kalliolahti, Antti Litja, Saara Pakkasvirta, Veikko Nuutinen, Eeva-Maija Haukinen, Markku Niemelä, Yrjö Järvinen, Jyrki Kovaleff ja Anna-Leena Mäki-Penttilä.
Näytelmää ei valitettavasti ole MTV:llä tallella.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!