yle.fi


Raivoisa Rudolf / Raivoisa Roland

Julkaistu: 25.03.2008 - Paulino

Tervehdys ja kysymys;
Muistan lapsena myöhään sunnuntai-iltaisin odottaneeni ja katsoneeni kiehovalta näyttäviä raiteilla (?) liikkuvia jumal tai -ihmiskohtaloita...

Mikä oli tämän tarunhohtoinen ja melenkiintoinen sarja?

Lopputeksteissä näytettiin yleensä kuvauksiin liittyvää materiaalia eli kuinka ihmeessä saatiin nuo sankarit liitämään ja liikkumaan taianomaisesti...

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Paulino.
Unohdit kertoa, millä vuosikymmenellä olet ollut lapsi, joten en osaa nyt tarjota kunnon vaihtoehtoja. Tuon laittamasi otsikon perusteella ehdotan kuitenkin italialaissarjaa Raivoisa Roland. Sen esitti MTV sunnuntai-iltaisin vuoden 1975 alussa - katselitkohan televisiota niihin aikoihin?
Viisiosainen Raivoisa Roland (Orlando Furioso) ei ollut jumaltarina, vaan vanhaan renessanssiajan ritarieepokseen perustuva myyttinen seikkailusarja. Mutta kyllä siinäkin tapahtui paljon kaikenlaista hämmästyttävää ja uskomatonta! Toteutus oli sikäli poikkeuksellinen, että kaikki kohtaukset oli sijoitettu yhden ja saman renessanssipalatsin käytäville, portaisiin, saleihin ja kappeleihin - ja mukana oli myös aikakauden hoviteatteri vanhanaikaisine trikkeineen ja lavasteineen. Lopputekstien kuvamateriaalista minulla ei valitettavasti ole mitään muistikuvaa.
Jos ehdotukseni sijoittuu ihan väärälle vuosikymmenelle, kerrothan lisää vinkkejä lapsuutesi sarjasta!


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!