yle.fi


MTV:n tenavatähti Matias Sassali

Julkaistu: 13.10.2008 - Caze Lino

MTV:n tenavatähti-ohjelmassa esiintyi 1991 Matias Sassali. Matias lauloi Elämää juoksuhaudassa kappaleen. Onneksi esititte sen Lapset-jaksossa.
Matias tuli Rovaniemen K-rautaan töihin 2000-luvulla.... Pääsikö tenavatähdessä Sassali kolmen parhaan juokkoon? Missä paikassa Sassali
työskentelee tänä päivänä.

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Caze Lino.
Sodankyläläinen Matias Sassali oli 11-vuotias, kun hän lauloi niin sydämeen sattuvasti juoksuhaudoista Tenavatähdissä vuonna 1991. Hän on syntynyt vuonna 1980 ja on nykyään aikuinen muusikko. Hän opiskeli Rovaniemen Rovala-opiston pop-jazz-linjalla ja on soittanut rumpuja mm. Lumipallo-orkesterissa. Tangon ystäväthän tuntevat Lumipallon hyvin, sillä kyseinen orkesteri on kierrellyt maata aina vuoden uuden tangokuninkaan taustabändinä. Lisäksi Matiaksella on ollut tanssiorkesteri Trio Unikuva ja rautalankabändi Sininen poletti. Tämän vuoden kesäkuusta alkaen Matias on paukuttanut rumpuja heavybändi O'Jessissä.
Matias Sassali ei sijoittunut kolmen parhaan joukkoon Tenavatähdessä, mutta hän voitti yleisöäänestyksen ja sai Yleisön suosikin tittelin. Tuona vuonna Tenavatähdeksi valittiin suomenruotsalainen Christopher Romberg. Hänen veljensä Christer puolestaan osallistui vuoden 2007 Idols-kisaan.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!