yle.fi


Onni-klovni

Julkaistu: 07.01.2008 - maikku

Olin Lastenklinikalla v. 1963-1964 välillä. Onni Gideon oli aikansa hyväntekijä. Satuin olemaan hänen ohjelmassaan kun tehtiin Joulu-ohjelmaa Lastenlinnassa v.63. Olisiko se mitenkään mahdollista nähdä televisiossa vaikka sama ohjelma, olisi se niin mukavaa että lapsenlapsenikin näkevät sen? Minun osani siinä oli: askartelin muistaakseni Joulutähtösiä ja minulta kysyttiin jotain, en muista. Mutta vastauksen muistan "kyllä minä pidän".
Sen muistan kun kotona katselin sitä ja perheeni ei uskonut sitä että olin tv.ssä, ja esiintymisestäni sain 5 markkaa isältäni ja veljeltäni kun heidän mielestään esitys meni hienosti. Onni Gideon palkitsi esiintyjät jossain sisätilassa olevassa tivolissa. En muista tarkkaan mitä siellä oli.

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Maikku,
muistelet varmaan Papukaijaa eli Sirkus Papukaijaa. Tätä lastenohjelmaa esitettiin Suomen Televisiossa ja TV1:ssä 1961-67. Onni-klovnin lísäksi vakiohahmoihin kuuluivat sirkustirehtööri Orvo Kontio, suolaa ripotteleva fakiiri Kronblom sekä myöhemmin myös professori Hajamieli. Sarjaa muistellaan muun muassa täällä.
Harmi kyllä huippusuositusta ohjelmasta on tallella vain kaksi kokonaista jaksoa: Järvenpään Peikkometsässä tehty erikoisjakso kesältä 1966 sekä Sirkus Papukaijan viimeinen lähetys joulukuulta 1967.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!