yle.fi


Mutapainin ystävät

Julkaistu: 07.02.2008 - kuralieju

Hei Rouva Ruutu! Mutapainin ystävät -komediasarjassa oli joka jaksossa erillinen musiikkiesitys, jonka esitti yleensä joko Kati Bergman tai Pirkka-Pekka Petelius. Kuitenkaan nettiä selaamalla en mistään löytänyt melkein minkään sarjassa esitetyn kappaleen nimeä. Tiedän nimeltä vain nämä: Kauniita kesäpäiviä, Yhtenä yönä sekä Ääliö älä lyö. Onko niillä muilla lauluilla edes nimiä? Jos on, olisi kiva saada tietää ne.

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Kuralieju.
Mutapainin ystävät esitettiin ensi kerran YLE TV1:llä syksyllä 1984. Sarjan laulut ovat Esa Helasvuon, Jukka Linkolan ja Pave Maijasen säveltämiä, ja niitä on yksi tai kaksi jokaisessa jaksossa. Laulujen nimet ovat "Pöpilään", "Yön kimalainen", "Tahdoin kuolla Panamassa", "Yhtenä yönä", "Kauniita kesäpäiviä", "Mä jäin koukkuun", "Hi & Ho", "Kummaa Mauno", "Ööliä läikkyy", "Aria au Jardin", "Banana Split", "Lähti kerran Aatami" sekä Pedro Hietasen "Pimpparauta" ja tietysti tunnusmusiikki "Kuraa - uraa". Tunnussävelmän sanoitti Kari Kyrönseppä, muissa lauluissa on Jukka Vienon teksti. Lisäksi musiikkia esitti tietysti serbialaisyhtye Slutka Huja.
Petelius on levyttänyt noista laulut "Pimpparauta", "Ööliä läikkyy" ja "Kauniita kesäpäiviä". Pave Maijanen on levyttänyt säveltämänsä laulun "Yhtenä yönä".
"Ööliä läikkyy" on katsottavissa YLEn Elävässä arkistossa, jonka tarjontaa kannattaa muutenkin selailla.
Taitava ja kaunisääninen Kati Bergman ei valitettavasti levyttänyt noista lauluista ainuttakaan.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!