yle.fi


Uusi iloinen teatteri

Julkaistu: 11.12.2007 - repo

YLE ja MTV ovat taltioineet vuosien aikana Uuden iloisen teatterin revyitä. Mistä vuodesta lähtien näitä on nauhoitettu, tietääkseni ei ihan alusta asti?? Minkä vuosien revyyt ovat YLE:n omistuksessa ja mitkä MTV:n? Onko tämän vuosinen Da-Lintsi-koodi taltioitu?

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Repo,
30 vuotta ensi vuonna täyttävä Uusi Iloinen Teatteri syntyi Jukka Virtasen, Marjatta Leppäsen, Jaakko Salon ja Matti Kuuslan yhteisestä ideasta. Sitä ennen he olivat jo tehneet koko 1970-luvun ajan yhteisiä ravintolaesityksiä, joista myös monia on tallella YLEn arkistossa, mm. Reilusti esiin 1971, Paita, paita & peppu 1975 ja Korvien välliin lissää 1977.
Ensimmäiset UIT-esitykset Samassa veneessä ja Komento takaisin eivät tallentuneet tv-ohjelmiksi. YLE tallensi esitykset vuodesta 1981 (Taikalaatikko) vuoteen 1985 (Yespoks) saakka YLE.
Vuosina 1986 (Paasalusta) - 2001 (Kun eurojen talolla tanssittiin) esityksiä taltioi MTV3, mutta minäkään en ole ihan varma, jäikö joku vuosi väliin.
Vuonna 2002 Magiaa mahan täydeltä -esityksen myötä UIT palasi YLEn leipiin. Tuorein esitys Da Lintsi koodi tulee ulos YLE TV2:lta perinteiseen tapaan vuodenvaihteessa, maanataina 31.12.2007 klo 15.30-16.55. Hauskaa Uutta Vuotta, siis!


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!