yle.fi


Spede ja Jason

Julkaistu: 28.01.2008 - "Peter Barnes"

Kiitos mainiosta foorumista kysellä vanhoista tv-ohjelmista!
Muistikuvaputken jaksossa oli kuvaa Speden ja Simon juontamasta Miss Suomi-kisasta. Mikä oli vuosi ja onko ohjelma kokonaisuudessaan tallessa? Muistelen, että Spede juonsi muitakin Miss Suomi kisoja - ajankohdat?

Monista Spede-elokuvien dvd-julkaisuista on jäänyt kaipaamaan mahdollisia extroja vaikkakin kommenttiraitoja ja trailereita on julkaistu. Muistan tallentaneeni beta-videollani pätkän Hirttämättömät-elokuvan tekovaiheesta vai oliko sittenkin kyseessä Speedy Gonzales. Olikohan kyseessä joku ajankohtaisohjelma haastatteluineen? Ohjelmassa näytetään kulisseja ja tapahtumapaikkaa aika yksityiskohtaisesti. Ohjelman on täytynyt tulla uusintana joskus 80-luvulla. Mitenkähän paljon vastaavia aarteita arkistoista löytyisikään. Tekijänoikeudet tietty aina huomioitava.

David Jason on tunnettu meillä Pappa Larkinina ja Frostina. Muita Jasonin "tähdittämia" sarjoja on tullut ulos vähemmän. Tosin Open All Hours - Aina auki vielä myös hyvässä muistissa. Eniten olen kaivannut hillitöntä sarjaa muistaakseni, Hengittämättä hiljaa - A Sharp Intake of Breath. Milloin sarjaa näytettiin Suomessa? Etenkin autokoulu -jakso ja loma maaseudulla matkailuvaunussa -jakso ovat jääneet mieleen. Sarjaa ei tietääkseni ole saatavilla edes brittijulkaisuna - mikä syynä? Samoin Portehouse Blue näytetty joskus - mikä oli ajankohta ja millä nimellä? Eniten kuitenkin ihmetyttää ettei Only Fools and Horses -sarjaa ole suomessa juuri näytetty. Mielikuva, että sarjan ensimmäisiä jaksoja olisi joskus näytetty?

Olisihan näitä sarjoja / ohjelmia muitakin mitä toivoa ja mistä muistella kanssasi, mutta tässä tärkeimmät näin aluksi.

Rouva Ruutu vastaa:

Kiitos kiitoksesta, Peter Barnes!
Anteeksi että vastaaminen kesti, mutta viestissäsi on monta kysymystä ja sarjaa, jotka vaativat selvittelyä useista eri lähteistä.
Spede juonsi juuri sen klassisen Miss Suomi kilpailun Tapiola Gardenissa, jossa tuleva universumin kaunein neito Anne Pohtamo kruunattiin Miss Suomeksi 1975. Spede juonsi myös vuonna 1973, kun tittelin sai Raija Stark, sekä sen kaikkien aikojen katsotuimman Miss Suomi lähetyksen vuonna 1979, jolloin kruunattiin Päivi Uitto.
1970-lukujen Miss Suomi -kilpailuista ei ole paljonkaan tallella, sillä kilpailut televisionut MTV ei säästänyt ohjelmia. Yleisradiolla on kisoista vain uutismateriaalia, josta näkemäsi Muistikuvaputki-näytteet oli koostettu.

Speden 1960- ja 1970-lukujen taitteen elokuvien kulissientakaista materiaalia ei löydy ainakaan Yleisradion arkistosta. Spedehän teki tv-työnsä tuolloin MTV-kanavalle, joten ehkä näkemäsi katkelma on tullut jossakin MTV:n ohjelmassa, josta minulla ei valitettavasti ole tarkempaa tietoa.

David Jason eli Sir David John White on monien ihailema lahjakas näyttelijä.
Kyselet hänen vanhoista sarjoistaan, joista ainakin A Sharp intake of breath on tullut Suomessa nimellä Hengittämättä, hiljaa vuosina 1982-83.
Only fools and horses -sarjaa ei minun tietääkseni ole esitetty Suomessa. Minullakin on sellainen mielikuva, että neliosainen Porterhouse Blue
olisi tullut MTV:ltä tai Kolmoskanavalta joskus 1988-92 välisenä aikana. MTV:n arkistossa ei valitettavasti ole tietoja ulkomaisista sarjoista, ja neliosaisen minisarjan löytäminen ohjelmatiedoista lehtiä selaamalla tuo mieleen neulan ja heinäsuovan ongelmat.
Voi olla, että joudut odottelemaan dvd:tä ja uusintoja, sillä huhujen mukaan Sir David on kieltänyt joidenkin varhaisten tv-sarjojensa uusinnan ja julkaisun. Kukapa noista tähtien oikuista varmuudella tietäisi!


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!