yle.fi


Nelosen musiikkivisa hakusessa: Poplandia

Julkaistu: 05.02.2009 - Ruttokoira

Parahin Rouva Ruutu,
mikäköhän mahtoi olla nimeltään Nelosella 90-luvun lopussa (1998?) esitetty kotimainen musiikkivisa? Muistan sitä lapsena katsoneeni ja kovasti siitä pidin, mutta niin vaan kaikki yksityiskohdat ovat mielestäni kadonneet.
Visaa juonsi mies, muistaakseni joku musiikkitoimittaja..?

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Ruttokoira.
Kovin niukasti annat vihjeitä, kun otetaan huomioon, että 1990-luku oli tv-visailujen kulta-aikaa, ja musiikkiaihettakin käsiteltiin vähän joka kanavalla. Oletan kuitenkin, että tarkoitat kevyttä musiikkia ja popkulttuuria ylipäänsä.
1990-luvun lopussa tuoreella Neloskanavalla pyöri nimittäin Poplandia-visailu, jossa eri joukkueet kilpailivat populaarikulttuurin tietämyksessä. Kysymykset eivät käsitelleet pelkästään musiikkia, vaan myös ilmiöitä, mainoksia, levykansia ynnä muuta kevyttä ja lystikästä. Kilpailemassa olivat 2-henkiset joukkueet muun muassa radiokanavilta, levy-yhtiöistä ja musiikkitoimituksista.
Sarja alkoi 6.10.1997 ja jatkui vielä seuraavana keväänä. Poplandia-sarjan tuottajana oli Roope Lehtinen Broadcasters-tuotantoyhtiöstä, ja ohjaajana Aleksi Mäkelä. Suulas juontaja oli Radio Cityn toimittaja Jii Luoma, ja musiikista vastasi Sam Huberin Eternal Erection.
Itse muistan erityisesti juuri Eternal Erectionin tekemät sovitukset vanhojen tv-ohjelmien tunnusmusiikeista, niitä oli hauska arvuutella!


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!