yle.fi


Samuel Väsy?

Julkaistu: 19.08.2008 - Sleepy

Joskus Suomen televisiossa seikkaili sellainenkin arjen sankari kuin Samuel Väsy perheineen, näin muistelen muksuvuosiltani. Kuka näyttelijä oli tuon hahmon takana ja koska sitä oikein tehtiin ja montako jaksoa?

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Sleepy, väsynyt sankari jota muistelet oli tosiaan nimeltään Samuel Väsy. Samannimistä perhekomediasarjaa tehtiin aikanaan vain neljä jaksoa TV1:lle, mutta Väsyn perhe oli tuttu Erkki Mikael Salmen Apu-lehteen kirjoittamista pakinoista. Salmi itse oli tunnettu tv-kasvo, joka muistetaan muun muassa Jatkoajan alkuperäisenä juontajana.
Samuel Väsy -sarjan jaksot esitettiin syksyllä 1965 kerran kuussa perjantai-iltaisin. Samuel Väsyä esitti Tommi Rinne. ja tämän vaimoa Hillevi Lagerstam. Perheen kaksospoikina olivat Juhani ja Tapani Huikko sekä kuopuksena Johanna Lehtinen.
Sarjan kirjoittaja Erkki Mikael Salmi näyttäytyi itsekin katsojille. Hän saattoi yhtäkkiä rikkoa sarjan illuusion ja puhua modernisti suoraan kameralle. Sarjan ohjasi Ere Kokkonen.
Yhdessä jaksossa herra Väsy sai päähänsä, että televisio on kaiken pahan alku. Perhesarjojen seuraaminen kun vie yöunet ja sotkee vuorokausirytmin. Väsyn perheen pää siis päätti, että television tuijottaminen loppuu nyt. Päätös ei pitänyt.



Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!