yle.fi


Myrskylinnut vielä... Rouva Ruutu korjaa!

Julkaistu: 20.05.2008 - Jussi -58

Vastasit aiemmin Timbelle vuosimallia -60, että Myrskylinnut olisi pyörinyt YLE:n tv:ssä vuonna 1968 ja sama tieto löytyy niin Wikipediasta, kuin viimeisestä HS:n Nyt -liitteestäkin (20/2008) . Olen kuitenkin itse seurannut sarjaa mustavalkoisesta telkkaristamme lapsuudenkodissani Pohjois-Haagassa, josta muutimme pois jo vuonna 1967. Itse muistan tuon 1968 -kierroksenkin, mutta silloin olimme jo "vähän isoja" moiseen.
Tällä digitehosteiden aikakaudella sarja on taas ehtaa herkkua ja olen nauttinut siitä molempien poikieni kanssa uudella innolla. Mutta: Kuka siis muistaa väärin?

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Jussi-58.
Oletpa kuin oletkin oikeassa! En ymmärrä kuinka olen voinut olla niin hajamielinen, että vastaukseni on jäänyt puolitiehen. Anteeksi kovasti Timbeltä, joka sai harhaanjohtavaa informaatiota! Toivottavasti myös Wikipedian päivittäjät poimivat nyt täältä oikean tiedon - ja muistavat mainita lähteeksi YLEn Kysykää Rouva Ruudulta -palvelun.
Myrskylintujen ensimmäinen Suomessa esitetty jakso tuli YLE TV2:lta 5.1.1966 ja jakson nimi oli "Ansa taivaalla".
"Nukke-elokuvan 1. osa", kertoo Antenni-lehti. Vaikka lupaavasti lähdettiinkin liikkeelle sarjan ensimmäisestä jaksosta, osia ei esitetty alkuperäisessä järjestyksessä, vaan ajan tavan mukaan siinä järjestyksessä kun nauhat sattuivat saapumaan. Niinpä tammikuun toinen jakso 19.1. oli "Selostaja pinteessä" eli alkuperäisen sarjan jakso numero 4, "Terror in New York City". Lähes koko Myrskylintujen ensimmäinen tuotantokausi näytettiin vuoden 1966 keväällä ja syksyllä, välillä kerran kuussa, välillä joka toinen viikko. Myrskylintujen toinen tuotantokausi alkoi 5.1.1967 ja pyöri koko kevään.
Vuonna 1968 tuli itse asiassa vain ne kahdeksan jaksoa, jotka olivat jääneet näyttämättä ensimmäisestä tuotantokaudesta. Ne tulivat joka toinen viikko 9.1.1968 alkaen.
Tietänetkin varmaan, että jo Myrskylintuja ennen tuli Kapteeni Myrsky (Stingray). Se on saman tekijän Gerry Anderssonin Myrskylintuja edeltänyt nukkesarja, ja se alkoi MTV:llä jo keväällä 1965. Siitä löydät lisätietoja selaamalla noita vanhoja vastauksiani.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!