yle.fi


Mikä ruotsinkielinen lasten sarja? Villit viisarit

Julkaistu: 19.12.2007 - Juha

Mikä lasten sarja on kyseessä? Jokainen jakso alkoi sillätapaa, että koulun kello soi, oppilaat lähtivät välintunnille ja opettaja otti kartan esille samalla tapaa kuin valkokangasta vedettäisi esiin. Sarjassa seikkaili tyttö nimeltä Vivian ja Mies jolla oli matkalaukku jossa oli nukke sisällä. Etsittiin avainta?
Monta osaa tehtiin ja minä vuonna sarjaa näytettiin televisiossa?

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Juha,
tästä sarjasta olenkin jo kirjoittanut muutaman kerran, mutta kerrataanpas nyt vielä kaikki, kun tämä on jäänyt niin monelle mieleen.
FST:n Villit viisarit (Vilda visare) on seitsenosainen sarja. Se tuli vuodenvaihteessa 1979-80, ja se uusittiin vuonna 1982. Jokainen jakso alkaa sillä, kun opettaja opettaa metelöivässä luokassa liitutaulun edessä. Välitunti alkaa, ja helpottunut opettaja ryhtyy kertomaan satua Villien viisareitten maasta kameralle.
Sadussa Leonard ja Viola (Rabbe Smedlund & Marina Motaleff) tekevät matkaa kumpikin omalla tyylillään kohti Villien viisareiden maan suurta kelloa, joka on aina hallinnut tikityksellään kaikkea. Nyt kello on pysähtynyt ja viisarit muuttuneet säitä ohjailevaksi Mustaksi Mylläriksi, joka pomppii taivaalla ja salamoi.
Rationaalinen Leonard haluaisi löytää avaimen, jolla kello vedettäisiin jälleen käyntiin, jotta kaikki jatkuisi säännöllisenä ja tasaisena. Kukkaislapsi Viola etsii myös avainta: hän haluaisi heittää sen suohon, jotta kellot eivät enää määräisi tekemisiämme vaan olisimme vapaita ja elämä täynnä yllätystä.
Vasta kun Viola ja Leonard törmäävät toisiinsa, ja sopivat keskinäiset ristiriitansa, he onnistuvat pääsemään perille.
Se puhuva nukke Leonardin salkussa oli nimeltään Jansson. Siltä Leonard aina kysyi neuvoa, koska ei osannut omatoimisesti päättää mitään.
Sarjaan liittyvän katsojamuiston voit katsoa ja kuunnella täältä.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!