yle.fi


Pertsa ja Kilu

Julkaistu: 01.04.2009 - Raataja

Nyt laitetaan Rouva Ruudun tiedot kovaan testipenkkiin :) Tietoa kaivattaisiin vanhoista Pertsa ja Kilu elokuvista. Elokuvat ovat mun mielestä esitysjärjestyksessä, mutta minä vuonna ne on tehty. Pertsa ja Kilu ja viimeiset kaanit, Pertsa ja Kilu ja trokarit; Pertsa ja Kilu kippareina, Pertsa ja Kilu ja timanttirosvot.

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Raataja.
Väinö Riikkilän kirjoihin pohjautuvat Pertsan ja Kilun seikkailut tehtiin tv-sarjaksi ihan 1970-luvun alussa. Tommi Auvisen ja Jyrki Thilin tähdittämää tv-sarjaa esitettiin vuosittain seikkailu kerrallaan.
Syksyllä 1970 esitettiin kolmiosainen Petrsa ja Kilu 1: Viimeiset kaanit, Pertsa ja Kilu 2: Kaanit toimivat sekä Pertsa ja Kilu 3: Arpinaama.
Joulukuussa 1971 esitettiin neliosainen sarja. Sen jaksot olivat Pertsa ja Kilu 1: Uusia suunnitelmia, Pertsa ja Kilu 2: Kauppamiehet, Pertsa ja Kilu 3: Salakuljettajat ja Pertsa ja Kilu 4: Ratkaisu.
Huhtikuussa 1973 oli jälleen kolmiosaisen sarjan vuoro: Pertsa ja Kilu 1: Uusi vene, Pertsa ja Kilu 2: Ryöstö sekä Pertsa ja Kilu 3: Merellä.
Joulukuussa 1974 nähtiin tuon kaksikon viimeinen seikkailu, ja sen nimi oli yksinkertaisesti Pertsa ja Kilu ja timanttirosvot 1-4.
Nämä neljä minisarjaa leikattiin sittemmin 1970-luvun puolivälissä koosteversioiksi, joiden kesto on yli tunnin - tarkoitat varmaankin niitä puhuessasi elokuvista. Ne esitettiin ensi kerran kaikki vuodenvaihteessa 1975-76: ensimmäisenä näytettiin Pertsa ja Kilu ja viimeiset kaanit 23.12.1975 - mutta se oli siis leikattu vuoden 1970 tv-sarjasta. Pertsa ja Kilu ja trokarit oli leikattu vuoden 1971 tv-sarjasta, ja sen koostoversio esitettiin 27.12.1975.
Vuoden 1973 meriaiheinen sarja sai koostoversiona nimekseen Pertsa ja Kilu Kippareina, ja se esitettiin 31.12.1975. Viimenen sarja säilytti koostoversionakin alkuperäisen nimensä, ja se esitettiin 4.1.1976.
Kaikki koostoversiot on uusittu myös 1980- ja 1990-luvuilla.
Taavi Vartia ohjasi ja käsikirjoitti Pertsan ja Kilun seikkailut uuteen uskoon 2000-luvun alussa, ja vaikka nekin ovat hyviä, niin kyllä nuo vanhat ainakin minusta kutkuttavat jännemmin. Ehkä se on se nostalgian voima.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!