yle.fi


Ranskalainen draamasarja: Tuoksun taikaa

Julkaistu: 11.12.2008 - Kyselijä

Hukassa on draamasarja, jonka nimen muistin pitkään, sillä se oli muistaakseni pääosan esittäjän roolinimi (ranskalainen tytön nimi?), tai ainakin esiintyi siinä. Mielestäni oli ranskalainen sarja, tai ainakin siinä kai puhuttiin ranskaa. Kuitenkin mielikuvissa on italialainen kaunis maalaismaisema, Firenze? Se kertoi orpotytöstä tms., joka jossakin vaiheessa rakastuu rikkaan perheen jälkeläiseen. Pojan perheellä on menestynyt hajuvesiyritys, jossa aikuiset pojat ovat mukana. Jossakin vaiheessa selviää, että köyhä tyttö omistaa ison maapalstan, ja juoni kiertyy myös pitkälle tämän ympärille. Mikähän oli sarjan nimi, koska sitä esitettiin ja onko uusintoja tullut? Osaatko sanoa tämän katsojamääristä? Jos en ihan väärin muista, sitä ehkä esitettiin kakkosen myöhäisillassa, päivästä ei ole arvausta.

Kiitos todella arvokkaasta työstä!

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Kyselijä.
Tämän 7-osaisen ranskalaissarjan alkuperäisnimi on Dans un grand vent de fleurs, ja TV2:lta se tuli nimellä Tuoksun taikaa. Ei siis ihan naisen nimi sellaisenaan, mutta kyllä minä tunnen Taika-nimisen tytön.
Sarjan ensimmäinen esitys oli 5.9.1998 -5.12.1998 ja uusinta seuraavana kesänä.
Sarjan päähenkilö on kotoisin Italiasta, mutta hänen perheensä muuttaa Etelä-Ranskaan hänen ollessaan kuusivuotias. Päähenkilö, jonka nimi on Sorenza Salvoni, omistaa isänsä kuoleman jälkeen pienen maatilkun Grassessa, seudulla, joka on kuuluisa hajuvesitehtaistaan.
Juoneen kietoutuu kieroa juonittelua, jasmiinintuoksua, kukkaviljelmiä, salaisuus oikean isän henkilöllisyydestä ja sitten se tärkein: köyhän Sorenzan rakkaus rikkaaseen hajuvesitehtailija Giullaume Garlandeen.
Kun juoneen lisätään vielä perinnöstä kamppailevat veljekset ja kilpakosijat
on sarja täynnä paitsi tuoksuja, myös draamaa.
Sorenzaa esittää ylväs Rosemarie La Vaullée, Guillaumea salskea Bruno Wolkowitch. Ranskassa suosikkisarja on julkaistu dvd:nä. Englanniksi tekstitettyä dvd:tä voit etsiä sarjan brittinimellä In a Large Wind of Flowers.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!