yle.fi


Seitsemän seinähullua veljestä

Julkaistu: 01.12.2008 - *Seitsemän seinähullua veljestä- fani*

Hei Rouva Ruutu!
Tuleeko tänä vuonna telkkarista The iloista joulukonserttia? Missä ohjelmissa seitsemän seinähullua veljestä esiintyy? Onko mahdollista nähdä heistä jotain vanhoja video pätkiä tai muuta vastaavaa? Olisin todella kiitollinen jos pystyt vastaamaan

Rouva Ruutu vastaa:

Hei.
Seitsemän seinähullun veljeksen ja Finlandersin yhteinen The iloinen joulukonsertti on taltioitu Tampere-talossa 18.11.2006, ja se on esitetty jouluina 2006 ja 2007. Tänä vuonna konsertti ei kuulu TV2:n jouluohjelmistoon. Yhtyeet kyllä kiertävät Suomea myös tänä vuonna joulun alla, ja heidän keikka-aikataulunsa löydät netistä.
Seinähullut veljekset ovat vuosien varrella esiintyneet niin monissa tv-ohjelmissa vuodesta 1970 lähtien, että niiden luettelemiseen ei minunkaan aikani sentään riitä näin joulun alla. Tärkeimpiä tietysti ovat Uuden Iloisen Teatterin revyy-taltioinnit 1980-luvulta asti, Sitä on liikkeellä -kabareet vuodelta 1993 ja erilaiset tanssiaiskonsertit. Suurin osa taltioinneista on TV2:n Viihdetoimituksen tuotantoa, joten Tampereen suuntaan voit panna uusintatoivepostia.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!